Porvoo & matkustus Helsingistä Riikan kautta Müncheniin, 29.-31.5.
Kiertue aloitettiin siirtymätaipaleella Jyväskylästä Porvooseen, jossa viivyimme pari päivää siskoni ja hänen miehensä vieraina. Näiden parin päivän aikana grillasimme, päivitimme kuulumisia, tutustuimme Porvoon ainutlaatuiseen vanhaan kaupunkiin ja Heidi teloi polvensa kettinkiaitaan. Leppoisan viikonlopun jälkeen oli aika jättää Rellu herrasväki Hietikon hellään hoitoon ja suunnata julkisilla kulkuvälineillä kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa.
Saavuimme lentoasemalle omasta mielestämme hyvissä ajoin, noin kolme tuntia ennen lentoa, mutta maanantaiaamun ruuhka pääsi silti yllättämään. Jonotimme check-in:iin vähintään tunnin, jonka jälkeen oli kiire jonottamaan turvatarkastukseen. Se jono veti onneksi nopeammin eikä turvatarkastuspisteen henkilökunnallakaan ollut valittamista käsimatkatavarastomme sisällöstä, sillä olimme kunnon kansalaisina jättäneet teräaseet ja räjähteet kotiin.
Seuraavaksi oli edessä bussikuljetus lentokoneelle. Olimme bookanneet kyydin airBaltic:lta Riikan kautta Müncheniin. Bussikuljetus johtui siitä, että Helsinki-Riika etappi liikennöitiin Fokker 50 –merkkisellä potkurikonehärvelillä, joka oli jätetty johonkin kauemmaksi terminaalista. Epäilemättä siksi, etteivät matkustajat säikähtäisi kulkuvälineen ulkomuotoa ja viiltäisi ranteitaan välittömästi irtipoikki.
Hurjasta ulkoisesta olemuksestaan huolimatta Fokker 50 osoittautui perin lentokelpoiseksi ja Riikaan laskeuduttiin turvallisen pehmeästi ja aikataulun mukaisesti. Seuraavaksi ohjelmassa oli jälleen odottelua, että jatkolento päästettäisiin irti. Tässä vaiheessa kiistelimme Heidin kanssa, että voimmeko laskea käyneemme Latviassa vai emme. Heidi oli sitä mieltä, että lentokentällä lorvailua ei lasketa. Itse puolestaan edustin sitä näkökantaa, että vierailu se on lyhytkin vierailu.
Riikasta Müncheniin mentiin ihan oikealla Boeing-suihkukoneella. Kyyti oli ehkä aavistuksen Fokkeria tasaisempaa, mutta vähintään saman verran tylsempää kun ei tarvinnut vahtia, että milloin potkuri ryöstäytyy irti ja repii koneen rungon tuhannen päreiksi. Tässä vaiheessa Heidi päätti vetästä pienet päiväunet. Itse keskityin tutkimaan mielenkiintoisia lehtiä, joita airBaltic mitä ystävällisimmin tarjosi asiakkaidensa luettaviksi.
Määränpää saavutettiin jälleen hienosti aikataulussa. Rinkat saatuamme piti heti lähteä selvittämään, kuinka pääsisimme Münchenin keskustaan, sillä itse kaupunki sijaitsee parin kymmenen kilometrin päässä lentoasemasta, eikä näin pitkää välimatkaa ollut hyödyllistä lähteä yrittämään jalkapatikassa.
Päätimme taittaa matkan S-Bahnilla ja seuraava veto oli tietysti yrittää ostaa lippu. Automaatin perkele osoittautui yhteistyöhaluttomaksi eikä suostunut vaihtamaan saksasta englannin kieleen. Apua tuli kuitenkin pyytämättä, kun eräs nainen havaitsi turistintolvanoiden epätoivoiset lipunostoyritykset ja tarjoutui matkustamaan yhdessä meidän kanssa porukkalipulla. Tämä on kuulemma yleinen käytäntö Münchenissä, sillä joukkoliikenne on yksin matkustettaessa sietämättömän kallista. Kokoamalla pienen ryhmän pääsee huomattavasti edullisemmin.
Matkan aikana selvisi, että matkaseuralaisemme oli tunnistanut meidät heti suomalaisiksi käsittämättömän kielemme perusteella. Hänen veljensä oli kuulemma naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja asui Porissa. Maailma taitaa sittenkin olla aika pieni.
Münchenin päärautatieasemalle päästyämme oli aika ryhtyä etsimään hostellia. Olimme varanneet etukäteen paikat kahdentoista henkilön dormista Hostel 4You –nimisestä majoituspalveluja tarjoavasta laitoksesta. Hostelli sijaitee noin sadan metrin päässä rautatieasemasta, mutta onnistuimme silti eksymään matkalla muutaman kerran. Pääasiassa siksi, että lähdimme ulos asemalta ihan vääristä ovista, minkä johdosta meni hetki päästä takaisin Lonelyplanetin nuhruiselle kartalle.
Hostelli löytyi ja koska matkalipussamme oli vielä virtaa jäljellä, päätimme lähteä pienen lepohetken jälkeen tutustumaan samantien kaupungin ihmeisiin. Ajoimme S-Bahnilla Marienplatzille, josta lähdimme vaeltelemaan päämäärättömästi sinne tänne ilman suurempia suunnitelmia. Jossakin vaiheessa löysimme itsemme puistosta, joka jälkikäteen paljastui Hofgarten:ksi.
Puistossa meitä luultiin ensimmäisen muttei viimeisen kerran tämän reissun aikana paikallisiksi, huolimatta siitä että räiskimme kameralla ympäriinsä kuin japanilaiset turistit konsanaan, kun ulkonäöstä päätellen kiinalainen turisti kyseli meiltä tietä johonkin. Se mihin hän halusi päästä jäi vähän hämärän peittoon.
Lopulta väsy yllätti ja päätimme pötkiä takaisin hostellille ottamaan lepiä. Päivä oli ollut pitkä, mutta silti tuli lähdettyä vielä tarkastamaan hostellin happy hour. Muutaman Hofbräu:n jälkeen uni tuli lähes tilaamatta. Viimeinen muistikuva ennen nukahtamista oli, että reissu ei olisi voinut juuri paremmin ja sujuvammin alkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti