kaltsuhoo.blogspot.com

SM-Kuopio, 26. & 27.3.

2011-04-02T08:59:00.022+03:00

Talven urheilullinen kliimaksi on nyt takana päin ja syke laskenut sen verran, että malttaa kirjoitella tänne jotakin pientä. Allekirjoittanut päätti siis 99,9 % varmuudella kilpauransa Puijon SM-hiihdoissa. Kolmen talven jatkoajan* jälkeenkin on syytä jättää tuo 0,1 % takaportti, sillä kuten eräs viisaampi on joskus todennut, näitä epäonnistuneita lopettamisia on nähty yhden jos toisenkin toimesta tässä vuosien varrella. Sitten asiaan.

Lauantai 26.3. Viesti 4*10 km 2P + 2V

Kolme edellistä viestiä 2008-2010 oli vedetty NoNo:n toimesta samalla porukalla, mutta nyt kaksi miestä oli vaihtunut. Tuomas päätti viime kesänä siirtyä kilpailevaan puulaakiin ja huomattavan isot reidet omistava VP puolestaan ripusti sukset naulaan. Luonnollista poistumaa niin sanotusti.

Ensikertalaiset suoriutuivat urakastaan hienosti. Ville tuli avausosuudelta vaihtoon sijalla 37. Varsin kunnioitettava suoritus vasta 18v täyttäneeltä klopilta aikamiesten joukossa. Villellä on epäilemättä loistava tulevaisuus edessään, sen verran ennakkoluuloton ja rohkea kaveri on kyseessä.

Toiselle osuudelle matkaan ampaisi päälajinaan suunnistusta pitävä Johannes, joka "pakotettiin" Kuopioon pikahälytyksellä, kolmannelle osuudelle kaavaillun AP:n sairastuttua ikävästi viime tingassa. Tuon sairastapauksen johdosta pakka meni hieman sekaisin, sillä alunperin kakkososuuden piti olla Tapanin valtakunta, mutta sattumien johdosta hän joutui tällä kertaa vaihtamaan vaparin osuudelle.

Varoittelimme Johannesta Tapanin kanssa jo etukäteen, että hänen suksensa tulisivat olemaan pelottavan liukkaat, sen verran tosissaan niitä edellisenä päivänä waxattiin oikein porukalla. Seinäpito tulisi kaupan päälle. Psyykkaus onnistui, sillä Johannes ohitti kymmenkunta joukkuetta ja toi viestin toiseen vaihtoon sijalla 27. Jätkällä oli mono selkeästi syönnillään!

Varsin pessimistisesti omaan kisakuntoonsa edellisten viikkojen vastoinkäymisten takia suhtautunut Tapani pääsi siis lähtemään suorittamaan omaa urakkaansa ihan kohtuullisista asemista. Joukkueen ikäpresidentin ennakkotunnelmat eivät vastanneet suoritusta ladulla, sillä hän paransi joukkueen sijoitusta edelleen kolmella ja tekaisi bonukseksi joukkueen vakuuttavimman yksilösuorituksen.

Allekirjoittanut pääsi siis irti sijalta 24. Vakaana aikomuksena oli yrittää tavoittaa edellä mennyt letka, jossa huhtoivat mm. Kiteen Urheilijat (Pörsti), Joensuun Kataja (Varis) ja Vetelin Urheilijat (Kalliokoski). Koska edellä mainittuun porukkaan oli eroa about 10s ja koko sakki huomattavasti itseä kovempi kuntoista äijää, oli päivän selvää, että joutuisin aloittamaan ylivauhtia. Ajattelin kuitenkin, että parempi katsoa kuin katua, sillä tuon joukon kyytiin ehtiessä sijoitus voisi parantua vielä huimastikin.

Hyvin pian kävi selväksi, että mopolla ei kerkeä edelleenkään moottoritiellä. Alkuun saavutin ehkä hieman edellä karkuun pyrkiviä selkiä, mutta parin kilometrin jälkeen sällit alkoivat kadota maisemaan. Siinä vaiheessa ylivauhtinen alku alkoi kostautua oikein urakalla. Loppumatkasta ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa. Sen verran onnistuin kuitenkin kokoamaan itseäni alkuhapotuksista toivuttuani, että onnistuin ohittamaan muutaman joukkueen. Takaa tosin tuli EHS vauhdilla ohi eikä mulla ollut mitään saumaa laittaa hanttiin Koistiselle siinä vaiheessa.

NoNo:n lopullinen sijoitus maalissa oli 22, joka oli etukäteen ajateltuna selkeästi yläkanttiin. Ei paha, kun joukkue koostui yhdestä juniorista, yhdestä suunnistajasta ja kahdesta jäähdyttelevästä veteraanista. Kaikille muille annankin arvosanaksi puhtaan kympin, mutta oma suoritukseni oli kyllä lähes tulkoon häpellinen. Parempaan olisi pitänyt pystyä.

Viestin tulokset

Loppupäivä ja ilta kuluikin sitten tankkailun ja waxailun merkeissä, jotta saataisiin sekä mies että kalusto kuntoon seuraavan päivän kuninkuusmatkaa varten.

Sunnuntai 27.3. 50 km V

Pitkään ja hartaasti odotettu päivä. Aamupalalle mennessä oli jännä fiilis, kun tiesi, että tänään olisi edessä viimeinen SM-startti (kaiken kaikkiaan 40. viestit mukaan lukien) ja samalla viimeinen suoritus niin sanottuna kilpaurheilijana. Kaiken huipuksi viestisuorituksesta jäi sen verran puhdasta v*tutusta hampaankoloon, että päätin laittaa viimeisetkin voimanrippeet peliin. Varman päälle pelaaminen vauhdinjaon suhteen ei siis tulisi olemaan mun juttu.

Sen verran jäi välinepuolikin kaivelemaan viestin jälkeen, että vaihdoin kapulaa. Lähtisin matkaan paljon älämölöä idioottien keskuudessa herättäneillä Fischerin reikäpäisillä Soft trackeilla. En ole hommannut täydennystä kalustoon enää vuosikausiin, mutta viime syksy oli poikkeus, kun joulupukki luovutti edellä mainitut urheiluvälineet käyttööni. Pukilla vaikutti siis olevan edelleen luottoa kykyihini.

Matkanteko sujui osaltani siten, että pyrin etenemään koko ajan siinä kintahalla, eli paljoa pelivaraa en vauhdin suhteen jättänyt. Pyrin silti kiipeämään nousut, joita Puijolla riittää, sellaista vauhtia, ettei reiska juuri hapottaisi. Kokeneena konkarina nimittäin tiedän, että viidellä kympillä selkeä hetkellinenkin ylivauhti tietää suuria vaikeuksia jossakin vaiheessa.

Ensimmäiset 40 km sujui osaltani vallan mainiosti, sijoituskin oli ennen viimeistä kymppiä vielä top30 joukossa. Viimeiselle kympin lenkille lähdettäessä alkoi tuntua, että tankissa ei välttämättä ole enää hirveästi evästä jäljellä. Jaksoin kuitenkin kiivetä vielä kerran Puijon päälle varsin mallikkaasti. Golf-kentällä pystyin päättelemään vastaan tulevista kilpakumppaneista, että vauhtini ei ollut romahtanut nousuosuudella.

Koska pahin pätkä lenkistä oli jo takana, ehdin mielessäni juhlia, että nyt tulee poijat loistosuoritus. Liian aikaista oli se juhlamieli. Noin 5 km ennen maalia, Antikkalan laskettelurinteen juurelta takaisin stadionille päin käännyttäessä alkaa pitkä nousuosuus. Heti ensimmäisessä tönkyrässä jalat tuntui jotenkin erikoisilta ja hetken päästä alkoi silmissä sumeta. Väli 45-48 km olikin koko reissun hankalin ja todellista tuskien taivalta, eikä siitä pätkästä paljoa jäänyt muistikuvia.

Ennen saunalenkkille ja stadionyleisön näkösälle putkahtamista sai laskea muutaman palauttavan laskun. Näissä laskuissa onnistuin keräämään sen verran puhdasta aggrea, että sen ja Heidi-kullan kannustuksen voimin onnistuin kiertämään saunalenkin huomattavasti parempaa vauhtia kuin mitä esitin muutamaa kilometriä aikaisemmin. Aika kamalaa hiippailua se silti oli.

Loppumatkan epätoivoisen kelkottelun seurauksena sijoitus putosi about kymmenkunta pykälää, mutta sitä on turha harmitella, sillä tasan kaikki mahdollinen tuli tehtyä, mitä tuona päivänä oli tehtävissä (ehkä olisi pitänyt lenkkeillä edeltävän 11 kuukauden aikana "vähän" enemmän kuin se about 200 tuntia). Kaiken huipuksi allekirjoittaneen hiihtouran viimeiseksi jäävä maaliin tulo sai näkyvyyttä kansallisella TV-kanavalla.

Se on siinä! Kuva by Yle TV2.

Lopullinen sijoitus oli 36. ja siihen on mielestäni todella komiaa laittaa piste kilpaurheilutoiminnalle. Jää vielä sellainen maku, että onnistui lopettamaan omilla ehdoilla, eikä siten, että on yksinkertaisesti liian paska. Kisasta napsahtaneet 104 FIS-pistettä nimittäin takaa paikan ensi vuodeksikin vastaavaan lystiin, mikäli siis osallistumisoikeutta koskevat rajoitukset eivät muutu tämän vuotisista.

SM 50 km tulokset

Näin on siis talvi 2011 saatu dokumentoitua allekirjoittaneen toilailuiden osalta. Tällä hetkellä mennään kovaa vauhtia kohti kesää, mutta suksille olisi tarkoitus nousta vielä jokakeväisen Nousukunto-sprintin merkeissä. Tämän blogin tulevaisuuttakin on syytä pohtia vielä jossakin vaiheessa tai oikeastaan, että onko sellaista ylipäätään olemassa. Näillä merkeillä kohti rantakelejä.

* Ensimmäinen lopettaminen tapahtui keväällä 2008, mutta jonkun hullun päähän piston takia tein comebackin jo maaliskuussa 2009.

Pylköltä vauhtia SM-Kuopioon

2011-03-17T08:05:00.007+02:00

Viime kerralla pohjustin jonkin verran 13.3. kisattuja Pylkön hiihtoja. Matkana oli siis miehekäs 50 km ja matkaan lähdettiin myös perin miehekkäästi väliaikalähdöllä. Henkilökohtaisena suunnitelmana oli yrittää pitää tasaisen reipasta vauhtia eikä hermoilla tuloksesta. Pääasia olisi tehdä hyvä täsmäharjoitus tulevia SM-kisoja varten.

Suunnitelma piti melko hyvin. Maltoin olla vetämättä vieteriä täysin suoraksi, mutta pidin itseäni kuitenkin sen verran tiukilla, että kroppa sai kunnon muistutuksen siitä, mikä odottaa parin viikon päässä. Lopputuloksena oli ihan ok neljäs sija ja kotiin päin viemisiksi tarttui pizzapannu, jolla on mahdollista valmistaa halkaisijaltaan 40 cm tuotteitta.

Pylkön hiihtojen tulokset

Täytyy vielä kehua Pylkön järjestelyjä. Osallistuin kyseiseen kisaan nyt kolmatta kertaa ja joka kerta homma on pelittänyt loistavasti, tunnelma ollut mukavan leppoisa ja palkintopöytä Suomen olosuhteisiin poikkeuksellisen runsas.

Nippelitietona mainittakoon, että koen nykyään Pylkön kahinat lähes tulkoon kotikisoiksi. Heidi-kulta on kotoisin naapurikylästä Mahlulta, minkä seurauksena puolestaan itse olen liikuskellut kyseisellä seudulla ja lenkkeillyt kisaradalla säännöllisen epäsäännöllisesti.

Juottopaikalle saapumassa. Kuva by Heidi H.

Kuluva viikko onkin sitten kulunut palautellessa sunnuntaisen ulkoilun aiheuttamasta rasituksesta. Tässä vaiheessa vaikuttaisi siltä, että suurempia ongelmia palautumisen suhteen ei ole odotettavissa. Sen verran tuoreelta olo tuntui jo alkuviikosta lähtien. Reilun viikon päästä selviää, että sainko aikaan paljon puhutun superkompensaatioreaktion vai menikö homma sittenkin reisille.

Työmaata savonmualla ainakin riittää, mistä hyvää suuntaa antaa kartanlukutaitoisille SM 50 km latukartta ja tavan urpoille latuprofiili. Tuollainen yli 100 m korkeusero ei ole kovin yleistä edes kansainvälisissä arvokisoissa, saati sitten kotimaan latusilla. Viestirata ei yllä ihan samoihin sfääreihin, mutta vaativuutta löytyy siltäkin ihan tarpeeksi.

Seuraavan kerran palaan astialle, kun ympyrä on sulkeutunut. Kilpailin ensimmäisen kerran yleisen sarjan SM-hiihdoissa tammikuussa 2001 Kuopion Puijolla, jolloin matkana oli 15 km V ja kisaratana toiminut 7,5 km lenkki seuraili hyvin pitkälti tuonne edelle linkitettyä kympin lenkkiä. Mikäpä sen hienompaa kuin lopettaa kisatouhut samaan paikkaan mistä ne aikanaan tosimiesten sarjan puitteissa alkoivat.

Ps. Äsken pukkasi tekstaria, että musta on tullut eno. Aivan mahottomasti onnea Hietikon perheelle!

Rokkia & sporttia

2011-03-02T07:55:00.008+02:00

Viime viikolla oli parikin juhlapäivää. Keskiviikkona tuli käytyä Lutakossa kuuntelemassa raskasta ruotsalaista rokkia, kun Sparzanza kunnioitti Suomen parasta keikkapaikkaa läsnäolollaan. Keikka oli laatua ihan kiva, mutta setin lyhyys pisti jotenkin silmään ja korvaan. Muutama lisäbiisi olisi maistunut.

Toinen juhlapäivä oli lauantaina. Silloin tämä lähti aamuvarhain kohti Rantasalmea. Perillä suoritin tutut rituaalit eli numerolapun nouto, jännäkakka, verryttely ja sitten vaan isoa kovaa. Matkana oli tänä talvena tutuksi tullut 10V.

Verryttelylenkillä olin havainnut että rata on inhottavan pehmeä ja pahaksi onneksi kisaa varten oli tullut waxattua kovan alustan kapula. Kaiken huipuksi Foreca lupaili kisan ajaksi -8 mutta paikalla olikin ollut -3 jo aikaisesta aamusta lähtien. Voitelussakin tulisi siis olemaan toivomisen varaa. Kyseenalaisesta välineestä huolimatta päätin laittaa jälleen kerran ropan likohon ja katsoa kuinka käy.

Hyvin kävi. Talven toinen voitto napsahti tilille kaikista pikku vioista huolimatta. Itse suorittaminen ei tällä kertaa tuntunut ihan niin terävältä kuin parissa aikaisemmassa kahinassa, mistä syytän kisaa edeltävää aavistuksen määrävoittoisempaa harjoitusjaksoa ja pehmeää alustaa, joka ei ole oikein koskaan sopinut allekirjoittaneelle parhaalla mahdollisella tavalla.

Tällä hetkellä olen jopa hieman yllättynyt kympin kisakunnosta, sillä marraskuun lopussa käynnistynyt harjoittelu on edennyt täysin viittäkymppiä silmällä pitäen ja kyseisen matkan ehdoilla. Lyhyet ylivauhtiset vedot, joilla olen viime vuosina viritellyt kuntoa sm-viestiä varten perin onnistuneesti, ovat jääneet kokonaan tekemättä. Tänä vuonna vaan taitaa olla isompi motivaatio kuninkuusmatkaa kohtaan, joten saattaapa olla, että nuo hurjastelut jää lopullisestikin tekemättä.

Rantasalmen hiihtojen tulokset

Kisojen jälkeen reissasin Mahlulle paremman puoliskon porukoitten luo, mihin Heidi-kulta oli lähtenyt talvilomailemaan jo edeltä käsin. Tuolla reissulla tuli käytyä hihtelemässä sekä Pylköllä että Saarijärven Kusiaismäessä. Mukavaa vaihtelua, kun nuo Laajavuoren kotiladut alkaa olla sen verran tutut että osaisi liikkua siellä melkein silmät kiinni.

Seuraavan kerran tämän voisi bongata starttiviivalta 13.3. Pylkönmäellä. Silloin matkana on ehdoton kuninkuusmatka, 50 km väliaikalähtönä ja allekirjoittaneen missiona suorittaa onnistunut viimeistelyharjoitus SM viittäkymppiä varten.

Lopuksi välitän tätä kautta aivan mahottoman isot onnittelut Heikkisen Matille. Tuskin koskaan on tullut koettua niin jäätäviä fiiliksiä telkkaria toljottaessa kuin eilen. Kiitos Matti ja vielä kerran onnittelut!

Satakunnan pm-kilpailut

2011-02-15T08:21:00.004+02:00

Viime viikonloppuna allekirjoittaneen ohjelmassa oli matkailua porukoitten luo Satakuntaan ja samaan pakettiin piirinmestaruuskilpailut 12.-13.2. Kisapaikkana toimi Ulvilan Massi*, jonka maastoissa olin kilpaillut edellisen kerran niinkin äskettäin kun talvella 2002.

Tällä kerralla saikin verrata omaa kisakuntoa ihan maan huippuvauhtiin, kun Simulan Jussi saapui myös lähtöviivalle. Turpiin tuli odotetusti, mutta 1.14 ei ole paha ero. Oma meno oli näyttänyt radan varteen yllättäen sen verran liukkaalta, että äitee sekosi innostuksissaan väliaikojen kanssa.

Yleensä se on ollut isäukko, joka huutelee mitä sattuu, mutta tällä kertaa hän pystyi hyvään suoritukseen paineen alla eli väliajat oli hänen pisteellä ihan uskottavia. Äiteen puolustukseksi ja kunniaksi on sanottava, että hän paikkasi tilanteen mallikkaasti heti seuraavassa ylämäessä. Toiminnasta huomasi siis että on sitä oltu ladun varressa kellon kanssa ennenkin!

Kotiin viemisiksi näistä kahinoista tarttui hopeamitali ja oma tuntemus oli, että vieläkin parempaa on omasta kropasta ulosmitattavissa vielä tämän talven lumilla, ennen lopullista kilpailutoiminnasta eläköitymistä. Kaiken kaikkiaan päivästä jäi erinomainen maku, sillä Heidi-kultakin selvisi reissusta enempiä palelematta, mikä on aina syytä kirjata isoilla kirjaimilla plus-merkkisten asioiden puolelle.

Satakunnan piirinmestaruuskilpailujen tulokset

Sunnuntaina 13.2. ohjelmassa piti olla viesti, mutta luonto oli sitä suunnitelmaa vastaan. Edellisen päivän mukavan talvinen -8 vaihtui napakkaan -20:een. Lähtöjä siirrettiin kaksi kertaa kelin lauhtumisen toivossa, mutta lopulta jury päätti perustellusti nostaa kädet pystyyn luonnonvoimien edessä ja perui kilpailun.

Seuraavana operaationa urheilurintamalla olisi saada tekaistua viimeinen tuottava treenijakso ennen kevään h-hetkeä. Opiskelurintamalla tahti on tällä hetkellä sen verran leppoisaa, että pystyy panostamaan hieman enemmän harrastustoimintaan tärkeämpiä velvollisuuksia laiminlyömättä. Ja sehän sopii mulle nyt kuin nyrkki silmään.

Seuraavan kilpailustartin oli määrä tapahtua vasta 13.3. Pylkön viisikymppisellä, joka toimii samalla oivallisena täsmäharjoituksena Kuopion SM 50 km ajatellen, mutta koska roppalihas on nyt löytänyt sopivan kisavireen, sitä ei saa päästää enää ihan ehdoin tahdoin katoamaan. Siispä suuntaan seuraavaksi Rantasalmelle 26.2., kun lähempää ei kisoja vaparin miehelle löydy.

* Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Jari Isometsän paluu kilpaladuille Lahden 2001 plasmaekspanderihässäkän ja siitä seuranneen kahden vuoden kilpailukiellon jälkeen, tapahtui Massin kisoissa 2003.

Kisaraporttia ja uutta matoa koukkuun

2011-02-11T11:25:00.006+02:00

Hola! Viime lauantaina tuli siis käytyä testaamassa kisakuntoa kolmen viikon tauon jälkeen. Ohjelmassa oli Taipaleen hiihdot Varkaudessa ja matkana 12 km sillä nopeammalla hiihtotavalla eli vaparia mentiin.

Miesten yleinen sarja kärsi melkoista osallistujakatoa, koska suuressa viisaudessaan savolaiset eivät olleet päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että kenen rasti on pitää kisat kyseisenä päivänä.

Edellisestä seurasi sellainen hullu tilanne, että samana päivänä oli kisat Varkaudessa ja muutaman kymmenen kilometrin päässä Leppävirralla. Tuollainen ei ole kovin optimaalinen tilanne, ei järjestäjien, eikä myöskään kilpailijoiden kannalta. Itse valitsin Varkauden, koska kisapaikka sijaitsi marginaalisesti mutta riittävästi lähempänä kototukikohtaani.

Itse kisa sujui noin miljoona kertaa paremmin kuin tämän talven pari ensimmäistä starttia. Tällä kertaa onnistuin pitämään itseäni jo melko tiukilla vauhdin hyytymättä täydelliseksi kelkoitteluksi. Viimeiselle kolmen kilometrin lenkille lähtiessäni ehdin tosin tuumia miten mahtaa äijän käydä, mutta siitäkin tuli selvittyä tällä kertaa perustyylikkäästi.

Lopputuloksena oli ensimmäinen kansallisten voitto sitten 2007 Pylkön hiihtojen. Ei siis ihan mitään jokapäiväistä herkkua meikäläiselle. Palkinnoksi tuli pyrex uunivuokasetti ja salaattipuska, joka taisi hieman paleltua kotimatkalla. Ainakin se meni vähän oudon näköiseksi. Reissun tärkein anti oli kuitenkin se, että tulos ja etenkin tuntemukset kisan aikana osoittivat, että kisakunto on taas kohentumassa sopivasti kevättä kohti.

Taipaleen hiihtojen tulokset

Seuraava koitos odottaa jo nurkan takana. Ohjelmassa olisi Satakunnan piirinmestaruuskilpailut Ulvilan Massin maastoissa. Huomenna, 12.2. ohjelmassa on 10km vaparia ja 13.2. pakkasukon salliessa viesti 4*5 km pertsalla. Vauhtia pääsee ainakin vertaamaan ihan tämän valtakunnan huippuun, sillä keskiviikkona Nokialla Juha Lallukan päihittänyt Simulan Jussi eli sissijumala on myös ilmoittautunut mukaan kahinoihin.

Tämä oli nyt tällainen 99% urheiluhullutuksiin keskittynyt postaus. Puuttuvan 1% muodostaa tiedotus, että tuli ostettua lippu Sparzanzan keikalle eli 23.2. suuntana olis Lutakko ja rokrok.

Tammikuun viimeisen päivän pikainen tilannekatsaus

2011-01-31T08:34:00.006+02:00

Eipä ole tullu taas vähään aikaan höpöteltyä tänne. Eikä tämäkään raportti kasva kovin hurjiin mittasuhteisiin. Viime kerralla pohjustamani Tampereen Talvikisat tuli käytyä. Onnistuin taas kerran välttämään suuren menestyksen perin onnistuneesti (kuten tuloksista voidaan havaita) ja aika turistilta tuntui olo siellä kilpaladulla.

Tampereen Talvikisojen tulokset

No mutta onneksi tässä on vielä kaksi kuukautta aikaa viritellä kuntoa. Ja mitä tuossa viikonlopun mittaan tuli vahdattua telkkarista Vöyrin SM-kisoja, niin kyllä sitä virittelemistä riittääkin, jotta ei taas kerran häpäisisi itseään oikein makeasti sitten, kun uskaltautuu mukaan oikein kunnon koitoksiin.

Seuraava startti allekirjoittaneen ohjelmassa on 5.2. Varkaudessa. Ajatuksena olisi olla siellä jo hieman terhakammassa lyönnissä kuin näissä talven kahdessa aikasemmassa startissa. Saa nähdä kuinka käy.

Mutta mutta.. nyt tää lähtee kohti Rajakatua instrumenttisähköistystä vääntämään. Siinä sitä onkin kaapelia ja johtoa suuntaan sun toiseen ja kaikki pitäis vielä onnistua tunkemaan oikeaan liittimeen. Sitten kun siihen tulee vielä se ristikytkentä niin huhhuh poijat ja tyttäret sanon minä.

Maakuntaviestiä

2011-01-07T10:49:00.002+02:00

Eilen oli jännä päivä. Ahdoin itseni heti aamusta kisatrikoisiin ja käänsin Rellun nokan osoittamaan kohti länttä. Vakaana aikomuksena oli laittaa "roppa likohon" hyvän asian puolesta eli että NoNo:n dynastia Satakunnan maakuntaviestissä saisi arvoistaan jatkoa. Vanhoilla näytöillä aukesi siis paikka ykkösjoukkueen ankkuriksi, ehkä hivenen yllätäinkin.

Kilpailukauden avaus oli omalta osalta tyypillisen nihkeä, eikä maanantaina päälle puskenut flunssa lopulta ainakaan auttanut asiaa. Kilpailusuoritus eteni siten, että vedin ihan näyttävän lähtökiihdytyksen, jonka jälkeen tykitin ensimmäisen wassunousun sen mitä värkeistä lähti. Innokkuus kostautui lähes välittömästi ja kilometrin matalalennon jälkeen loput 9 km oli liian hapokasta.

Onneksi muu porukka oli kattanut pöydän siihen malliin, että ankkurin kehno päivä ei aiheuttanut suurempia sydämen tykytyksiä. Poika lähti kotiin ties kuinka monennen kerran. Itselle kyseessä oli kymmenes maakuntaviestivoitto ja olin viimeisenä mohikaanina mukana siitä porukasta, jolla napattiin seuran historian ensimmäinen voitto kyseisessä kahinassa. Silloin taidettiin elää vuotta 1996 eli pitkä tie on tultu tähän päivään.

Sikälikin oli hienoa päästä neljän vuoden tauon jälkeen ykkösjoukkueen mukaan, kun tämän vuotinen viesti jäi 99,9% varmuudella allekirjoittaneen viimeiseksi. Aikaisemman päätöksen mukaan nimittäin eläköidyn lopullisesti kilpalatusilta tulevana keväänä. Sen verran leppoinen tapahtuma tuo maakuntaviesti on, että sen suhteen pitää jättää tuo marginaalinen 0,1% takaportti.

Nyt kun on saatu pää auki niin ei muuta kun uutta matoa koukkuun. Seuraava startti ja välietappi kohti maaliskuun lopun SM-kapinoita olisi suunnitelmissa Tampereen Talvikisoissa 16.1. ja toiveissa olisi jo hieman parempaa kulkua. Ihan lähipäivien agendana olisi vetää muutama hyvä treeni ennen paluuta koulun penkille, joka tapahtuu siis ensi maanantaina. Näissä merkeissä etiäpäin.

Talven riemuja + joulun (loman) odottelua

2010-12-12T17:14:00.003+02:00

Jaahas. Se olis sitten pienen päivityksen paikka. Viimeksi tuli mainittua, että koko syksy on mennyt urheilutouhujen puolesta aikalailla päin persettä, mutta nyt on toinen ääni kellossa. Talvi tuli kerrankin ajoissa ja sitä mukaa treeni-innostus on ollut tasaisesti nousussa, varsinkin kun pitkien koulupäivien vastapainoksi on ollut hauskaa ulkoilla raikkaassa talvisäässä. Ikivanhoja kivikelin kapuloita onkin tullut rankaistua lähes päivittäin viimeisen kolmen viikon aikana Laajavuoren vaihtelevan kuntoisilla baanoilla.

Joukkoon mahtuu myös muutama ihan oikea harjoitus, joissa olen koittanut rassata kesän aikana lepotilaan tottunutta maksimihapenottoa siihen malliin, että ensimmäinen kisastartti ei aiheuttaisi silmitöntä shokkireaktiota kroppalihakseen. Näillä näkymin tuo ensimmäinen startti tapahtuu 6.1. maakuntaviestin merkeissä. Saa nähdä mihin asti viime talven näytöt riittävät joukkueita rakennettaessa, kun ei ole tuoreempia "meriittejä" lyödä pöytään. Mutta oli joukkue mikä tahansa niin tämä huhtoo ladulla pää kolmantena jalkana, ettei häpäisisi NoNon komiaa ja kireää kisapukua ihan täydellisesti.

Tämän talven suureen spektaakkeliin on vielä sikäli paljon aikaa, että tammikuussa ja helmikuussa pystyy helposti hakemaan oikeita askelmerkkejä ja fiilistä, päivän akuutista suorituskyvystä murehtimatta. Tarkoitus olisi siis kolmannen kerran peräkkäin ajoittaa talven paras kulku maaliskuun SM-viikonlopulle. Tällä kertaa viestikapinat ja 50km kuninkuusmatka jauhetaan Kuopion Puijon jylhissä maastoissa 26.-27.3.

Tänä syksynä asianomaisissa piireissä on herättänyt keskustelua muutos SM-osallistumisoikeuksien määräytymisestä. Viime vuosina kun viidenkympin starttiviivalle on ollut oikeutettu änkeämään, mikäli on omannut SHL:n lisenssin. Kuopioon aikoville raja on huomattavasti vaativampi, sillä kriteerinä on tällä kertaa FIS-pisteet.

Tämä kansainvälisen liiton pisteytysjärjestelmä on sikäli hassu, että mitä parempi kulku, sitä pienemmät pisteet. Viidenkympin osallistumisoikeus pamahtaa, mikäli on viimeisen kalenterivuoden aikana alittanut yhden kerran 120 pisteen rajan FIS:in alaisessa kilpailussa. Allekirjoittaneella ei onneksi ole tarvetta stressata tämän asian tiimoilta, sillä vaadittu raja on selvitetty 28.3.2010 Kontiolahden 50km SM-kisassa, joten marginaalia vaaditun noteerauksen ja tulevan SM-startin väliin jää huikea yksi vuorokausi.

Nyt onkin sitten korkea aika siirtyä takaisin tenttimateriaalin pariin, jotta kykenisi suoriutumaan syyslukukauden viimeisistä opiskeluhaasteista jokseenkin kunnialla. Viikon päästä onkin sitten jo joululoma päällä ja aikaa kaikille enemmän tai vähemmän turhanpäiväisille harrastuksille runsaammin kuin moneen kuukauteen. Joululoman suurimpana missiona lienee silti työharjoittelupaikan metsästys että saisi ne inssinpaperit ulos ihmisten ajoissa.

Lopuksi toivottelen perinteiseen tapaan huikean hyvät joulut kaikille sivustolle eksyneille!

p.s. <:) tää on sitten tonttu.

Interrail 2010, osa III

2010-11-12T21:41:00.011+02:00

München - Villach matkapäivä 3.6. (edellinen osa julkaistu 11.8.)

Kolmas kesäkuuta oli juhlapäivä. Reilikortti astui voimaan! Pomppasimme aamulla ylös punkasta kuin jousi välittömästi herätyskellon ensimmäisen äänimerkin jälkeen, edellisen illan happy hour -keikasta huolimatta. Aamutoimien ja aamupalan jälkeen nostimme rinkat selkään ja siirryimme asemalle odottelemaan junan lähtöä.

Olimme käyneet tiedusteluretkellä asemalaiturien välittömässä läheisyydessä jo edellisenä päivänä, joten syytä suurempaan paniikkiin tai hermoiluun ei ollut. Löysimme oikean junan kivuttomasti ja lähtökin tapahtui perisaksalaiseen tapaan jämptisti aikataulun mukaisena ajankohtana.

Junan nytkähtäessä liikkeelle kaivoimme kartan esille, että pystyisimme seuraamaan, missä milloinkin ollaan menossa. Havaittavissa oli siis selkeää rookie-reilaajan alkuinnostusta. Rata kulki ensin Salzburgiin, josta palattiin hieman länteen, minkä jälkeen junan reitti lävisti Itävallan lähes luotisuoraan pohjoisesta etelään (Villach sijaitsee maan eteläosassa, hyvin lähellä Italian ja Slovenian rajaa). Ikkunan takana vilisi ehkä koko reilireissun komeimpia maisemia, mistä tosin emme tuossa vaiheessa olleet tietoisia, vesiputouksineen ja jylhine vuoren rinteineen.

Matkaseuraksemme pölähti ensin "perhe matkalla" -tyyppinen viritelmä ja Salzburgissa junaan astui malesialaiseksi paljastunut jantteri, joka oli pakannut matkalaukkunsa mitä ilmeisimmin täyteen kiviä. Tämä jannu ei jaksanut nostaa laukkuaan matkatavaroille tarkoitetulle hyllylle, mutta avuliaana jätkänä autoin kaveria hädässä. Ukkeli oli hyvin otettu avusta ja siinä määrin vakuuttunut voimistani, että kehui minun olevan "very strong man".

Malesialaisheppu päätti jäädä istumaan viereeni. Hän ryhtyi välittömästi häiritsemään maisemien ihailuani lähes jatkuvalla höpötyksellä. Matkan aikana kävi muun muassa ilmi, että Malesia on jopa Suomea huonompi jalkapallossa, hän on nähnyt ampumahiihtoa Eurosportilta, minä olen hyvin vahva kun jaksoin nostaa hänen laukkunsa ja että on perin outoa kun minulla oli Samsungin kännykkä (hänellä itsellään oli Nokialainen).

Villachin aseman kohdalla sanoimme heiheit malesialaiselle matkaseuralaisellemme ja hyppäsimme ulos junasta. Hetken mietin, että miten heppu mahtaa saada laukkunsa alas hyllyltä kun saapuu määränpäähänsä, mutta eiköhän painovoima viimeistään hoitanut homman. Kovin pitkään ei ollut hyödyllistä jäädä pohtimaan tilannetta sillä taivas alkoi näyttää uhkaavalta, ennakoiden sateista keliä. Koska hostellille oli matkaa arviolta kolme kilometriä, katsoimme parhaaksi alkaa laittaa jalkaa toisen eteen.

Majoituspaikka löytyi parin sadekuuron värittämänä vaivattomasti, googlemapsista tulostetun kartan suosiollisella avustuksella. Tosin Heidi-kullalla alkoi pieni epäilyksen poikanen hiipiä mieleen siinä vaiheessa, kun tie jota pitkin tallustelimme, kulki suoraan paikallisen maalaistalon pihapiirin läpi. Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi sillä heti mutkan takana odotti Jugend Hotel Egger uima-altaineen ja muine hienouksineen.

Kirjauduimme sisään, minkä jälkeen lähdimme välittömästi etsimään murua rinnan alle. Tässä vaiheessa huoneemme lukko hajosi, eikä henkilökuntaa ollut tietenkään mailla halmeilla. Emme jaksaneet kauan stressata lukon hajoamista vaan päätimme, että näin kovalta duolta ei kukaan uskalla varastaa, ja lähdimme lampsimaan takasin kaupungille päin.

Kyseinen päivä sattui olemaan jokin yleinen lepopäivä saksan kielisissä maissa, minkä johdosta lähes kaikki paikat olivat kiinni. Löysimme kuitenkin majatalon, jossa puhuttiin vain jotain ihmeellistä paikallista murretta. Onnistuin kaikesta huolimatta tilaamaan Wiener-schnitzelit mit pommes frites mieheen/naiseen, joten nälkää ei tarvinnut nähdä tänäkään päivänä. Ruokailun jälkeen patikoimme takaisin kämpille ja matkalla haimme huoltoasemalta pientä evästä seuraavaa päivää varten.

Illalla ehdimme havaita vielä ennen nukkumaan menoa, että huoneemme parvekkeelle ei olisi liiemmin menemistä, sillä paikallinen alkuasukas piti sitä reviirinään. Kyseessä oli siis saakelin iso herhiläinen, joka ryhtyi aina hyökkäilemään, jos joku kehtasi tunkeutua häikäilemättömästi parvekkeelle rentoutumistarkoitussa tai muuten vaan päivää paistattelemaan.

Näkymä parvekkeelta. Kuvattu ennen herhiläisen saapumista.

Talven odottelua

2010-11-12T07:36:00.007+02:00

Syksy on vierähtänyt niin tiiviisti etupäässä opiskelukiireiden parissa, ettei ole ehtinyt/viitsinyt/jaksanut kirjoitella tänne. Viimeksi mainitsin, että kesällä tuli liikuteltua kroppaa aikalailla säännöllisesti, mutta nyt tilanne on palannut takaisin puhtaalle terveysliikuntatasolle. Sitkeä syysflunssa nimittäin tuli ja sotki suunnitelmat.

Syyskuun lopulla suunnittelin vielä, että kohta olisi aika lähteä kokeilemaan isoa kovaa Laajavuoren rinteeseen ja muutaman napakan treenin rohkaisemana olisi voinut jopa käydä kelkoittelemassa jonkun kisan jo joulukuussa.

Ja paskat. Edellä mainittu suunnitelman poikanen kuoli ja kuopattiin lähes välittömästi sen pälkähdettyä päähän. Flunssa tuli ja palautti tylysti takaisin maan pinnalle. Ja heti kun ensimmäinen tauti oli kukistettu, toinen valmisteli jo hyökkäystään. En muista tällaista tilannetta, että olisin joutunut potemaan flunssaa kaksi kertaa saman syksyn aikana, eikä tämä jälkimmäinen tunnu antautuvan sitten millään perkele.

Tällä hetkellä lähinnä odottelen, että ilmojen haltijat vääntää ison lumitykin todenteolla päälle ja pudottaa tänne Keski-Suomeen oikein miehekkään lumipeitteen. Laajavuoressa olisi kyllä tarjolla jo pieni runtu kesän yli säilötystä lumesta rakennettua baanaa, mutta toistaiseksi ei ole oikein houkutellut. Pitänee silti joku päivä käydä kokeilemassa, että vieläkö sitä pysyy pystyssä.

Edellisessä postauksessa ennakoin myös hieman tulevia tapahtumia keikkarintamalla. Nyt voi yhtä kokemusta viisaampana todeta, että on se Disco Ensemble vaan edelleen huikea live-bändi! Kesken keikan tullut palohälytyskään ei haitannut meininkiä yhtään. Päinvastoin, pieni happihyppy pihamaalle ainoastaan piristi. Huono puoli tietysti oli, että kyseisen ylimääräisen ohjelmanumeron takia bändi joutui pudottamaan pari biisiä loistavasta setistään.

Lopuksi lähetän vielä tätäkin viestintäkanavaa pitkin onnittelut perheen lisäyksen johdosta paksureisiselle joukkuetoverilleni ja tottakai myös hänen puolisolleen. Onnea!

p.s. Tuli aikanaan aloitettua tuo matkakertomuksen kirjoittaminen, mutta siitä uhkaa muodostua niin sanottu ikuisuusprojekti.

Breaking the silence

2010-09-26T10:32:00.006+03:00

Blogi on viettänyt taas hyvän tovin hiljaiseloa, mutta se ei tälläkään kertaa tarkoita, että kirjoittajan elämä olisi ollut yhtä hiljaista. Päinvastoin.

Opiskelut jatkuivat syyskuun alussa, jolloin selvisi, että tuleva lukukausi tulee olemaan allekirjoittaneen viimeinen koulun penkillä. Ovat onnistuneet konstilla tai kolmannella tunkemaan kaikki nelivuotisen automaatiotekniikan koulutusohjelman (viimeinen vuosi on kuulemma pyhitetty työharjoittelulle ja opparille) loput kurssit tähän kolmanteen vuoteen.

Tiukka opiskeluohjelma tietää pitkiä päiviä Rajakadun DP kellarikerroksessa, saakelisti harjoitustöitä ja muuta paskaa, joka puolestaan hankaloittaa ylimääräisten harrastusten parissa puuhastelua. Onneksi kevätpuolen ohjelma vaikuttaisi hieman syksyä kevyemmältä. Eli eiköhän sitä taas kerkiä tsempata itsensä top50 kuntoon Kuopion SM 50 km mennessä.

Urheiluharrasteet ovat siis viime aikoina jääneet vähemmälle ajan ja jaksamisen puutteen takia. Heinä- ja elokuussa tuli tosin kulutettua lenkkitossuja ja uskollisen maantieohjuksen gummeja rajummin kuin kolmeen vuoteen, joten pohjakunto lienee vähintään viime syksyn tasolla. Myös edellisessä postauksessa hehkutettu Nousukunto-cooper sujui positiivisissa merkeissä, tuloksena 3350 m ja siten 50 m parannusta elokuun 2009 tilanteeseen. Tulos itsessään on täyttä paskaa, mutta tällaiselle puuhastelijalle, joka ei ole koskaan osannut juosta, vähintään kelvollinen.

Henkilökohtaiseen h-hetkeen on kuitenkin vielä kuusi pitkää kuukautta, joten enköhän kerkiä edellä mainittujen faktojen valossa taas keväthangille kiusaamaan useampaa itseään ihan urheilijana pitävää siivun jauhajaa.

Jos niin sanotulla urheilurintamalla onkin ollut vähän hiljaisempaa, niin keikkarintamalla kulkee sitäkin kovempaa. Lutakon syyskausi on nimittäin meikäläisen makuun ihan uskomatonta settiä. Elokuun lopun Lutakko liekeissä festareita kunnioitti läsnäolollaan muuan Strike Anywhere, viime keskiviikkona klubilla paukutti Sonic Syndicate (keikka oli lievä pettymys, mutta tulipahan käytyä) ja lokakuun puolivälissä lauteille nousee kivikova live-bändi Disco Ensemble, lämppärinään Justin Sane.

Justin Sane on legendaarisen Anti-Flag yhtyeen keulahahmo ja hän on päättänyt vetää muutaman soolokeikan ennen bändin eurokiertueen alkua. Näistä sooloista yksi nähdään siis Lutakossa. Ja kuin pisteeksi i:n päälle, joulukuun puolivälissä syyskauden saapuu huipentamaan Amorphis, Magic & Mayhem: Tales from the Early Years -kiertueen merkeissä.

Edellä mainittu Lutakko liekeissä festivaali muotoutui merkkitapaukseksi myös ulkomusiikillisten seikkojen johdosta, sillä vanha kilpakumppani vuosien takaa, Mikko Yykoo, hyödynsi tilaisuuden ja saapui suurena Strike Anywheren ystävänä luoksemme kyläilemään. Oli kyllä niin makia viikonloppu, että pitää tehdä vastavierailu Suomen Turkkuun heti, kun sopiva sauma osuu kohdalle.

Tällä hetkellä naputtelen konetta lapsuuden maisemissa, kun päätimme Heidi-kullan kanssa tehdä viikonloppureissun tänne vanhempieni luokse. Tarkoituksena oli käydä verestämässä muistoja, eli jauhaa isoa kovaa Noormarkun huikealla vuoristoradalla, mutta luonto päätti toisin. Syysflunssa hyökkäsi salakavalasti automatkan aikana, joten lenkkarit tuli pakattua mukaan ihan turhaan.

Ulkoilun sijaan suunnattiinkin lauantai-iltapäiväksi Isomäen jäähalliin ihmettelemään, kun Ässät rökitti Ilveksen ja siirtyi takaisin SM-liigan kärkipaikalle. Aika uskomattoman vahva alkukausi joukkueelta, jonka Urheilulehdessä perseilevä ns. "johtava analyytikko" nimesi suurin piirtein yleiseksi vitsiksi. "Johtavan" puolustukseksi on tosin sanottava, että kirjoittamiensa "analyysien" perusteella hänet on jo aikaisemmin ollut helppoa luokitella syyntakeettomaksi urheilujournalistisessa mielessä. Sikäli kun se kumilätkän hakkaaminen edes on urheilua.

Nyt kun hiljaisuus on saatu rikottua, on hyvä lopettaa ennen kuin mopo karkaa lapasesta yhtään pahemmin. Syksynjatkoja!

Maakuntamatkailua

2010-08-15T10:22:00.003+03:00

Tuli harrastettua eilettäin pienimuotoista maakuntamatkailua. Fillarin seljässä. Päivän etappi kulki reittiä JKL -> Petäjävesi -> Multia -> Uurainen -> JKL. Alkumatka Multialle asti oli aikalailla tasaista (=tylsää), mutta siitä eteenpäin alkoi sitten vastaan tulla jonkin verran mäkeäkin.

Reissun keskinopeus oli hieman alle 32 km/h ja tuntemukset että yllättävän kevyesti kulki. Kevyt on tässä yhteydessä suhteellinen ilmaisu, sillä kotia päästyä päätä huimasi ja reiska tärisi siihen malliin, että loppupäivä kului lepäilyn merkeissä. Pääasiassa vaakatasossa.

Anyway. Tuollaisen setin kohtuullisen vaivaton suorittaminen antoi jo tässä vaiheessa varmuuden siitä, että 50 km Puijolla ensi maaliskuun lopussa ei ole ollenkaan mahdoton temppu. Kaikki riippuu vaan aika paljon siitä, minkälaiseksi syksyn aikataulut loppupeleissä muodostuvat.

Aina se tarvittava tunti löytyisi aikaa, mutta ihan toinen juttu on, että mikä on motivaatiotilanne kymmenen tunnin koulupäivän jälkeen. Maailmassa on kuitenkin niin paljon tärkeämpiäkin asioita, joille on varattava aikansa, kuin nämä urheiluhullutukset.

Hullutuksista puheen ollen. Ensi viikon tiistaina, 17.8., olisi tarkoitus suorittaa cooperin testi Nousukunnon porukalla (lisäinformaatiota löytyy linkkiä coolisti napsauttamalla). Tapahtumapaikkana on viime kesältä tuttu kampuksen kenttä ja allekirjoittaneen tavoitteena lähteä rymistelemään viime vuotiseen malliin 3300 metrin vauhtia. Nyt vaan kaikki paikalle näyttämään miten se tossu on syönnillään sen ainaisen nk-chätissä uhoamisen sijasta!

Interrail 2010, osa II

2010-08-11T13:33:00.014+03:00

München, 1.6. & 2.6.
- Ensimmäinen osa julkaistu 26.7.

Suhteellisen rauhallisesti nukutun yön jälkeen, ainoastaan muutaman kämppiksen kuorsaus hieman häiritsi, oli tullut aika tutustua hostellin nettisivuilla mainostettuun Baijerilaiseen aamiaiseen. Kattaus osoittautui melko vaatimattomaksi, mutta se selittyi osaltaan sillä, että löntystelimme aamupalapöytään turhan myöhään. Muut asukkaat olivat ehtineet syödä pois leijonanosan herkuista, joita ei ilmeisesti ollut varattu ihan tarpeeksi koko hostellin ruokkimista varten. Tästä viisastuneina päätimme herätä tulevina aamuina hieman aikaisemmin.

Aamupalan ja muiden päivänavausrituaalien jälkeen suunnistimme taas Münchenin päärautatieasemalle. Edellisenä iltana olimme suunnitelleet, että tämän ensimmäisen kokonaisen Saksan maaperällä vietettävän päivän ohjelmassa tulisi olemaan retki Dachaun kaupunkiin. Dachau sijaitsee muistikuvieni mukaan noin 25 kilometriä Münchenista länteen ja matka retkikohteeseemme oli tarkoitus taittaa yllättäen S-Bahnilla. Lipun osto oli edelleen haastava toimenpide, mutta tällä kertaa se onnistui lopulta ihan itse, ilman ulkopuolista apua.

Hyppäsimme junasta ulos Dachaun asemalla vakaana aikomuksenamme käydä katsastamassa paikkakunnan tunnetuin nähtävyys, keskitysleiri. Asemalta johti opastetaulut kohti leiriä, mutta jostakin syystä eksyimme reitiltä heti alkuunsa. Emme kuitenkaan lannistuneet pienestä suunnistusvirheestä vaan päätimme kiivetä eteemme ilmestyneelle kukkulalle, jonka päälle oli rakennettu opasteista päätellen jonkin sortin linna. Kukkulalle kiipeäminen osoittautui hikiseksi hommaksi, koleasta kelistä huolimatta. Linnan pihalta napattiin muutamat pakolliset turistikuvat, minkä jälkeen lähdimme uudestaan etsimään tietä keskitysleiriin.

Reitti löytyikin ihan vahingossa ja muutaman kilometrin tallustelun jälkeen saatoimme kulkea sisään portista, jossa lukivat kuuluisat sanat. Arbeit macht frei. Kyseinen leiri oli natsisaksan ensimmäinen keskitysleiri. Alunperin se toimi työleirinä, mutta historiansa aikana se ehti toimia lähes kaikkien natsien muissa keskitysleireissään suorittamien hirmutöiden koelaboratoriona. Paikka veti hiljaiseksi, mutta oli ehdottomasti vierailun arvoinen.

Keskitysleirivierailun jälkeen lähdimme tallustelemaan takaisin kohti Dachaun asemaa. Matkalla poikkesimme täydentämässä päivän aikana huvenneita energiavarastoja pizzan avulla.Tässä vaiheessa on syytä mainita, että keskitysleirin aikaansaamasta kolkosta maineestaan huolimatta Dachau on erittäin kaunis pikkukaupunki, joen ja puistojen ansiosta sitä voisi kuvailla jopa luonnonläheiseksi. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde, mikäli eksyy Müncheniin ja omaa muutaman tunnin ylimääräistä aikaa.

Hostellille palattuamme päätimme lepäillä hetken ja miettiä siinä samalla illan ohjelmaa. Koska matkalipussa oli edellisen päivän tapaan virtasta jäljellä, päätimme ajella lisää julkisilla. Ajoimme ensin S-Bahnilla Marienplatzille ja siitä edelleen U-Bahnilla, paikallisella metrolla, Olympiapuistoon. Tuli suorastaan nostalginen fiilis, kun pääsi paikan päälle katsastamaan maisemia, joissa Lasse Viren suoritti urotöitään vuonna 1972. Tosin emme päässeet sisään stadionille, se oli mennyt sulki jo tunti aikaisemmin, mutta muutama kuva tuli räpsittyä ristikon läpi.

Seuraavaksi kiipesimme Heidin ehdotuksesta Olympiabergille, mistä olikin komeat näkymät kaupungin ylle. Tästä eteenpäin koko reissua tuli leimaamaan pyrkimys päästä mahdollisimman korkealle. Lähes jokainen matkakohteisiimme osunut huippu, joka oli järkevästi ajatellen jalkapatikassa saavutettavissa, tuli valloitettua. Kun Olympiapuisto oli nähty, oli aika palata hostellille ottamaan lepiä. Tällä kertaa jätettiin happy hour katsastamatta ja painuttiin unten maille ihan ihmisten ajoissa.

Viimeinen kokonainen päivä Münchenissa valkeni sateisena ja harmaana. Suunnitelmissa oli ollut käydä tutustumassa Englischer Garten -nimiseen puistoalueeseen, joka on kuulemiemme huhujen mukaan aurinkoisilla keleillä nudistien ja muiden kikkelinvilkuttajien suosiossa. Sateen lannistamana päätimme luopua suunnitelmasta.

Sen sijaan hyökkäsimme jonkin sortin nettikioskiin varailemaan tulevien kohteiden majoituksia. Näppäimistö aiheutti ongelmia, sillä jostakin kumman syystä emme saaneet englannin kielistä näppäimistöä toimimaan. Viereisessä kopissa kököttäneen, puhumansa kielen perusteella venäläiseksi tai joksikin muuksi slaaviksi arvioidun, herran avustuksella saatiin homma kuitenkin pelittämään.

Seuraavaksi suunnistimme kohti postitoimistoa, sillä olimme unohtaneet jättää siskolleni ja hänen miehelleen yksivuotishääpäiväkortin. Sen sijaan, että kortti olisi jäänyt heti alkumatkasta Porvooseen, se teki nyt kierroksen Keski-Euroopan kautta. Postimerkin osto kävi kätevästi automaatista. Seuraava toimenpide ei mennyt ihan nappiin, sillä pudotin kortin maan sisäiselle postille tarkoitettuun laatikkoon. Tätä kirjoitettaessa tiedämme kuitenkin, että erheestä huolimatta kortti meni perille.

Tässä vaiheessa maha alkoi murista uhkaavasti, joten lähdimme kävelemään kohti Marienplatzia aikomuksenamme aterioida kuuluisassa Hofbräuhausissa. Kyseinen bierhalle, eli vapaasti käännettynä oluthalli, osoittautui torvisoittokuntineen turhan meluisaksi ateriointipaikaksi. Sen sijaan päädyimme kilpailevan firman Augustiner Bierhalle:en. Paikan annokset osoittautuivat erinomaisiksi ja ne huuhdottiin kurkusta alas taattuun baijerilaiseen tapaan oluella.

Aterian jälkeen alkoi olla aika palailla hostellille. Illalla lähdimme juhlistamaan viimeistä Münchenin iltaamme happy hourin merkeissä. Hostellissamme oli jännä käytäntö, että netin kautta majoituksensa varanneet saivat rannekkeen, jonka haltija oli oikeutettu happy hour hintoihin koko illan ajan. Niiden tavallisten lisäksi tuli tutustuttua paikan erikoisuuteen. Eli pöytään kannettiin tarjotin, jossa oli kaksi tummaa olutta, kaksi tavallista lageria, kaksi weissbieria ja kaksi jägermeister-shottia. Oli ihan toimiva pakkaus kahdelle henkilölle.

Lienee sanomattakin selvää, että edellä mainitun setin jälkeen uni tuli herkästi eikä kämppisten kuorsaus ja muu mahdollinen mölinä ja kolistelu paljoa häirinnyt. Aamulla tulisi sitten olemaan suuri hetki eli lähtö kohti Itävaltaa, kun reilikortti astuisi voimaan. Varmuuden vuoksi laitoin viimeisenä työnä ennen nukahtamista herätyksen sekä kännykkään että rannekelloon pienentääkseni pommiin nukkumisen mahdollisuutta.

Kauheeta rallia

2010-08-01T16:10:00.007+03:00

Rallit tuli ja meni. Näkyvin ilmiö tapahtuman ympärillä oli känniääliöiden ja ympäristöön dumpattujen roskien määrän huikea kasvu katukuvassa. Kaikesta päätellen siis todella urheilullista porukkaa nämä moottori"urheilu" fanaatikot. No kaikilla suurtapahtumilla on lieveilmiönsä.

Eräs ralleihin liittyvä lieveilmiö on paikallisten hihhuleiden kadunvaltaustalkoot. Kyseisellä tapahtumalla pyritään kaiketi vastustamaan ralleja ja niiden edustamaa luonnonvaroja tuhlailevaa maailman menoa. Nykymuodossaan tämä hippeily ei tosin aiheuta ralleille minkäänlaista päänvaivaa, vaan kiusaa ainoastaan tavan kaupunkilaista ja vallatun kadunpätkän asukkaita, mikäli näillä ilmenisi akuutti ja pakottava tarve siirtyä moottoriajoneuvolla kotoaan paikkaan X.

Suosittelenkin hippijengiä valtaamaan ensi vuonna messukadun juopottelualueekseen. Tällä keinoin tapahtuma näkyisi ja tuntuisi siellä, mihin suuntaan se on suurilta osin kohdistettu. Epäilen tosin, että näin voimalliseen kannanottoon ei kyseisellä joukkiolla ole tarpeeksi munaa. Mistä päästään siihen, että koko reclaim the streets näyttäytyy tällaiselle tavan kansalaiselle lähinnä huomionhakuiselta hörhöilyltä, sinänsä tavoittelemisen arvoisista päämääristään huolimatta, kuin vakavasti otettavalta mielenilmaisulta.

Siinä missä Latvalat, Räikköset, Kankkuset ja kumppanit painoivat kauheaa rallia pitkin Keski-Suomen sorateitä, allekirjoittanut on pitänyt vähintään yhtä kauheaa rallia lenkkeilyn parissa. Tuli nimittäin tekaistua toinen yli viiden tunnin viikko putkeen. Tahti on ollut niin hurjaa, että jopa Heidi-kulta on muistanut varoittaa ylikunnon vaarasta.

Ohjelmassa on ollut pyöräilyä, rullaluistelua, juoksua ja keskivartaloon kohdistettua kotikuntopiiriä. Esimerkkinä yksittäisestä harjoituksesta voisi mainita maanantain kahden tunnin maantiefillaroinnin keskinopeudella ~34km/h, mikä on meikäläiselle melkoisen hurja suoritus, etenkin kun reitillä oli mäkeä ihan kiitettävästi kotimaamme pinnanmuotoihin suhteutettuna.

Eilen kävin sitten hölköttelemässä reipasta vauhtia Tuomiojärven ympäri. Tuolla reissulla tuli mieleen muutaman kerran, että asfaltilla juokseminen on vähäjärkisten touhua, etenkin auringon porottaessa lähes pilvettömältä taivaalta.

Illalla käytiin sitten Alban rannassa katsomassa Neste Rallin 60-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi järjestettyä hirmuista ilotulitusta. Oli ihan näyttävä spektaakkeli, kuulemma Suomen tähän astisen historian suurin ilotulitus, ja kuullosti siltä kuin kolmas maailmansota olisi saapunut Jyväsjärvelle. Porukkaa oli järven rannalla kuin pipoa ja pommituksen päätyttyä ruuhkat Mattilanniemessä suhteellisen kovaa luokkaa, kun kaikki yrittivät poistua paikalta yhtäaikaa.

P.S. Eilispäivän kovin urheilusuoritus oli rallipössöjen päinvastaisista näkemyksistä huolimatta Tero Pitkämäen EM-pronssi ja miesten 4*100m viestijoukkueen selviytyminen lajinsa finaaliin. Onnittelut molemmille edellä mainituille.

Töitä, "festarointia", lenkkeilyä, GH:ta

2010-07-26T13:07:00.004+03:00

Otsikko kertoo kaiken oleellisen siitä, mitä viimeisen päivityksen jälkeen on tapahtunut allekirjoittaneen elämässä. Yöt mennään peräsuoli puolimetriä pihalla ympäri Keltsua ja maaseutua. Päivällä tehdään sitten sitä, mitä jaksetaan ja mikä milloinkin sattuu huvittamaan.

Festarointi on tuolla otsikossa lainausmerkeissä, koska itse en laskisi yhden illan pistohyökkäystä SuomiPop-festeille festarielämäksi ollenkaan. Siitä puuttuu niin monta normaaliin festarielämään kuuluvaa ohjelmanumeroa, kuten vuotava teltta ja tulvivat bajamajat, että melkein hävettää mainita asiaa edes lainausmerkeissä.

Joka tapauksessa, pistäydyttiin siis Heidi-kullan kanssa kuuntelemassa kuinka Martti Servo & Napander, Viikate ja Lauri Tähkä & Elonkerjuu rallattelivat veturitalleilla. Ottamatta mitään kantaa itse musiikin laatuun, viimeksi mainitun keikalla oli jälleen loistava meininki. Edellisen kerran tuli käytyä kuuntelemassa monen verisesti vihaamaa Lauri Tähkää pari vuotta sitten sataman yössä, eikä show ollut latistunut sitten yhtään parin vuoden aikana. Maistui siis tällaiselle punk/hc/metalli-henkisellekin oikein makiasti.

Edellisellä kerralla tuli pohdittua josko sitä saisi lisää merkintöjä kalenteriin urheilusuorituksista. Jostakin on löytynyt kummasti motivaatiota, sillä esimerkiksi viime viikolla tuli urheiltua peräti kuutena päivänä ja näiden tuokioiden yhteen laskettu kesto ylitti viiden tunnin rajan. Näin huikeaa treeniviikkoa ei olekaan tullut vedettyä hiihtokauden ulkopuolella sitten kesän 2007. Rajua settiä siis!

Viime syksynä tuli blogissa kerrottua uudesta harrastuksesta, kun guitar hero saapui talouteemme. Nyt on käynyt niin, että oli pakko ostaa World Tourin seuraksi GH5, kun hintakin oli vaivaiset 19,95€. Sitä on sitten tullut hakattua jonkin verran tässä viime päivinä, mutta toistaiseksi tämä harrastus on pysynyt ihme kyllä kohtuuden rajoissa, vaikka olisi iso kasa uusia piisejä rämpytettävänä.

Tässäpä kuulumiset tältä erää. Edellisessä päivityksessä uhkailin julkaisevani raporttia reilireissusta ja nyt on tullut aika aloittaa kyseinen jatkokertomus. Ensimmäinen osa on välittömästi tuossa tämän vuodatuksen perässä. Enjoy.

Interrail 2010, osa I

2010-07-26T13:01:00.007+03:00

Porvoo & matkustus Helsingistä Riikan kautta Müncheniin, 29.-31.5.

Kiertue aloitettiin siirtymätaipaleella Jyväskylästä Porvooseen, jossa viivyimme pari päivää siskoni ja hänen miehensä vieraina. Näiden parin päivän aikana grillasimme, päivitimme kuulumisia, tutustuimme Porvoon ainutlaatuiseen vanhaan kaupunkiin ja Heidi teloi polvensa kettinkiaitaan. Leppoisan viikonlopun jälkeen oli aika jättää Rellu herrasväki Hietikon hellään hoitoon ja suunnata julkisilla kulkuvälineillä kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa.

Saavuimme lentoasemalle omasta mielestämme hyvissä ajoin, noin kolme tuntia ennen lentoa, mutta maanantaiaamun ruuhka pääsi silti yllättämään. Jonotimme check-in:iin vähintään tunnin, jonka jälkeen oli kiire jonottamaan turvatarkastukseen. Se jono veti onneksi nopeammin eikä turvatarkastuspisteen henkilökunnallakaan ollut valittamista käsimatkatavarastomme sisällöstä, sillä olimme kunnon kansalaisina jättäneet teräaseet ja räjähteet kotiin.

Seuraavaksi oli edessä bussikuljetus lentokoneelle. Olimme bookanneet kyydin airBaltic:lta Riikan kautta Müncheniin. Bussikuljetus johtui siitä, että Helsinki-Riika etappi liikennöitiin Fokker 50 –merkkisellä potkurikonehärvelillä, joka oli jätetty johonkin kauemmaksi terminaalista. Epäilemättä siksi, etteivät matkustajat säikähtäisi kulkuvälineen ulkomuotoa ja viiltäisi ranteitaan välittömästi irtipoikki.

Hurjasta ulkoisesta olemuksestaan huolimatta Fokker 50 osoittautui perin lentokelpoiseksi ja Riikaan laskeuduttiin turvallisen pehmeästi ja aikataulun mukaisesti. Seuraavaksi ohjelmassa oli jälleen odottelua, että jatkolento päästettäisiin irti. Tässä vaiheessa kiistelimme Heidin kanssa, että voimmeko laskea käyneemme Latviassa vai emme. Heidi oli sitä mieltä, että lentokentällä lorvailua ei lasketa. Itse puolestaan edustin sitä näkökantaa, että vierailu se on lyhytkin vierailu.

Riikasta Müncheniin mentiin ihan oikealla Boeing-suihkukoneella. Kyyti oli ehkä aavistuksen Fokkeria tasaisempaa, mutta vähintään saman verran tylsempää kun ei tarvinnut vahtia, että milloin potkuri ryöstäytyy irti ja repii koneen rungon tuhannen päreiksi. Tässä vaiheessa Heidi päätti vetästä pienet päiväunet. Itse keskityin tutkimaan mielenkiintoisia lehtiä, joita airBaltic mitä ystävällisimmin tarjosi asiakkaidensa luettaviksi.

Määränpää saavutettiin jälleen hienosti aikataulussa. Rinkat saatuamme piti heti lähteä selvittämään, kuinka pääsisimme Münchenin keskustaan, sillä itse kaupunki sijaitsee parin kymmenen kilometrin päässä lentoasemasta, eikä näin pitkää välimatkaa ollut hyödyllistä lähteä yrittämään jalkapatikassa.

Päätimme taittaa matkan S-Bahnilla ja seuraava veto oli tietysti yrittää ostaa lippu. Automaatin perkele osoittautui yhteistyöhaluttomaksi eikä suostunut vaihtamaan saksasta englannin kieleen. Apua tuli kuitenkin pyytämättä, kun eräs nainen havaitsi turistintolvanoiden epätoivoiset lipunostoyritykset ja tarjoutui matkustamaan yhdessä meidän kanssa porukkalipulla. Tämä on kuulemma yleinen käytäntö Münchenissä, sillä joukkoliikenne on yksin matkustettaessa sietämättömän kallista. Kokoamalla pienen ryhmän pääsee huomattavasti edullisemmin.

Matkan aikana selvisi, että matkaseuralaisemme oli tunnistanut meidät heti suomalaisiksi käsittämättömän kielemme perusteella. Hänen veljensä oli kuulemma naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja asui Porissa. Maailma taitaa sittenkin olla aika pieni.

Münchenin päärautatieasemalle päästyämme oli aika ryhtyä etsimään hostellia. Olimme varanneet etukäteen paikat kahdentoista henkilön dormista Hostel 4You –nimisestä majoituspalveluja tarjoavasta laitoksesta. Hostelli sijaitee noin sadan metrin päässä rautatieasemasta, mutta onnistuimme silti eksymään matkalla muutaman kerran. Pääasiassa siksi, että lähdimme ulos asemalta ihan vääristä ovista, minkä johdosta meni hetki päästä takaisin Lonelyplanetin nuhruiselle kartalle.

Hostelli löytyi ja koska matkalipussamme oli vielä virtaa jäljellä, päätimme lähteä pienen lepohetken jälkeen tutustumaan samantien kaupungin ihmeisiin. Ajoimme S-Bahnilla Marienplatzille, josta lähdimme vaeltelemaan päämäärättömästi sinne tänne ilman suurempia suunnitelmia. Jossakin vaiheessa löysimme itsemme puistosta, joka jälkikäteen paljastui Hofgarten:ksi.

Puistossa meitä luultiin ensimmäisen muttei viimeisen kerran tämän reissun aikana paikallisiksi, huolimatta siitä että räiskimme kameralla ympäriinsä kuin japanilaiset turistit konsanaan, kun ulkonäöstä päätellen kiinalainen turisti kyseli meiltä tietä johonkin. Se mihin hän halusi päästä jäi vähän hämärän peittoon.

Lopulta väsy yllätti ja päätimme pötkiä takaisin hostellille ottamaan lepiä. Päivä oli ollut pitkä, mutta silti tuli lähdettyä vielä tarkastamaan hostellin happy hour. Muutaman Hofbräu:n jälkeen uni tuli lähes tilaamatta. Viimeinen muistikuva ennen nukahtamista oli, että reissu ei olisi voinut juuri paremmin ja sujuvammin alkaa.

2 hot 4 running

2010-07-14T18:00:00.004+03:00

Tällä hetkellä vallitsevat helteet tuntuvat jo lähes tulkoon liian hurjilta valkoisen miehen siedettäväksi. Etenkin, kun Suomessa rakennukset on suunniteltu siten, että kylmä ei tule talvella sisälle. Mutta eipä mene ylimääräinen lämpökään kesällä ulos!

Lienee sanomattakin selvää, että lenkille ei ole tarvinnut lähteä, kun hien saa pintaan sohvalla pötköttämällä. Pötköttelyä onkin sitten tullut harrastettua oikein urakalla, milloin rannalla ja milloin taas tuttuakin tutummalla kotisohvalla.

Muutenkin tuo urheilupuoli on päässyt ikäänkuin unohtumaan edellisen postauksen jälkeen. Touko-kesäkuussa Heidi-kullan kanssa suoritettu Interrail-reissu aiheutti luonnollisesti kuukauden tauon kaikenlaiseen urheiluun ja kotiin palattuamme iski sitten nämä tropiikin helteet, joiden ansiosta tekisi mieli istua koko päivä avonaisen pakastimen edessä.

Edellä mainitusta reilireissusta olisi tarkoitus työstää tänne blogille juttua jossakin vaiheessa. Tällä hetkellä vaan tuntuu kaikenlainen ylimääräinen viitsiminen olevan minimissään. Johtunee osaksi myös siitä, että yöt kuluvat nukkumisen sijasta töiden parissa ahertaessa, joten päivällä on sitten kiva ottaa vain rennosti eikä härvätä mitään turhia.

Päätän tämäneräisen raporttini tähän ja jään odottelemaan ennustettua hurjaa ukkosrintamaa, jonka pitäisi tuoda mukanaan hieman inhimillisemmät lämpötilat. Viileämpien kelien piristämänä sitä voisi jopa saada heinäkuun kalenteriin lisää merkintöjä urheilusuorituksista, siellä jo olevien neljän huikean suoritteen seuraksi.

Alkukesän terveiset

2010-05-26T10:28:00.004+03:00

Hola! Kesähelteet pamahti Keski-Suomeen tällä kertaa jo toukokuun puolivälissä. Eräästä nimeltä mainitsemattomasta amerikkalaisesta piirrossarjasta tuttu Mr. Burns sanoisi tähän epäilemättä, että "Excellent!". Rantakausikin tuli avattua, kun kävin hakemassa väriä kalman kalpeaan kroppaani Viitaniemen biitsiltä. Onneksi tuli käytyä, sillä tällä viikolla palattiin ilmaston puolesta koleampiin olosuhteisiin.

Urheilulliset harrasteet ovat allekirjoittaneen osalta jääneet toukokuun aikana vähäisiksi ellei suorastaan olemattomiksi. Jokunen juoksulenkki on tullut käytyä köpöttelemässä ja jalkaa olen testannut muutaman kerran myös maantiefillarin satulassa. Ihan kivasti se pyörä tuntuu edelleen kulkevan, ainakin alamäkeen.

Jatkosuunnitelmia kilpaurheilullisen toiminnan jatkumisen suhteen olen miettinyt sen verran, että sille astialle kannattaa palailla vasta syys-lokakuussa, kun syksyn muut aikataulut alkavat olla kutakuinkin selvillä. Pikkasen kieltämättä polttelee ajatus niin sanotusta ympyrän sulkemisesta. Ensi talven SM viesti ja 50km kisaillaan nimittäin Kuopiossa, Puijon huikeissa maastoissa. Paikka on sama, missä avasin hiihtourani aikuisten SM-kisojen osalta kymmenen vuotta sitten talvella 2001. Tuolloin starttiviivalla keekoili yhdeksäntoistavuotias kloppi, jolla oli tukka takana ja elämä edessä. Nyt on enää elämä edessä.

Lopuksi toivottelen erinomaista kesää kaikille sivustolle eksyneille sekä tietenkin myös tänne tarkoituksellisesti surffanneille. Kuulemiin tältä erää.

SM-kisaraportti (ei S/M)

2010-04-12T18:17:00.006+03:00

Pahoittelen, että raportointi kauden pää- ja samalla päätösbileistä on vähän viipynyt. Heppoisa selitys tähän kuuluu, että opiskeluhommelit ja niin sanottu elämä ovat vaihteeksi yhteistuumin haitanneet blogin ylläpitämistä.

Tällä kertaa ei löydy motivaatiota samanlaisen stoorin kirjoitteluun kuin pyöreä vuosi sitten, mutta pääpiirteissään viikonloppu sujui samoja linjoja noudatellen kuin edellisellä kerralla. Ainoat poikkeavuudet taisi olla siinä, että perjantaina ei tarvinnut turvautua lainavehkeisiin, että viikonlopun aikana tuli syötyä yksi bbq-chicken pannupizza vähemmän ja että sunnuntaina mentiin hartsanpertsaa viime vuotisen vaparin sijasta.

Itse kisat sujuivat siten, että viesti meni meidän porukalta enemmän tai vähemmän vihkoon ja huononnusta edellisvuoden sijoitukseen napsahti kahdeksan sijaa. Itse starttasin poikkeuksellisesti jo kolmannelle osuudelle. Joidenkin arvioiden mukaan olisin onnistunut ihan mukavasti, mutta oma tuntemus oli, että kovempaa olisi pitänyt kulkea. Jostakin syystä vapariin ei löytynyt enää Pylkön hiihdon jälkeen kaipaamaani rentoutta. Syy löytynee etureisistä, joilla on tapana jumittaa isosti kovien pertsan rutistusten jälkeen ja haitata ratkaisevasti suoritusta sillä nopeammalla ja muutenkin coolimmalla hiihtotavalla.

Jos viesti menikin alavireisesti, niin sunnuntain 50km rullasi täysin päinvastoin. Ilahduin heti aamulla herätessäni kun havaitsin, että taivaalta ropisi vettä kohtalaiseen tahtiin. Oli siis ilmiselvää, että suksen pohjaan tuli vetää liisteriä, mikä puolestaan takaisi hyvin pitävän suksen. Voitelu onnistuikin kiitettävästi ja meno maistui alusta asti. Tuloksena ehkä paras suoritukseni pertsalla ikinä. Tuli nimittäin saatua vallitsevasta suorituskyvystä kaikki irti sitä kuuluisaa viimeistä pisaraa myöten. TV-aikaakin ropisi valitettavan paljon, ihan haastattelua myöten.

Tulokset, SM-Kontiolahti

Seuraavana "urheilullisena" ohjelmanumerona olisi tuttuakin tutumpi kisakauden päätösseremonia, Nousukunto-sprintti. Eli ei muuta kun kypärä päähän ja menoksi!

Kisaraportteja, part 2

2010-03-22T08:11:00.005+02:00

Edellisen postauksen jälkeen Rellun nokka suunnattiin kohti pohjoista. Suunnitelma talvilomaviikkoa 2. - 7.3. varten oli seuraava: tiistaista perjantaihin viettäisimme Heidi-kullan kanssa laatuaikaa Ounasvaaran pirtillä ja viikonlopuksi siirtyisimme kyläilemään herrasväki Pihlajamäen huusholliin.

Kaikki sujui suunnitelmien mukaan. Köllöttelyn lomassa kerkesimme tutustua Rovaniemen turistirysiin kuten joulupukin kylään ja Arktikumiin, joka paljastui jonkin sortin maakuntamuseoksi. Suksilla kävin vain kerran, mutta eipä ollut pahemmin hinkuakaan, sen verran raihnaiselta kroppa tuntui Pylkön hiihdon rasituksista. Lumikontaktia tuli otettua suksimisen lisäksi myös vaihtoehtoisen härvelin kyydissä kuten kuvasta näkyy.

Kyllä lähtee!

Rentouttavan kolmipäiväisen session jälkeen muutimme suunnitellusti paksureisisen seurakaverini luokse kyläilemään. Perjantai-ilta sujui rattoisasti kuulumisia vaihdellen ja Kasperi-koiraan ja Veera-kissaan tutustuen. Suksia oli myös muistettava waxata, olihan seuraavana päivänä tarkoitus ahtaa kroppa kireisiin kisa-asuihin ja huhtoa pää kolmantena jalkana pitkin maita ja mantuja.

6.3. Muurola-Hiihdot, 15km V

Tässäkin iässä tulee vielä välillä vastaan ihan ennenkokemattomia kisapaikkoja. Muurolan maastosta tiesin etukäteen ainoastaan sen vähän, mitä Vellu oli minua informoinut. Rata tulisi olemaan "rynkyttävä". Käytännössä tämä tarkoitti pitkiä tasaisia pätkiä vitosen lenkin alkuun ja loppuun ja sinne väliin muutama lyhyt mutta jyrkkä tönkäre. Suorituksen aikaiseen palautumiseen soveltuvia alamäkiä ei reitiltä juurikaan löytynyt.

Verryttelylenkin aikana ratamestari paljastui melkoiseksi virtuoosiksi. Hän oli onnistunut ajamaan baanan osittain siten, että molemmat reunat olivat kovia, mutta keskellä upposi nilkkaa myöden. Näin mielenkiintoiseen ilmiöön en muista aiemmin törmänneeni.

Itse kisa sujui omalta osaltani kaksijakoisesti. Ensimmäiset 5km tuli hyvin ja rennon oloisesti, jonka jälkeen sippasin aika pahasti ja loppumatka meni taas vaihteeksi kelkoitteluksi. Ei siis kovin kehuttava suoritus, eikä kroppa myöskään vaikuttanut kovin palautuneelta edellisen viikonlopun Pylkön hiihtojen jäljiltä. Vellu puolestaan osoitti olevansa viestipakkamme kovin kortti vaparin osuuksia ajatellen hiihtämällä minua turpaan reilulla minuutilla.

Tulokset

20.3. Viitasaaren Hiihdot, 10km V

Yhden väliviikonlopun jälkeen oli aika hakea viimeisiä askelmerkkejä Kontiolahden SM-hiihtoja silmällä pitäen. Keli oli jälleen hieman kinkkinen. Edellisenä päivänä ja yönä oli satanut rutkasti lunta ja kisapäivänä lämpötila nousi hieman nollan yläpuolelle. Baanan keskiosa tamppautui kovaksi, reunat puolestaan olivat pehmeät ja luistoltaan suhteellisen nihkeät.

Olosuhteet huomioiden päättelin, että parasta olisi pyrkiä pysyttelemään tamppautuneella kaistaleella niin paljon kuin mahdollista. Kovin voimakkaasti ei myöskään olisi järkevää potkaista, koska tuolloin alusta saattaisi upottaa yllättävästi ja vauhti tyssäisi siihen.

Aloitin kisan reippaasti, mutta vaikka kisamatka ei ollut kymppiä pidempi, väsy tuli jo ennen puolta matkaa. Sen verran kerkesin matkan aikana suoritustani analysoida, että tajusin vetäneeni ensimmäisen nousun jonkin verran ylivauhtia kuntooni nähden ja se sitten kostautui välittömästi. Tästä puolestaan seurasi se, että tavoitteena ollut alle minuutin tappio voittajalle jäi haaveeksi.

Tulokset

Tästä on hyvä jatkaa kohti talven ainoaa tavoitteen tapaista, tulevan viikonlopun SM-viestiä. Uskon vakaasti, että tahmeus katoaa otteista tämän viimeisen viikon aikana ja lauantain viestissä hiihdän selkeästi talven parasta vauhtiani.

Sunnuntain 50km kisaa ajatellen puolestaan suurin haaste poistui jo etukäteen, kun Muittari ilmoitti, että syö maksalaatikkonsa suosiolla. Allekirjoittaneen maaliin pääsy siis riittää takaamaan sen, että Villellä on tällä kertaa erilaiset eväät Nousukunto-sprintissä. Muut voi sitten ihan vapaasti tilata vaikka sen pizzan.

DNF

2010-02-28T10:34:00.005+02:00

Pylkön hiihdoista ei jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville. Suksi jäätyi heti alkumatkasta (sama vika varmaan kaikilla muillakin), joten eteenpäin tuli pyrkiä vahvasti hartiapankkiin turvautuen. Valitettavasti kyseinen osa-alue ei ole koskaan lukeutunut meikäläisen vahvuuksiin. Sikäli lopputulos ei yllätä.

Positiivinen merkki sitä vastoin oli, että vauhtia löytyi omiin vaatimattomiin odotuksiin nähden kiitettävästi eli suunnilleen sata kertaa paremmin kuin tammikuisessa Keski-Suomi Hiihdossa. Esimerkkinä mainittakoon, että puolimatkassa olin vaivaiset 30 sekuntia Pörstin Markusta jäljessä. Pörde kuitenkin edustaa normipäivänään ihan kansallista huipputasoa.

Hieman ennen 35km väliaikapistettä tapahtui sitten väistämätön. Yläkropasta loppui kunto ja kädet muuttuivat keitetyksi makarooniksi. Lähdin kuitenkin kiertämään vielä yhden 7,5km lenkin, jonka päätteeksi totesin, että parempi nostaa kädet pystyyn kuin vetää vieteri täysin oikoseen. Siitä ei nimittäin näin heikolla harjoituspohjalla toipuisi enää kisakuntoon näille lumille. Tulokseksi kirjattiin siis DNF, mutta se ei nyt ole omasta mielestä ollenkaan oleellista tässä vaiheessa.

Kokonaisuutena reissu vastasi nimittäin tarkoitustaan. Kroppaa tuli järkytettyä kunnolla vaan ei liikaa ja kun nyt malttaa ottaa riittävän rennosti seuraavan viikon, niin harjoitusvasteet hiponevat taivaita. Kontiolahden SM-kisoihin on nyt neljä viikkoa aikaa ja fiilis luottavainen, että siellä kunto kestää jo maaliin asti. Ja jos ei kestä niin sitten tullaan vaikka pää kainalossa.

Loppuun esimerkki sprinttihihtäjän treenistä. Kuvakaappaus on peräisin Nousukunnon asiantuntevasta chatista. Kuvan saa näkymään alkuperäisessä koossaan klikkaamalla sitä hiiren kursorilla.

Musacorner

2010-02-26T09:27:00.008+02:00

Jottei blogi kääntyisi liian urheilupainotteiseksi, niin päätin tuutata tähän väliin tiukan setin kunnon rokkia. Näitä kelpaa tykitellä ja mielellään niin kovaa kun värkeistä lähtee. Pitäähän naapurinkin kuulla.

Herättää kuolleetkin?

Parasta Volbeatia.

Oli pakko laittaa, kun on kertakaikkiaan ratkiriemukas video!

Harmi, että tästä biisistä ei ole tehty kunnon videota. Tätä lisää 1.4. @ Lutakko.

Yksi sana riittää. Legenda.

Tuoretta kotimaista. Bändi on perustettu edesmenneen Flippin' Beans:in raunioille. Ekaa levyä odotellessa..

Loppuun tällainen ylläri. Letkeetä. Vielä kun olis kunnon video.

Siinäpä vähän sulateltavaa lukijoille. Nyt sitten punomaan sotasuunnitelmaa huomiselle. Edessä olisi tuo edellisessä postauksessa ennakoitu 50km ja päätavoite epäilemättä selvitä maaliin asti sellaisessa kunnossa, että ensi viikon talvilomalla kykenee muuhunkin kuin ottamaan lukua peiton alla.

Kisaraportteja

2010-02-19T10:23:00.006+02:00

Blogin päivitystahdiksi on näköjään alkanut vakiintua napakka kerta per kuukausi. En osaa arvailla, että onko tämä lukijoiden mielestä positiivista vai päinvastoin. Tällä kertaa päivitys on harvinaisen tylsä, sisältäen ainoastaan muutaman kisaraportin, joissa paljastan tapahtumia niin sanottujen "tulosten" taustalta.

30.1. Keski-Suomi Hiihto

Aamu valkeni tiukassa pakkassäässä, mikä pitänee tänä talvena lukea normaalitilanteeksi. Heti herätessä alkoi jännittää, olihan edessä ensimmäinen pertsan startti lähes kahteen vuoteen. Lenkilläkään ei ollut tullut liiemmin kyseisellä tekniikalla kelkoiteltua. Edessä odottava 50km:n urakka korjaisi tilanteen kertaheitolla, sillä maaliin päästessäni arviolta tuplaisin tämän ja edellisen talven pertsalla "ahnehtimani" kilometrimäärän ja saisin arvokasta harjoitusta kevään SM-viisikymppistä varten. Edellytykset huippusuoritukselle olivat siis etukäteen mitä mainioimmat.

Itse kisa sujui omalta osaltani siten, että onnistunein osa-alue oli epäilemättä juomapullon vaihto puolimatkassa. Tästä pitääkin antaa kunniaa huoltajalle, joka suoriutui omasta osuudestaan hienosti, vaikka olikin kyseisessä hommassa liikkeellä täysin rookiena.

Fyysisen suorittamisen osalta kisa oli täynnä jos jonkinmoisia vaikeuksia, jotka alkoivat heti ensimmäisessä ylämäessä. Havaitsin nimittäin, että tekniikka meni ihan rikki heti, kun yritti päästä vähänkin rivakammin eteenpäin. Tästä kiitos kuulunee jo edellä mainitulle, pitkähkölle pertsan kisatauolle.

Seuraava vastoinkäyminen odottikin heti mäen päällä. Eteen tuli nimittäin about sadan metrin tasatyöntöpätkä, jonka aikana allekirjoittaneelta alkoi housut valua uhkaavasti alaspäin. Syy ongelmaan tuli paikallistettua salamannopeasti. Juomavyö oli kiinnitetty huolimattomasti juuri housujen vyötärönauhan kohdalle siten, että jokainen vatsalihaksien puristuksesta lähtevä tasatyöntösuoritus pyrki vetämään housuja kohti nilkkoja. Korjatakseni ongelman yritin nostella housuja ylöspäin aina sopivissa maastonkohdissa.

Tässä vaiheessa oli jo käynyt selväksi, että päivä tulisi olemaan pitkä. Lisäksi vielä aineenvaihdunta ei tuntunut käynnistyvän sitten millään, minkä takia ensimmäinen 15km oli ihan järkyttävää hiippailua. Tämän jälkeen tapahtui piristyminen ja välin viidestätoista kolmeenkymmeneen kilometriin etenin jo lähes siten, että sitä voisi jopa luulla hiihtämiseksi. Siihen se heppoisella harjoittelulla rakennettu kunto sitten loppuikin ja totaalisen sippaamisen estämiseksi päätin hiihdellä hissukseen maaliin. Tässä vaiheessa myös juomapullo oli vetänyt umpijäähän, joten siltäkään suunnalta ei pystynyt hakemaan lisäpotkua.

Loppuyhteenvetona sanoisin, että urakka ajoi asiansa ja toimi loistavana vauhtikestävyysharjoituksena. Puutteellisen harjoituspohjan takia oli tulevaisuuden kannalta parempi, ettei mono ollut syönnillään. Siinä tapauksessa olisi voinut herkästi käydä niin, että olisi innostunut vetämään vieterin suoraksi ja talven ainoalle tavoitteen tapaiselle, SM-viesteille/50km:lle, olisi voinut sanoa heiheit jo tässä vaiheessa.

Tulokset

13.2. Joutsan Hiihdot

Kaksi viikkoa Keski-Suomi Hiihdon jälkeen oli seuraavan startin aika. Matkana oli 15km vapaalla (eli allekirjoittaneelle ainoalla oikealla) hiihtotavalla. Koska tammikuun Huhtasuon hiihdot menivät vielä osaltani kelkoittelun merkeissä, nyt oli vakaana aikomuksena antaa oman seuran suuntaan näyttö siitä, että SM-viestien lähestyessä myös suorituskyky alkaa pikkuhiljaa kohentua.

Kisa lähtikin heti alusta kulkemaan niin kuin olin suunnitellut. Pystyin ensimmäisen kerran tänä talvena pitämään itseäni ihan oikeasti tiukilla ilman, että vauhti olisi välittömästi tyssännyt. Koko reissun ainoan väliajan kuulin noin 10km kohdalla, kun joku huusi, että olen minuutin Aallon Mattia perässä. Ei paha, olihan kyseessä tuore SM-kisojen vapaan kympin nelonen.

Matti ja Pentsisen Anssi kävivät odotetusti omaa kisaansa kaukana muiden edellä, joten viimeistään tuossa vaiheessa tajusin omaavani itsekin mahdollisuudet podiumille. Kolme minuuttia jälkeeni lähteneen Kinnusen Villen alias mohikaanin vauhdista itselläni ei tosin ollut mutu-tietoa hyödyllisempää dataa, mutta kierrokselle varvattaessa pystyin arvioimaan silmämääräisesti, että lähes samaa vauhtia mennään. Tuossa vaiheessa havaitsin myös, että muista ei olisi tänään itselleni vaaraa.

Loppumatkasta väsähdin hieman ja ero Anssiin ja Mattiin venähti tasaisen vauhdin taulukolla ennustettua suuremmaksi. Mohikaani sitä vastoin pysyi takana 15 sekunnin turvin. Kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunut ja antoi varmuuden siitä, että saattaisin edelleen mahtua mukaan NoNo:n viestiporukkaan näillä tuoreillakin "meriiteillä".

Tulokset

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti kevättä. Seuraavaksi olisi sitten ohjelmassa legendaarinen Pylkön 50km pertsalla, mikäli tuo perhanan pakkanen antaa myöden, ja tarkoituksena olisi jo hiihtää aavistuksen rivakammin kuin Keski-Suomi Hiihdossa. Ei pitäisi olla mahdoton tavoite...

Edit: Pakkasukko oli huonolla tuulella joten Pylkön kisat jouduttiin siirtämään. Uusi yritys 27.2.

Pilkillä ei ole pakko palella

2010-01-23T09:47:00.006+02:00

Rati riti ralla. Jo nyt on omituinen talvi, kun allekirjoittanutkin on joutunut turvautumaan säännöllisesti pitkiin kalsareihin (tunnetaan myös nimellä tykit). Tätä ei ole tapahtunut miesmuistiin. Isäukon jutuista olen tosin ymmärtänyt, että joskus ennen vanhaan hiihdettiin kouluun metrin lumihangessa ja vastatuulessa kesät talvet ja pakkasta oli vähintään 45 astetta, että ei tämä tällä hetkellä vallitseva säätila ole vielä juuri mitään.

Ja jos pakkanen paukkuukin, niin tuore SE lämmittää mieltä senkin edestä. Kyllä! Luit oikein. Allekirjoittanut on tällä hetkellä Suomenennätysmiehiä. Kyse on niinkin vakuuttavasta lajista, kuin Propilkki2. Onnistuin nimittäin nappaamaan Haukilahdesta tällaisen fisun:

Kyseinen pasuri kiilasi ykköseksi Haukilahden SE-listalla. Pasuri on siitä jännä fisu, että se muodostaa helposti hybridejä muiden särkikalojen, kuten esimerkiksi lahnan kanssa. Tällaista pakastettua lahna-pasuria pääsin joskus ihmettelemään Suomen kalat -kurssilla. Se oli niitä vesistötieteilyaikoja.

Opiskelun, propilkki2:n ja kaiken muun epämääräisen hillumisen ohella olen ehtinyt avata kisakauden Huhtasuon Hiihdoissa. Meno oli kaikin puolin tahmeaa, vähän kuin ajaisi autolla, jonka käsijarru laahaa ja eroa voittajaan tuli taas vaihteeksi puoli päivää. Tuloksia pääsee ihmettelemään painamalla tästä.

Vaikka oma suoritus talven ekassa startissa oli täyttä kakkaa, niin siitä huolimatta luotto on kova, jotta suorituskyky loihditaan kelvolliselle tasolle 26.-28.3 kisailtavia Kontiolahden SM-hiihtoja varten. Siellä on ohjelmassa viesti ja 50km P ja tavoite vanha tuttu. Olla munaamatta itseään ihan täydellisesti.

Näillä fiiliksillä lähdetään kohti ensi viikonloppua ja Keski-Suomi hiihtoa, jossa on tarkoitus testata tämän hetkistä kuntoa ihan tosimielellä. Vertailupohjaa ainakin löytyy riittävästi, sillä starttilistalta löytyvät muunmuassa J.Kuhnon, Rissas-Jarkin ja Speedin nimet. Kisoissa nähdään!

Joulu out, 2010 in

2010-01-03T11:49:00.005+02:00

Joulut on vietetty ja vuosi vaihtunut. Viimeiset pari viikkoa voi tiivistää helposti muutamaan sanaan. Lomailua, chillausta, polskuttelua, syöpöttelyä, yksi kiinni jäätynyt käsijarru ja sopivasti treeniä.

Joulun aika vietettiin Noormarkku-Mahlu akselilla siten, että siirtyminen edellä mainitusta jälkimmäiseen tapahtui joulupäivän iltana. Matkalla poikettiin omassa kotona tekemässä kauheat lumityöt. Taivaalta oli tullut nimittäin noin 20cm jotain valkoista juttua, joka oli katsonut asiakseen vallata parkkipaikkamme ja tukkia pääsyn koto-ovelle. Nietoksien annettiin maistaa lumilapiota, minkä jälkeen matka jatkui siis välittömästi kohti Mahlua.

Tapaninpäivänä osallistuimme sitten Heidi-kullan kanssa kuuluisiin Summassaaren Tapsantansseihin. Kotimatkalla Rellu joutui puskemaan melkoisen lumihangen läpi, mikä omalta osaltaan lienee yksi selittävä tekijä seuraavan päivän pääaktiviteettiin. Ohjelmassa seurasi käsijarrunsulatteluoperaatio, minkä takia päivän hiihtolenkki oli jätettävä väliin.

Aikamme möllöteltyämme ja köllöteltyämme kävimme taas ottamassa vauhtia Jyväskylästä, jonka jälkeen tie vei Kalajoelle. Vuoden vaihtumista ihmeteltiin sitten kylpylässä polskutellen ja hyvässä seurassa rentoutuen. Oli perin mukavaa makailla pari päivää hotellissa muiden passattavana ja toivottavasti parin päivän ansaittu lepo aiheutti jopa jonkinlaista superkompensaatioreaktionpoikasta. Treenitahti on nimittäin ollut tässä joululomalla tiukinta, mitä kertaakaan sitten aktiiviaikojen.

Suksilla on tullut sutkuteltua niin Noormarkun "vuoristoradalla", Saarijärven Kusiaismäessä kuin myös Laajavuoren kotiladuilla. Muutama oikea tehotreenikin on tullut tehtyä, joten tänä vuonna ei tarvitse lähteä maakuntaviestiin ihan kylmiltään. Kylmä tosin saattaa tulla, sillä lupailevat viestipäiväksi Satakuntaan napakkaa kahdenkymmenen asteen pakkasta. Saas nähdä päästäänkö siis ladulle ollenkaan vai tapahtuuko taas kerran vanha tuttu ihmelauhtuminen (puhallus lämpömittariin) juuri samalla hetkellä, kun jury kokoontuu päättämään päivän kilpailun kohtalosta.

Kuten aiemmin tuli mainittua, latusia on tullut koluttua joululoman aikana kiitettävään tahtiin. Tästä innostuneena päätin heittäytyä vallan hurjaksi ja ilmoittauduin maakuntaviestin lisäksi Huhtasuon Hiihtoihin, jotka kilpaillaan tasan viikon päästä 10.1. Tavoitteena on tekaista ensimmäinen näyttö kevään SM-viestejä silmällä pitäen, sillä sain juuri muutama päivä sitten tiedon, että NoNossa on tällä hetkellä viisi mieshiihtäjää. Jonkinlaista karsintaa on näin olen tapahduttava, koska tietääkseni viestiosuutta ei ole lupa hiihdellä kahden hengen partiona.

Näin tällä kertaa. Palaillaan astialle taas, kun ilmenee jotain raportoimisen aihetta.

Joulu = loma!

2009-12-21T09:39:00.004+02:00

Syyslukukauden opiskelut on nyt onnellisesti paketissa joten se on sitten joululoma. Täytyy katsoa jos sitä kerkeisi vähän useammin liikuskelemaan kun ei ole niin paljoa pakollisia menoja. Talvikin tuli takaisin kauheiden pakkasten voimalla, mutta lunta ei ole tarpeeksi hiihtämistä varten. Paitsi sitä lumitykistä tullutta. Mikä puolestaan ei jaksa ilahduttaa allekirjoittanutta sitten yhtään. Kävin viime viikolla koeajamassa Laajavuoren tykkibaanaa yhtenä iltana ja täytyy sanoa että kyllähän otti pataan hinkata edestakaisin tuollasta pikkuruntua. Joskus sitä oli jopa niin paljon motivaatiota, että kahden tunnin lenkin pystyi helposti pyörimään stadionia ympäri. Mutta se oli silloin ennen ja nyt on nyt.

Lopuksi toivottelen hyvät ja rauhalliset joulut kaikille sivustolle eksyneille ja rekkalastettain lykkyä pyttyyn vuodelle 2010.

Hiihtokausi avattu

2009-11-13T07:31:00.005+02:00

Tällä kertaa kapulat pääsi laittamaan jalkaan poikkeuksellisen aikaisin. Ensimmäinen nelivetolenkki tuli suoritettua Laajavuoren maastoissa 11.11., mikä on henkilökohtainen ennätys sarjassa varhaisin hiihtokauden avaus, kun pohjoisen lumileirejä ei lasketa mukaan.

Onhan se baana möykkyinen ja kaiken maailman koirankusettajia ja sauvakävelijöitä pyörii jaloissa enemmän kuin tarpeeksi. Kummasti vaan vaatimustaso olosuhteita kohtaan laskee, kun tavoitteellisuus poistetaan urheilusta, minkä olen havainnut siitä, että kumpikaan edellä mainittu ryhmä ei jaksa enää nostattaa kovinkaan paljoa verenpainetta.

Eilen kiskasin vapaapäivän kunniaksi uuden setin vaparia ja jessus että pakarat huusi hoosiannaa. Tästä vedin johtopäätöksen, että vaikka syksyn juoksentelut ovatkin pitäneet kuntoa ja hapenottoa yllä, niin lihaskestävyydessä on hirmuisesti parantamisen varaa. Mutta siihen vaivaan on olemassa yksinkertainen resepti. Kirjainyhdistelmät sl ja tt kertovat kaiken oleellisen. Saa nähdä löytyykö motivaatiota vai mennäänkö eteenpäin samoilla pelimerkeillä, joilla tähänkin asti on tultu.

Ensi viikon sääennusteet vaikuttavat siinä määrin arveluttavilta hiihtokelien kannalta, että niiden pysyvyydestä ei oikein uskalla mennä sanomaan. Pitäisi kaiketi yrittää hyödyntää tällä hetkellä vallitseva tilanne maksimaalisesti ja käydä tänäänkin kelkottelemassa hiihtolenkinpoikanen. Katsotaan vieläkö ajatus inspiroi, kun käyn ensin koulussa säätämässä MySql-tietokantojen kanssa.

Illalla on sitten ohjelmassa karkkia korville eli Amorphiksen keikka Lutakossa. Allekirjoittaneen hartaana toiveena olisi kuulla makiat Sky is Mine, From the Heaven of My Heart ja Brother Moon. Muulla setillä ei ole niin isosti väliä.

Tässä vaiheessa pitäisi kai varoa tällaisia massatapahtumia, kun jotakin kulkutauteja kuuluu olevan liikkeellä. Mistä päästäänkin siihen, kuinka saakelisti totinen kilpaurheilu rajoittaa elämää. Pitää yrittää varoa esimerkiksi tauteja ja muita suorituskykyä mahdollisesti alentavia juttuja. Ei kiitos sitä mulle enää koskaan.

Päivitys: Tänään on perjantai kolmastoista. Lycka till!

Opiskelua, GH:ta, lenkkeilyä, mökkeilyä.. ja Rise Against @ Kaapelitehdas!

2009-11-04T16:14:00.006+02:00

Taas on kiirettä (opiskelu haittaa harrastuksia) pitänyt sen verran, ettei ole ehtinyt miettiä blogin päivitystä viikkokausiin. Ja silloinkin, jos olisi jostakin ihmeen syystä ollut aikaa, Guitar Hero on vetänyt pitemmän korren. Mikä siinä oikein on, että kaikista yksinkertaisimmat pelit ovat loppujen lopuksi kaikista koukuttavimpia?

Guitar Herossa ideana on metsästää tv:n ruudulla vilistäviä erivärisiä palikoita (simuloivat soitettavia nuotteja) painamalla oikeaan aikaan kitaran muotoisen ohjaimen nappuloita vasemman käden sormilla. Samanaikaisesti oikealla kädellä tulee vemputtaa nappia, joka puolestaan simuloi kitaran kielien rämpyttämistä. Kyseisessä pelissä menestyäkseen tulee siis omata huikea silmän ja sormien välinen koordinaatiokyky sekä rutkasti nopeutta.

Meidän huushollin kitarasankarista ei ole tässä vaiheessa epäselvyyttä. Heidi nimittäin tiluttelee jo valtaosan kappaleista läpi hard-tasolla, kun itse seilaan vielä mediumin ja hardin välimaastossa, vähän kappaleesta riippuen. Syytän tästä nakkisormiani, jotka eivät ole kyseiseen peliin optimaaliset. Todettakoon, että itse peli saapui keskuuteemme syyskuun alkupuolella, allekirjoittaneen syntymäpäivän kunniaksi (kiitos vielä kerran kulta). Tuolloin meidän molempien kokemus kitarasankaroimisesta oli mallia erittäin vähäinen, joten kehitys on ollut loppupeleissä aika vikkelää.

Kehitystä on ollut havaittavissa myös treenipuolella. Jonkin aivopierun seurauksena päätin alkaa syyskuun loppupuolella tekemään kalenteriin merkinnän suoritetusta urheilutuokiosta. Tätä tuskin voi pitää harjoituspäiväkirjan pitämisenä, koska en kirjaa ylös niin sanotun harjoituksen kestoa tai mitään muitakaan parametreja. Ainoastaan sen, että liikuttu on. Kauhukseni huomasin, että lokakuussa tuli liikuteltua kroppaa tavalla tai toisella peräti 21 kertaa. Tämän faktan todettuani oli pakko pohtia hetki, että meneekö taas liian vakavaksi. No ei mene kun ei anneta mennä.

Edellä mainitut lokakuun hikoilutuokiot (kestoltaan lähes aina 0.30-1.00) pitivät sisällään pääasiassa juoksua Laajavuoren tuttuakin tutummissa maastoissa ja mahtuipa mukaan yksi ihan aito sauvarinneharjoituskin. Kyseinen spektaakkeli oli Nousukunnon yhteistreenitapahtuma, jota kunnioitti läsnäolollaan myös kaksinkertainen mm-mitalisti Happo Heikkinen. Näiden lisäksi suoritin yhden extreme-henkisen maastofillariajelun reitillä Mahlu - Pylkönmäki.

Extremeä reissusta kehittyi olosuhteiden takia. Yöllä oli nimittäin satanut ensilumi, joka aamun valjettua loskaantui ilman lämmetessä. Kuvitelkaa mielessänne kuinka hyvin isonappulainen maastorengas heittää kyseistä törkyä munamankelilla ratsastavan idiootin niskaan. Jos mielikuvitus ei riitä, niin voin kertoa, että erittäin hyvin. Lenkin aikana tulikin tuttua tutummaksi tunne siitä, kuinka jääkylmä vesi valuu selkää pitkin kohti persevakoa. Harvinaisen vittumaisen pyörälenkin jälkeen keskityin koko viikonlopun rauhalliseen mökkeilyyn oman kullan kanssa. Hauskaa oli. Rentouttavaa myös.

Hyvää vastapainoa vähintään semiaktiiviselle lenkkeilytoiminnalle toi (mökkeilyn lisäksi) pitkään ja hartaasti odotettu Rise Againstin keikka. Kyseinen bändi, jota olen fanittanut jo vuositolkulla, veti ensimmäisen Suomen keikkansa ever 27.10. Helsingin Kaapelitehtaalla. Paikalle oli tietenkin pakko päästä, joten liput tuli hankittua hyvissä ajoin. Eli heti, kun tieto bändin vierailusta maamme kamaralle kiiri korviini. Taisi olla joskus viime keväänä. Siitä on muistaakseni jotain höpötystä täällä blogissakin, mutta en nyt jaksa alkaa tarkastamaan.

Itse keikka oli odotetun mahtava, mutta nyt täytyy heristää isosti sormea keikkapaikalle. Paska! Toisaalta mitä muuta voi odottaa, kun kyseessä on kapea mutta pitkä ja kaikuva teollisuushalli. Oman lisäjännityksensä keikkareissuun toi allekirjoittaneen autokuskin rooli. Taikajuomaa nauttineiden karttureiden suosiollisella avustuksella selvisimme kuitenkin perille kohtalaisen jouhevasti, vaikka kyseessä olikin ensimmäinen kertani auton ratissa pääkaupungin vilinässä.

Eksyimme vain kerran, mitä pidän hyvänä saavutuksena, koska kellään seurueestamme ei ollut etukäteen tietoa mihin pitäisi mennä. Lisäksi netistä printattu 15cm * 15cm nuhruinen kartta osoittautui maastossa kaikkea muuta kuin helppolukuiseksi. Pienen Kalliossa suoritetun sakkolenkin jälkeen onnistuimme kuitenkin paikantamaan sijaintimme erään alkuasukkaan suosiollisella avustuksella ja viimeiset kilometrit suunnistimme Kaapelitehtaalle tarkasti kuin telkkä pönttöön.

Nyt kun lokakuun tapahtumat on tuossa edellä vedetty yhteen, voidaan suorittaa pieni katsaus marraskuun ohjelmaan. Odotettavissa on pääasiassa opiskelua, opiskelua ja vielä kerran opiskelua. Muista ohjelmanumeroista ei ole muuta tietoa, kun että päivä kerrallaan tallustellaan eteenpäin ja odotetaan lunta hullun kiilto silmissä. Ihan sama tuleeko se taivaalta vai lumitykistä, mutta vaihteeksi olisi kiva päästä hiihtelemään. Turpikselle vinkkinä (jos sattuu tätä lukemaan), että lisenssiasiat on hoidettu kuntoon hyvissä ajoin. Eli ihan suosiolla en siihen maksalaatikkoon rupea lähemmin tutustumaan, vaikka paskassa kunnossa olenkin.

Kiirettä pitää

2009-09-23T12:11:00.004+03:00

Pitipä taas tuhlata hetki hyvin ansaitusta vapaapäivästä kirjottelemalla tänne jotain viime aikojen tapahtumia. Havaitsin, että blogin päivitystahti on ollut verkkaista, mutta se ei johdu siitä, että elämäni olisi muuttunut jotenkin tylsäksi tai tapahtumista olisi puutetta. Pikemminkin päinvastoin.

Elokuun lopussa oli aika havahtua karujen tosiasioiden edessä. Kesä ja kesäduuni oli ohi ja edessä paluu koulun penkille. Tulevia automaatioinsinöörejä ei ole paljoa säästelty, vaan opintoja on lähdetty paukuttamaan eteenpäin kiivasta tahtia. On puljattu LabViewn kanssa, hajoiltu java-ohjelmoinnin parissa, tankattu differentiaaliyhtälöitä ja säädetty kaikkea muuta opintoihin liittyvää pikku"kivaa". Yksi keväällä läpäisemättä jäänyt tenttikin tuli jo käytyä suorittamassa menestyksekkäästi (= läpi kakosella).

Opiskelun ohessa lenkkitahti on kiihtynyt lähes huomaamatta, kun on pitänyt yrittää saada jotain vastapainoa koneen ääressä kököttämiselle. Esimerkiksi viime viikko lienee ollut tiukinta "treeniä" pariin vuoteen. Laskin ulkoilleeni peräti seitsemän kertaa!

Joukkoon mahtui kolme urheilua, joita kehtaa kutsua jopa harjoitteluksi. Tiistaina oli ohjelmassa Nousukunnon porukalla unknown attackia sauvarinteessä, jonka seurauksena pakarat pamahti hirmu jumiin ja kävelytyyli muuttui malliksi Aku Ankka. Seuraavat kolme päivää kuluivatkin palauttelun merkeissä. Heidin kanssa tuli kuitenkin ulkoiltua ihan päivittäin ja näin tuli suoritettua lähes huomaamatta jumitiloja helpottavaa huhaa eli huoltoharjoittelua.

Lauantaina kroppa tuntui sikäli palautuneelta että rohkenin kiskaista reipasvauhtisen juoksulenkin Laajavuoren maastoissa. Sunnuntaina oli ohjelmassa ensimmäinen yli tunnin kestänyt urheilutuokio toukokuisen Jkl - Uurainen - Svi - Mahlu - Svi - Uurainen - Jkl etappiajon jälkeen. Lajina oli jälleen maantiepyöräily ja tällä kertaa hain reitille korkeuseroja Ruokkeen ja Isolahden suunnalta. Mäkeä löytyikin ja kroppa meni siinä määrin tyhjäksi, että kotiin päästyä piti ottaa vähän aikaa lukua suihkun lattialla ennen kuin jaksoi ryhtyä tankkaamaan huvenneita energiavarastoja jauheliha-makaronimössön avulla.

Maanantai kuluikin sitten aamusta iltaan opiskelutouhujen (ja vähän myös Guitar Heron) parissa. Eilen, tiistaina, oli sitten vuorossa raju urakka, kun suunnaksi otettiin porukalla Nousukunnon testirinne. Laskeskelin, että olen vieraillut kyseisessä mäessä edellisen kerran syksyllä 2007 eli tämä hiihtäjän perusharjoitus ei ole enää viime aikoina ollut ihan jokapäiväistä herkkua. Joku ehdotti varovasti, että suorittaisimme kolme nousua, mutta lopulta päädyttiin vanhaan tuttuun "ennätyskoe" metodiin, jonka alustukseksi konetta lämmitettiin veekoolla.

Itse testireitti kulki Tuomiojärven rannasta Laajavuoren huipulla sijaitsevan vanerihökötyksen päälle. Rambo Ramstedt alitti uudistuneella (joku on rakentanut talon vanhalle reitille ja se on pakko kiertää) reitillä haamurajan 10min ja reittiennätys kirjataan näin ollen lukemiin 9.58. Allekirjoittanut köpötteli maaliin paljon rauhallisempaa vauhtia ajassa 11.44, mihin olen tyytyväinen, koska se surkeudestaan huolimatta todisti tietyn perustason säilyneen laiskasta "harjoittelusta" huolimatta. Sm-viestiin on vielä yli puoli vuotta aikaa joten aikataulussa (onko mulla sellasta?) ollaan.

Nyt sitten takasin huomisen kemian tenttimateriaalin pariin. Vai olisko sittenkin Guitar Heron paikka..

Summary

2009-08-25T10:11:00.005+03:00

Ajoittain on tullut uteluja urheilua ja etenkin kansannaurattajaosaston edesottamuksia seuraamattomilta kavereilta siitä, että minkä sortin suksisankari meikäläinen oikein on parhaimmillaan ollut. Näistä kyselyistä inspiroituneena päätin tehdä pienen yhteenvedon urani huikeimmista "saavutuksista". Päätin rajata tämän summaryn parhaisiin sijoituksiin maailman cup-, skandinavia cup- ja sm-latusilla.

Maailman cup
15km 77. (Lahti 2003)

Scandinavia cup
30km 18. (Keuruu 2003)

SM
10km 38. (Kuusamo 2008)
15km 11. (Ylivieska 2003)
30km 23. (Vantaa 2008)
50km 17. (Lieksa 2003)

Siinäpä ne. Lisäksi itselle on jäänyt mieleen erityisesti 2002 sotilas-sm:t Sodankylässä, jossa sijoituin toiseksi varusmiesten sarjassa. Edelle ehti eräs Sami Jauhojärvi, josta on tähän päivään mennessä kehittynyt jo jonkinlainen tekijämies.

Saavutettuja tuloksia hienompaa on kuitenkin ollut se, että urheilun myötävaikutuksella olen nähnyt ja kokenut paljon sellaista, mistä moni saa vain haaveilla, tutustunut aivan mahtaviin ihmisiin ja saanut paljon hyviä ystäviä. Näissä muistoissa päällimmäisenä säilyvät tietysti oman seuran porukalla tehdyt leiri- ja kisareissut, joilla ei kommelluksiltakaan ole vältytty. Ja lisää herkkua on luvassa ensi maaliskuussa, kun lähdetään joukolla Pohjois-Karjalaan ja vedetään NoNon edustusreleet niskaan sm-viestin merkeissä.

Jälkikäteen ajatellen urheilu-urastani ei kehittynyt sitä, mikä oli tavoitteena, mutta ainakin tuli yritettyä, välillä vähän liikaakin. Eipä kuitenkaan tarvitse vanhana ukkona jossitella kiikkustuolissa mitä-jos-tyyliin. Näitä jossittelijoita sun muita nojatuolisankareita on nimittäin tullut kohdattua vähän turhankin kanssa, ihan kaikilla elämän osa-alueilla. Nykysuomalaiselle ominainen kansanpiirre tuntuukin olevan pelkuruus, jonka takia ei uskalleta edes yrittää mitään epäonnistumisen pelossa. Ja onhan se mukavampi vaan olla möllöttää ja kuvitella olevansa erinomainen milloin missäkin, jos vain viitsisi yrittää, kuin selvittää onko sitä oikeasti.

Tässä vaiheessa haluankin sanoa näille sohvan nurkastaan kaikkia ja kaikkea arvosteleville, kaljaa kittaaville ja pullaa mussuttaville nahjuksille, että onhan se pelottavaa nostaa se laardiperse sieltä pehmoisen penkin syleilystä ja ryhtyä ainaisen valittamisen ja vittuilun sijasta toimimaan. Siinä kun on se riski, että menee vihkoon. Mutta mitä elämää sellainen on, jos ei edes uskalla yrittää!?

Juhlahumua, rokkia, töitä ja snadisti liikuntaa

2009-08-04T09:19:00.010+03:00

Otsikko kertoo jo kaiken oleellisen. Kesäohjelma alkaa olla voitonpuolella ja kaikenlaista on tullut touhasteltua sitten edellisen postauksen. Heinäkuun alussa vietetyt etelä-pohjalaiset häät sujui iloisissa merkeissä loppuun asti ja nukkumaan mentiin jatkojen ja grillin kautta, vaikka napa rutisi jo grillijonoon hyökätessä. Onnittelut hääparille vielä kerran ja kiitokset hienoista juhlista. Hauskaa oli!

Ilosaarirock (16.-20.7.) saatiin myös kunnialla pakettiin ja kotimatkalle lähdettiin alkometrin kautta. Allekirjoittanut kävi maanantai-aamusella tärisemässä muiden juoppojen kanssa puhallutusjonossa ja hönkäisi mittariin ajokuntoisen lukemat puolen tunnin jonottelun jälkeen. Seuraavan kerran saikin puhaltaa ihan poliisin mittariin, kun virkavalta halusi tarkastaa kotimatkakuskien ajokunnon välittömästi leirintäalueelta poistumisen jälkeen. Myös tällä kertaa tulos oli asiallinen joten kotimatka saattoi alkaa. Kotimatkaa edelsi huippuletkeä, pitkä viikonloppu enemmän ja vähemmän hyvän musiikin ja parhaan mahdollisen seuran merkeissä.

Pelipaikalle, eli Joensuun raviradalle, seurueemme saapui torstai-iltana, jonka jälkeen rokin vietto alkoi teltan pystytyksellä. Teltta pystytettiin huolellisesti, mikä osoitti heti seuraavana päivänä arvonsa. Perjantaina leirialueen yli pyyhkäisi nimittäin luonnonilmiö, jota voisi kutsua jopa myrskyksi. Hirmuisen tuulenpuuskan, raekuuron, toistuvien ukkosmyräköiden ja kaatosateen jälkeen lukuisat teltat ja paviljongit olivat sortuneet, naapuriteltta lentänyt päin omaa majoitusviritystämme ja yleisesti ottaen koko ravileirintä muuttunut enemmän tai vähemmän tulva-alueeksi. Oma teltta seisoi kuitenkin tukevasti pystyssä, joten fiilis pysyi korkealla ja festarielämä jatkui leppoisissa merkeissä lauantaina alkavaa musisointia odotellen.

Itse keikoista ykköseksi nousi allekirjoittaneen erittäin puolueettoman tutkiskelun jälkeen Disco Ensemble ja heidän napakka settinsä, jonka aikana saimme Heidin kanssa kevyttä osumaa vesitykistä. Myös Stam1na osoittautui rautaiseksi live-bändiksi ja sen keikan ansiosta meistä tuli Juuson kanssa jopa nettitv-staroja (klik). Zoomatkaa näköelimenne etualalla matkapuhelimen kanssa härväävään rokittajaan (Juuso) ja hetken päästä paikalle pölähtävään suomijuoppoon (allekirjoittanut), jonka tunnistaa sinisestä lippalakista, johon on kirjailtu numero 23. Lippalakki on viime talven Thaimaan reissun nohevia tuliaisia, ei amisvaatekappale.

Yllättyskortiksi nousi Maj Karma, jonka olin kuullut olevan jokseenkin aneeminen live-esiintyjä. Tällä kertaa setti oli kaikkea muuta kuin aneeminen, eikä kyydistä selvinnyt ehjänä edes Herra Ylpön mikrofoni. Suurin pettymys puolestaan oli Children of Bodom, jonka esitys ei vakuuttanut ainakaan allekirjoittanutta sitten yhtään. Ehkäpä odotukset olivat liian korkealla kun kyseessä on kuitenkin kohtalaisen suuri nimi.

Viikonlopun ahkerin esiintyjä oli ilman muuta damn seagulls kuten oheisesta kuvasta voidaan havaita. Yhdessä vaiheessa v*tun lokit hyökkäsivät koko osaston voimin meidän leiriimme, kun Heidin eväiden rippeet unohtuivat pihalle ilman vartiointia.

Damn seagulls vauhdissa. Kuva by Juuso N.

Kaikenkaikkiaan rokkireissu oli kerrassaan makea ja pitää ottaa uusiksi joskus, mikäli aikataulut ja elämäntilanne vain antaa siihen mahdollisuuden.

Edellä mainittuja ohjelmanumeroita lukuunottamatta allekirjoittaneen heinäkuu kului enemmän tai vähemmän työn merkeissä ja siitä johtuen päivärytmi muodostui hyvinkin ilta/yöpainotteiseksi. Meneekö sitten väsymyksen vai yleisen saamattomuuden piikkiin, mutta lenkkeily ja kaikenlainen treenaamiseen rinnastettava puuhastelu on jäänyt viime aikoina melkoisen vähälle. Heinäkuun mittaan tuli kuitenkin avattua maastopyöräkausi ja sen lenkin tuloksena (ylläripylläri) pohkeeseen syntyi lyhyt mutta ilmeisen syvä haava, joka tietenkin otti ja tulehtui. Hoidoksi joutui syömään ihan oikean antibioottikuurin.

Kaatumisesta huolimatta uskaltauduin toisenkin kerran gt:n selkään, heti kun ensimmäisen lenkin vammat olivat parantuneet, ja se lenkki sujuikin jo onnellisissa merkeissä. Kävin pyörimässä Laajavuoren kilpakympillä ja totesin, että tuollainen teknisesti helppo maasto on enemmän meikäläisen juttu kuin pikkuiset poluntapaiset.

Huikein liikunnallinen juttu, mitä on tullut tehtyä, oli kuitenkin paluu rullasuksille lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Lähes puolitoistatuntinen tuli niilläkin vehkeillä sutkuteltua ja homma pelitti ihan vanhaan malliin, paitsi että vauhti oli hitaampi ja puhallutti enemmän. SM-viestiin on kuitenkin lähes kahdeksan kuukautta aikaa joten mitä sitä vielä turhia hosumaan, etenkin kun tavoitteena on lähinnä olla nolaamatta täydellisesti itseään ja joukkueettaan. Näillä merkeillä eteenpäin.

Kesäterveisiä

2009-06-26T09:29:00.008+03:00

Kesä se vaan on vilistänyt omalla painollaan eteenpäin. Kaikenmoista on tullut touhasteltua. On ollut pikkusiskon häät, retki Särkänniemeen paremman puoliskon ja hänen nuorimpien sisarustensa kanssa, yleistä poreilua, rantamieheilyä ja viimeisimpänä ohjelmanumerona hihhulointia juhannusmökkeilyn merkeissä.

Juhannukseen kuuluu tietysti juhannussauna. Sauna saatiinkin hulppeista fiiliksistä huolimatta lämmitetyksi, eikä tuli edes tarttunut rakenteisiin. Sateen liukastamassa laiturissa sen sijaan havaittiin niin sanottu paha feng shui, kun allekirjoittanut heitti lähes tyylipuhtaan puolivoltin melko suorin vartaloin kesken vedenhakureissun. Palkinnoksi tästä laiturilla suoritetusta lyhyestä mutta nopeasta permantoliikesarjasta sain kokoelman raapaleita ja mustelmia kyynär/olkavarteeni sekä kolleegan (Juuso) huutonaurut sen jälkeen, kun tilanne oli todettu suht vaarattomaksi.

Ettei kukaan luulisi, että allekirjoittaneen aika kuluu pelkästään edellä kuvaillun kaltaisen hörhöilyn merkeissä, voin paljastaa suorittaneeni kesäkuun aikana loppuun kaksi pakollista kielikurssia. Englannista napsahti peräti täysi vitonen eikä ruotsin nelosiakaan (kirjallinen ja suullinen osaaminen) voi pitää suurena epäonnistumisena.

Lenkilläkin on tullut käytyä tasaisen tappavalla kolmesta neljään kertaan viikossa tahdilla, mikä päihittää vuoden takaisen harjoitusrytmin lähes sata-nolla. Ohjelmassa on ollut pääasiassa juoksua ja alkulämmittelyksi voimistelua kotikuntopiirin merkeissä. Pyöräilykauden avaus tuli myös suoritettua edellisessä postauksessa ennakoidulla tavalla.

Etappi kulki reittiä JKL - Uurainen - Lannevesi - Saarijärvi - Mahlu ja parin päivän palauttelun jälkeen sama toiseen suuntaan. Menomatkalla puhaltanut kevyt sivuvastainen tuuli osoittautui juuri niin vittumaiseksi polkea kuin muistinkin, mutta kotiin päin sai painaa tulemaan täysin tyynessä kelissä. Paluumatka sujuikin siten selvästi ripeämpää tahtia, osittain keliolosuhteiden ja osittain palautuspäivinä saavutetun huikean superkompensaation ansiostakokö?

Tästä eteenpäin elämänrytmi muuttuukin radikaalisti, kun onnistuin saamaan töitä heinä-elokuun ajaksi. Ylihauskoista työajoista johtuen allekirjoittanut taitaa vastaisuudessa hillua yöt ja nukkua päivät. Samaisesta yllättävästä työllistymisestä johtuen joudun skippaamaan Siltakorven aka Lakeuden kutsun polttarit, mutta minkäs teet kun ei pysty olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa.

Ikäväkin voi jossakin vaiheessa riipaista rintaa, kun Heidi-kulta tekee heinäkuussa sijaisuuksia Saarijärven arvauskeskuksessa eikä jatkuva kontakti näin ollen ole mahdollista. Mutta kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Vai miten se oli tä?

Rise Against @ Kaapelitehdas, Helsinki, 27.10.2009!

2009-05-20T10:02:00.005+03:00

Liput hommattu RA:n ensimmäiselle Suomen keikalle ever! Vaikka yleisesti ottaen en ole kovin innokas keikoilla ravaaja, niin jo vuosikausia on ollut selvää, että mikäli kyseinen orkesteri eksyy joskus kylmään ja pimeään pohjolaan, niin allekirjoittanut on ilman muuta paikalla.

Ennen edellä mainittua tapahtumaa edessä on pitkä ja toivottavasti lämmin kesä. Etenkin 17.-19.7. toivottaisiin ilmojen valtijoilta sateetonta ja mielellään myös aurinkoista keliä itäiseen Suomeen. Tuolloin allekirjoittanut seurueineen (Heidi-kulta, Juuso, ketäs meitä nyt olikaan?) lähtee haistelemaan festaritunnelmaa Ilosaarirokkiin.

Kesäohjelmasta löytyy myös paljon muuta mukavaa, esimerkiksi parit hääjuhlat. Näitä erinäisiä pippaloita odotellessakaan ei aika käy pitkäksi, sillä toissa päivänä käynnistyivät englannin ja ruotsin kesäkurssit. Englanti vaikuttaisi olevan ns läpihuutojuttu, mutta ruotsin kanssa saattaa olla enemmän tekemistä, pääasiassa sen takia, että opiskelin tätä "hienoa" toista kotimaista edellisen kerran lähes kymmenen vuotta sitten. Tästä syystä sanasto vaikuttaisi olevan vähän hakusessa.

Treenikausi on tullut myös avattua. Ohjelma on sisältänyt toistaiseksi puolenkymmentä lyhyehköä (+-45 min) juoksulenkkiä, potkupalloa ja rullaluistelua. Viimeksi mainittua olemme harrastaneet yhdessä Heidin kanssa ja laji on todettu etenkin pakaraosastoa kuormittavaksi. Heidin luistimet on myös havaittu hieman omia menopelejäni liukkaammiksi, mikä tasoittaa sopivasti tasoeroa väliltämme ja takaa, että myös allekirjoittanut saa hien pintaan.

Yleisesti ottaen on turha kuvitella, että rullaluistelu palvelisi hiihtäjän harjoittelua, mutta kaltaiselleni jäähdyttelijälle kaikki liikunta, joka rasittaa enemmän kuin sohvalla makaaminen, tekee pelkästään hyvää. Jäähdyttelystä puheen ollen, allekirjoittaneella on tiimipuvut tilauksessa joten ensi talvena starttaan ainakin sm-viestissä ja vähintään yhdessä "lämmittelykisassa" ennen tuota kauden huipennusta. Ja mikäpä on startatessa, kun voi ahtaa kroppansa NoNon komiaan edustusasuun!

Nyt olisi tarkoitus irtautua koneelta. Tai ainakin blogaamisen kaltaisista turhista hörhöilyistä ja ryhtyä työstämään englannin kurssin pakollisiin suorituksiin kuuluvaa CV:tä, tietysti kyseisellä huikealla maailman kielellä. Illemmalla olisi sitten vakaa aikomus avata maantiefillarikausi pienellä siirtymäetapilla Saarijärven Mahlulle. Tähän loppuun liitän musiikkinäytteen RA:n uusimmalta levyltä. Lokakuun kahdettakymmenettäseitsemättä odotellessa...

Takki auki kohti kesää

2009-05-03T10:57:00.004+03:00

Nyt on sitten saatu lähes pakolliset keväthulabaloot, nousukuntosprintti ja vappuhulinat, pois päiväjärjestyksestä. Koulukin loppui passelisti vapuksi joten silläkään asialla ei tarvitse stressata, muutamaa pakollista kielikurssia lukuunottamatta, ennen syyskuuta. Eli kesän viettoon mars.

Kesästä saattaa valitettavasti tulla melkoista nuukailua, sillä liekö syynä tämä paljon puhuttu lama vai mikä, kun kesätyöt tuntuvat olevan tavallistakin isomman kiven alla. Katsellaan josko joku vuokratyönvälityspulju tarjoaisi edes ajoittain jotain kakkaduunia.

Jos ei ole töitä niin aikaa on sitäkin enemmän. Ja ettei koko kesä menisi ihan täysin puistokemistinä turhaillessa, joutoaikaa voisi alkaa kuluttaa taas vaihteeksi vaikkapa lenkkipoluilla. Allekirjoittaneen voi siis jatkossa pongata mitä ilmeisimmina ainakin viime kesäistä useammin Laajavuoren maastoista. Katsellaan sitten syksymmällä, että mitä comebackilleni kuuluu, kun on nähty miten miestä liikuttaa.

Kevään merkit

2009-04-16T08:34:00.005+03:00

Nyt on niin varmoja kesän lähestymisen merkkejä ilmassa, että jääräpäisimmänkin maailmanlopun ennustajan on myönnyttävä, että uusi jääkausi ei taida alkaa ainakaan keväällä 2009. Allekirjoittanut nimittäin lukee luontoa siten, että kun aurinko paistaa, lumi sulaa ja Heidi-kulta avaa hamekauden, niin silloin kesäkään ei voi olla kaukana.

Yksi varma kevään merkki on tietysti legendaarinen nousukuntosprintti. Edellä mainittuun spektaakkeliin on enää kaksi yötä ja tunnelma on kuin pikku muksulla joulukalenterin viimeisiä luukkuja aukoessa. Tänä vuonna sain innostettua kovana varusteiden särkijänäkin tunnetun seurakaverini Vellu Pihlajamäen mukaan lystiin. Vaarallisia tilanteita on siis luvassa ja vauhtia myös, ainakin siellä after-skin puolella.

Kevään merkkien bongailun ohella mieltä askarruttaa myös lähestyvä kesäloma, joka väijyy enää reilun kahden viikon päässä. Nyt on siis viimeistään hyvä suunnitella snadisti tulevan kesän ohjelmistoa pääpiirteittäin.

Tarkoituksena olisi ensinnäkin suorittaa pakolliset kieliopinnot, multicultural-or-something-english ja fy-satans-svenska, pois jaloista pyörimästä. Pieniä virityksiä on ilmassa myös erään puulaakipotkupallojoukkueen suuntaan. Toivottavasti rosterista löytyisi vielä yhden puujalkaisen sääreenpotkijan kokoinen aukko, että pääsisi elvyttelemään peruskouluvuosien ykkösharrastusta sopivan letkeässä ilmapiirissä. Asiaan saataneen varmuus ihan lähipäivinä.

Lisäksi allekirjoittaneen tekisi kovasti mieli käydä haistelemassa kunnon festarimeininkiä pitkästä aikaa. Ilosaarirock on tällä hetkellä ykkösvaihtoehto, joten eiköhän tie vie tämän asian tiimoilta Pohjois-Karjalaan sitten heinäkuussa. Muista kesäsuunnitelmista ei sitten sen enempää.

Jotain päätöksiä pitäisi kaiketi tehdä myös tämän surkuhupaisan comebackin jatkon suhteen. Vuosi sitten oli akut ihan tyhjät ja mitta täynnä hiihtohömpötyksiä, mutta maaliskuussa viritelty neljän viikon treeni/kisakausi paljasti, että taas olisi virtaa. Tilannetta pitänee tarkastella tarkemmin juhannuksen korvilla ja miettiä oikein vakavasti, että kuinka paljon sitä on valmis uhraamaan aikaa hauskaan, mutta tämän hetkisessä elämäntilanteessa jokseenkin turhanpäiväiseen toimintaan.

Nyt pitää alkaa tekemään lähtöä kohti IT-dynamoa ja sen jälkeen ryhtyä tuunaamaan kotoluukkua siihen malliin, että kehtaa iltasella päästää Vellun ja Marjon eteistä pidemmällekin.

SM-kisaraportti

2009-04-02T14:57:00.004+03:00

Speed ihmetteli, että mikä on kun SM-kahinoista ei raportoida. Ei raportoida, kun otti sen verran kunnon päälle, että jopa omilla tolpillaan seisominen on osoittautunut välillä haasteelliseksi. Nyt alkaa kuitenkin olla toipunut jo sen verran, että kehtaa kirjoitella jotain überkuormittavaksi osoittautuneen kisareissun kulusta.

Perjantai 27.3.

Aamupäivä meni koululla PID-säätimen kanssa tapellessa, mutta kun velvollisuudet oli suoritettu, painoin tukka putkella kotiin autoa pakkaamaan. Seuraavaksi emäntä kyytiin, kisut hoitoon ja Rellun nokka kohti itää. Matkalla käytiin tietysti tankkaamassa, jotta perillä jaksaisi lähteä heti tutustumaan kisalatuihin ja waxaamaan kapuloita lauantain viestiä varten.

Perille päästiin ja majoituttiin muun NoNon porukan tapaan Joensuun Sokos Hotel Kimmeliin. Sitten vaan hiihtorensseliä niskaan ja pää kolmantena jalkana kisapaikalle. Tarkoituksena oli siis tutustua viikonlopun kisalatuihin, mutta matkaan tuli pieni mutka, kun allekirjoittanut unohti mononsa hotellille. No eipä siinä mitään. Painuin samantien waxaamaan kisasukset kuntoon seuraavaa päivää varten.

Vellu kävi sillä aikaa heittämässä lenkin, jonka jälkeen sain käyttööni hikiset lainamonot. Suksetkin piti lainata samaiselta sankarilta, koska hän käyttää jostain käsittämättömästä syystä NNN-sidesysteemiä ja meikäläisen kapuloihin on ruuvattu Pilotit. NNN osoittautui lyhyellä testilenkilläni sysipaskaksi viritelmäksi. En tajua miten joku voi kehua kyseistä ratkaisua. Tuntui ihan samalta kuin Salomonin aataminaikainen SNS-profil järjestelmä, joka sekin on täyttä skeidaa Pilotiin verrattuna. Kisalatu tuli joka tapauksessa kierrettyä.

Illalla käytiin vielä porukalla Rossossa lataamassa akut vanhalla tutulla kisasetillä, BBQ-chicken pannupitsalla, jonka jälkeen olikin aika vetäytyä kämpille makailemaan ja jännittämään seuraavan päivän kisaa.

Lauantai 28.3.

Viestipäivä valkeni aurinkoisena ja allekirjoittanut palasi reaalimaailmaan nokialaisen helkkarin ärsyttävän herätysäänen saattelemana. Siitä sitten aamupalalle, minne marssiessa pohdimme Vellun kanssa aamulenkin turhuutta kisa-aamuina. Seuraavaksi pystyi pujahtamaan takaisin peiton alle, koska neljännen osuuden viestinviejänä oli turhaa höntyillä kisapaikalle turhan aikaisin.

Kimppakyyti Kontiolahden amppisstadionille läksi aikanaan ja ehdimme paikalle seuraamaan naistenviestin loppuratkaisua. Vellu lähti testaamaan suksiaan, mutta allekirjoittanut on todennut kyseisen ohjelmanumeron täysin tarpeettomaksi vouhotukseksi tällä tasolla, joten minulla oli hyvää aikaa haistella kisatunnelmaa ja seurata miesten viestin eka osuus kaikessa rauhassa yleisön joukossa. Tapani tuli vaihtoon porukan puolivälissä sijalla 29. Matkaan lähti yhteensä 61 joukkuetta.

Jossakin vaiheessa päätin lähteä verryttelemään ja siinä touhussa pitikin olla tarkkana, ettei kuluttaisi heppoisen kuntonsa rippeitä verkkaladulla riehumalla. Tyydyin kelkottelemaan ympäriämpäri verryttelylenkkiä laduntukkona ja seuraamaan viestin kulkua. Tuomas piti toisella osuudella joukkueemme sijoituksen samana ja Vellu pääsi siis pelottavine betonireisineen irti niin ikään sijalta 29. Tässä vaiheessa oli itse hyökättävä huussin puolelle asiaan kuuluvalle jännäkakalle.

Vellun mono oli syönnillään ja hän onnistui nostamaan joukkueemme sijoitusta viisi pykälää kohti kärkeä. Pääsin siis starttaamaan sijalta 24, vakaana aikomuksena niistää muutama edellä lähtenyt joukkue vaikka silmät tippuisi päästä. Maltoin kerrankin lähteä maltilla liikenteeseen enkä hurjastellut jalkoja altani alkumatkasta.

Lopputuloksena olikin nappionnistuminen erittäin puutteelliseen valmistautumiseeni nähden. Onnistuin ohittamaan peräti kahdeksan joukkuetta, joista viimeisen (Oulun HS) karistin kannoiltani viimeisessä ns "seinänousussa". Kolme porukkaa tosin pyyhkäisi ohi meikäläisestä, mutta nuorempi Gustafsson, Niskasen Iiro ja Rambo Ramstedt ovat sen luokan suksijoita, että ei liene suuri häpeä katsella heidän menoaan takavinkkelistä.

NoNon sijoitus maalissa oli siis hieno 19. eli vastoin hurjimpiakin odotuksia yhden sijan parempi kuin vuotta aikaisemmin. Henkilökohtaisesti oma nimi löytyi osuusajoissa sijalta 18., mistä olen erittäin yllättynyt. Mitä helkkaria porukka on tehnyt kesällä lenkeillään? Potkiskellut käpyjä?

Viestin jälkeen oli ryhdyttävä välittömästi valmistautumaan sunnuntain 50km varten. Eli tankkausjuomaa naamaan ja suihkun kautta Rossoon. Siellä sitten iso BBQ-chicken pannupizza naamariin (yhden slicen joutui tosin kantamaan kämpille dogibägissä) ja hotellihuoneeseen levyttämään. Illalla piti vielä käydä waxaamassa seuraavan päivän kisasukset kuntoon, minkä jälkeen olikin hyvä alkaa vetää zetoria eli zetaa.

Sunnuntai 29.3.

Aamutoimet sujuivat samaan malliin kuin lauantaina. Kisapaikalle ajeltiinkin sitten edellisestä päivästä poiketen Heidin kanssa kahdestaan, koska suunnitelmissa oli hyökätä kotimatkalle välittömästi maaliin saapumiseni jälkeen.

Tällä kertaa en uskaltanut verrytellä edes sitä vähää mitä edellisenä päivänä, koska jokainen ylimääräinen rasitus olisi pois kisasuorituksesta. Pääsin radalle numerolla 13, ns "kansannaurattajaryhmässä". Yhteensä kilpailuun oli ilmoittautunut noin 240 sekopäistä siivun jauhajaa. Päätin lähteä matkaan rennon reippaasti ja yrittää pitää tasaista tahtia yllä niin pitkään kuin mahdollista. Pääasiallisena tavoitteena oli maaliin asti selviäminen, mutta sen verran vanha kilpailuvietti puski esiin pinnan alta, että halusin saavuttaa maaliviivan niin nopeasti kuin nykykuntoni antaisi myöden.

Matkanteko maistui ja taisin ohittaa kaikki edelläni lähteneet jo ennen puolimatkaa. Kilpailurata oli 6,250km pitkä ja se tuli kiertää yhteensä kahdeksan kertaa. Kuusi kierrosta jaksoin mielestäni sutkutella varsin mallikkaasti, mutta kahdella viimeisellä tööttäsin pahemman kerran. Tuntui, että jalka ei nouse enää sitten millään, mutta jollakin konstilla selvisin loppuun asti. Jälkikäteen vähän harmitti, kun numerolla 14 startannut Jan Bremer tuli Hankuukin letkan mukana ohitseni viimeisillä kilometreillä ja sai kunnian ylittää maaliviiva ensimmäisenä, mutta minkäs teet kun ei enää päässyt kovempaa etiäpäin.

Maaliin selvittyäni ihmettelin hetken, että mitä kaikkea hölmöä ihminen tekeekään ja vieläpä ihan vapaaehtoisesti. Sitten painuin suihkun kautta kotimatkalle. Jossakin vaiheessa sain ilmoituksen, että olin lopulta 57. ja maaliin asti jaksoi peräti 178 urheilijaa, wannabe-urheilijaa ja niin sanottua urheilijaa. Jäipä taakseni useampi nimi, joita pidän melko vakavasti otettavan luokan suksijana, joten omaan panokseen on syytä olla tyytyväinen. Väkisinkin tulee mieleen, että mihin sitä olisi pystynyt, jos olisi treenannut näitä kisoja varten vähän enemmän kuin neljä viikkoa..

Palautuminen

Heikko valmistautuminen näkyi kaikista selkeimmin viikonlopun urakoinnin jälkiseurauksissa. Kaikki sunnuntaina kisan jälkeen nauttimani ravinto tuli seuraavana yönä ulos samasta paikasta, mistä oli aikaisemmin mennyt sisään. Kiinteä ruoka pysyi seuraavan kerran sisällä vasta tiistaina, joten olo on ollut tämän viikon hemmetin heikko, mutta tulipahan kerrankin laitettua roppa kunnolla likohon! Vai mitä Vellu?

Kolme yötä.. jouluun?

2009-03-25T08:49:00.010+02:00

Joulu meni jo, mutta nyt on ihan toisen sortin kekkerit tiedossa. Allekirjoittaneen lyhyt mutta nolo comeback huipentuu viikonloppuna Kontiolahden SM-kisoissa. Kyseessä on sen luokan juhlatapaus, että itkettää, raivostuttaa, jännittää, naurattaa, paskattaa ja laulattaa. Kaikkia vieläpä yhtä aikaa.

Lauantaina ohjelmassa on viesti (mukana peräti 64 joukkuetta!) eli henkilökohtaisesti 10km hapokas rutistus, jonka jälkeen ei toivottavasti tarvitse yskiä kovin paljoa verta. Tavoitteena on laittaa seurakaverini, VP Pihlajamäen, sanoin "roppa likohon" joukkueen puolesta ja maistaa isosti maitohappoa ja vinguttaa hengitystä ainakin vielä tämän yhden kerran. Ympäristö lienee tälle suunnitelmalle suosiollinen ja ilmapiiri kaiketi osaltaan kannustava. Toivottavasti.

Sunnuntaina on vastassa aavistuksen miehekkäämpi matka, 50km vapaalla hiihtotavalla. Kisamuotona on se ainoa oikea eli väliaikalähtö. Mukaan on ilmottautunut yli 220 hullua tai enemmän hullua masokistin kuvatusta. Henkilökohtaisena tavoitteena tämän kuninkuusmatkan osalta on edetä määrätty reitti kunnialla ja rennon reipaasti hiihdellen läpi, kisatunnelmasta nauttien.

Vielä kuukausi sitten tuntui jokseenkin mahdottomalta suoriutua edellä mainitusta urakasta kunnialla, mutta tällä hetkellä allekirjoittaneella on vahva epäilys, että leikistä selvitään hengissä heikoimmassakin tapauksessa. Kunto on kohentunut yllättävän nopeasti, joten vuosien työtä ei ilmeisesti pysty mitätöimään yhdessätoista kuukaudessa, vaikka mitä tekisi. Kisoissa nähdään.

Huomenta

2009-03-18T08:59:00.008+02:00

Pitihän se arvata. Kerrankin, kun olin päättänyt vetää zetaa kaikessa rauhassa puoli kymmeneen asti, niin heti ollaan lyömässä kapuloita rattaisiin. Asialla oli yläkerran naapurin koira. Luontokappale alkoi puoli seitsemän korvilla äänestä päätellen kaivaa hullun lailla kämpän lattiaa eli meidän ruokakunnan kattoa. Välillä touhukas eläin innostui vetäisemään kunnon haukkusoolot, jotta huomio olisi taattu.

Tekisi isosti mieli kouluttaa Bobo repimään sekopäärakeilta silmät päästä ja salakuljettaa se jollakin konstilla tuonne yläkertaan toimittamaan shokkihoitoa naapurin räyskäturvalle. Pahaksi onneksi menin toissapäivänä leikkaamaan molempien minitiikereidemme kynnet, joten se siitä hienosta suunnitelmasta toistaiseksi.

Kun kerran olin ajettu ylös punkasta tarpeettoman aikaisin, päätin yrittää tehdä jotain hyödyllistä. Ensimmäinen siirto oli ladata astianpesukone täyteen ja laittaa tiskit niin sanotusti ajoon. Elektroniikan harjoitustyön osa kaksi pitää palauttaa perjantaihin mennessä, joten seuraavaksi hyökkäsin sutena sen kimppuun. Pspice-merkkinen simulointiohjelmahärpäke oli toista mieltä. Sysipaska laitos kieltäytyi yhteistyöstä. Asensin ohjelman uudelleen, ties kuinka monennen kerran ja ajattelin, että nyt lähti homma pelittämään.

Jonkun sadistisen luonnonlain mukaan kone alkoi tietysti jäkittää julmetusti tässä vaiheessa. Päättelin, että tänä aamuna kaikki tietotekniikasta naapurin lemmikkeihin asti, astianpesukonetta lukuunottamatta, ovat minua vastaan. Kirosin, laitoin kahvit tulille, käynnistin koneen uudelleen ja päädyin skriivailemaan tänne. Terapeuttista totta tosiaan.

Urheilurintamalla vietän tänään mitä ilmeisimmin hyvin ansaittua lepopäivää. Sunnuntain kisa tuntuu edelleen yllättävän paljon roppalihaksessa ja eilen ja maanantaina päädyinkin fiilistelemään hartsanpertsaa tarjotakseni luistelulihaksille lepohetkiä. On muuten kerrassaan liukasta menoa, kun lataa Rossa-Widet lumikelin purkkisuksen pohjaan ja lähtee työstämään rentoa peekoota. Mutta ainakin pitoa riittää.

Maanantain lenkillä sain alustavasti sovittua Tapanille majoituksen Nousukuntosprinttiä varten, joten on hyvinkin mahdollista, että kyseisessä hiihtokauden päättäjäishulabaloossa edustaa kolme neljäsosaa NoNon huikeasta SM-viestijoukkueesta. Vellu ja allekirjoittanut kun ovat lukinneet osallistumispäätöksensä jo aikaisemmin. Tuskin maltan odottaa, että pääsen riskeeraamaan terveyteni sprinttiradan jylhissä hyppyreissä.

Liikkuva latumerkki

2009-03-16T08:24:00.004+02:00

Kentällä pyörii huhuja, joiden mukaan Pihtiputaan ranking kisoissa järjestäjät olivat hommanneet paikalle liikkuvan latumerkin opastamaan kilpailijat asianmukaiselle reitille. Tämä latumerkki liikkui maastossa mustiin pukeutuneena ja eteni hitaasti nylkyttämällä koko viidentoista kilometrin kärsimysnäytelmän muiden kilpailijoiden joukkoon soluttautuneena.

Kyseessä oli tietenkin allekirjoittanut, joka palasi kilpalatusille lähes vuoden tauon jälkeen, mikäli täysin kylmiltään heitettyä maakuntaviestikeikkaa ei lasketa. Meno tuntui ihan kilpahiihdolta, roppalihasta hapotti ja hengitys vinkui. Ainoa merkittävä ero viime- ja sitä edeltäviin talviin oli, että kaikesta riehumisesta huolimatta maisema ei vaihtunut. Tästä johtuen ero kärkeen kasvoi lähes tulkoon puoleksi päiväksi, mikä tosin oli jo ennalta arvattavissa.

Kisan tuloksia pääsee ihmettelemään, ja allekirjoittaneen edesottamuksille naureskelemaan, klikkaamalla tästä.

Comeback

2009-03-11T08:14:00.013+02:00

Vanha tuttu hirviseikkailee.blogspot.com oli mennyt syystä tai kolmannesta lukkoon. Ehkä sensuuri iski tai ehkä päivitystauko venähti siinä määrin pitkäksi, että ylläpito katsoi asiakseen passittaa hirven seikkailemaan bittiavaruuden hautausmaille. Mutta ei se mitään. Uusi blogi on perustettu ja meno sen kun paranee.

Tähän alkuun lienee paikallaan julkaista päivitystauon ja koko tähän astisen elämäni merkittävin uutinen. Kosin nimittäin avovaimoani Heidiä 1.12.2008 ja sain myöntävän vastauksen. Asiasta oli keskusteltu periaatteen tasolla jo etukäteen, mutta asiakseni jäi yllättää itse toteutuksella ja sen ajankohdalla. Niinpä duunasin sormuksen suklaakalenterin ensimmäiseen luukkuun. Voin kertoa, että homma oli teoriassa helpompi kuin miksi se käytännössä osoittautui. Suklaakalenterin avaaminen siten, että sen pystyy myös sulkemaan uudestaan niin ettei kalenteri näyttäisi päälle päin kauhean peukaloidulta, on haasteellista toimintaa. Näpertely sai kuitenkin arvoisensa palkinnon, sillä yllätys oli täydellinen. Vastapuoli ehti olla jopa sekunnin murto-osan pettynyt, koska luuli saaneensa aiemmin lupaamani suklaakalenterin sijasta lelukalenterin joulun odotusta värittämään.

Toinen, joskaan ei merkittävyydessään millään tavalla edelliseen verrattavissa oleva, päivitystauon aikainen tapahtuma oli lyhyt mutta hapokas paluu kisaladulle. Joulun ja uuden vuoden välipäivinä sain nimittäin puhelun Mäkirannalta, joka halusi allekirjoittaneen edustamaan loppiaisena kisailtavaan maakuntaviestiin. Pienen pähkäilyn jälkeen päätin suostua. Seuraava ohjelmanumero oli etsiä sukset jostakin sekaisen varastomme syövereistä. Hikilaudat löytyivät ja ehdin käydä niitä jopa muutaman kerran ulkoiluttamassa ennen kuin löysin itseni ja kroppani Porin maauimalan hiihtostadionilta numerolappu rinnuksissa, sukset jalassa ja perhoset mahassa.

En muista koska olisin jännittänyt kilpailusuoritusta yhtä paljon. Jännitys johtui kaiketi surkeasta valmistautumisesta, olihan sukset tuolloin kisapäivänä jalassani peräti kuudetta kertaa kuluvan talven lumilla. Vanhoilla pohjilla homma kuitenkin hoitui kohtuullisesti. Joukkueemme (NoNo II) sijoittui neljänneksi viestissä ja henkilökohtaisesti olin 10km ankkuriosuuden kolmanneksi nopein. Osuuden kuninkaalta, NoNo ykkösen Pihlajamäen Vellulta, tuli pataan 45 sekuntia. Tämän viestisuorituksen jälkeen vannoin hakkaavani sukset sytykkeiksi ja polttavani ne saunan pesässä yhdessä kisatrikoiden kanssa, sen verran sitruunalta touhu maistui.

Mitä vielä. Postauksen otsikko "Comeback" sisältää nimittäin kahtalaisen merkityksen. Yhtälailla se ilmoittaa blogin paluusta satunnaisten internetsurffailijoiden kiusaksi kuin myös allekirjoittaneen paluusta kisabaanoille, ainakin hetkeksi. Tuli nimittäin kohtalaisen sosiaalisen paineen alla luvattua hoitaa oma ruutu NoNo:n sm-viestijoukkueen puolesta. Suuntana on siis Kontiolahti kuluvan kuukauden viimeisenä viikonloppuna. Ja kun kerran niin kauas tulee lähdettyä niin miksi ei laturetkeilisi yhden viisikymppisen samaan hintaan.

Sm-tason kisoihin ei kuitenkaan kehtaa startata ihan kylmiltään. Tämä fakta sai allekirjoittaneen tutkimaan hiihtokalenteri.fi -sivustoa sillä silmällä. Comebackin ajankohta on täten lyöty lukkoon ja kroppa ahdetaan kireään kisapukuun, joka ei siis sittenkään päätynyt saunan tulipesään, 15.3. Pihtiputaalla eli "puttaalla", kuten paikalliset alkuasukkaat kotikyläänsä kutsuvat.

Allekirjoittanut tulee olemaan 99% todennäköisyydellä kisan heikoiten harjoitellut osallistuja. Takana on kaksi noin kahden viikon harjoittelujaksoa tunti päivässä periaatteella ja niiden välissä sairastettu influenssa, jonka aikana kuumemittarin lukemat huiteli kolme päivää yli 38 asteessa, ja kahden viikon Thaimaan lomareissu. Molempien edellä mainittujen aikana tuli pitää huolta nesteytyksestä. Jälkimmäisen nesteissä oli enemmän prosentteja. Kaikki edellä mainitut seikat yhteen laskien ja lisäämällä niihin se fakta, että viimeisen yhdentoista kuukauden aikana olen lenkkeillyt yhteensä noin sata tuntia ja nekin kevyesti, saadaan aikaiseksi johtopäätös, jonka mukaan olen erittäin yllättynyt, mikäli onnistun jättämään yhdenkin kuolaturpaisen siivunjauhajan taakseni tuloslistalla.

Tässä vaiheessa on aika sanoa hetkeksi heissulivei tälle blogihössötykselle ja palailla takaisin sorvin ääreen, jotta minustakin kehkeytyisi jonakin päivänä ihan oikea automaatioinsinööri.