Talven urheilullinen kliimaksi on nyt takana päin ja syke laskenut sen verran, että malttaa kirjoitella tänne jotakin pientä. Allekirjoittanut päätti siis 99,9 % varmuudella kilpauransa Puijon SM-hiihdoissa. Kolmen talven jatkoajan* jälkeenkin on syytä jättää tuo 0,1 % takaportti, sillä kuten eräs viisaampi on joskus todennut, näitä epäonnistuneita lopettamisia on nähty yhden jos toisenkin toimesta tässä vuosien varrella. Sitten asiaan.
Lauantai 26.3. Viesti 4*10 km 2P + 2V
Kolme edellistä viestiä 2008-2010 oli vedetty NoNo:n toimesta samalla porukalla, mutta nyt kaksi miestä oli vaihtunut. Tuomas päätti viime kesänä siirtyä kilpailevaan puulaakiin ja huomattavan isot reidet omistava VP puolestaan ripusti sukset naulaan. Luonnollista poistumaa niin sanotusti.
Ensikertalaiset suoriutuivat urakastaan hienosti. Ville tuli avausosuudelta vaihtoon sijalla 37. Varsin kunnioitettava suoritus vasta 18v täyttäneeltä klopilta aikamiesten joukossa. Villellä on epäilemättä loistava tulevaisuus edessään, sen verran ennakkoluuloton ja rohkea kaveri on kyseessä.
Toiselle osuudelle matkaan ampaisi päälajinaan suunnistusta pitävä Johannes, joka "pakotettiin" Kuopioon pikahälytyksellä, kolmannelle osuudelle kaavaillun AP:n sairastuttua ikävästi viime tingassa. Tuon sairastapauksen johdosta pakka meni hieman sekaisin, sillä alunperin kakkososuuden piti olla Tapanin valtakunta, mutta sattumien johdosta hän joutui tällä kertaa vaihtamaan vaparin osuudelle.
Varoittelimme Johannesta Tapanin kanssa jo etukäteen, että hänen suksensa tulisivat olemaan pelottavan liukkaat, sen verran tosissaan niitä edellisenä päivänä waxattiin oikein porukalla. Seinäpito tulisi kaupan päälle. Psyykkaus onnistui, sillä Johannes ohitti kymmenkunta joukkuetta ja toi viestin toiseen vaihtoon sijalla 27. Jätkällä oli mono selkeästi syönnillään!
Varsin pessimistisesti omaan kisakuntoonsa edellisten viikkojen vastoinkäymisten takia suhtautunut Tapani pääsi siis lähtemään suorittamaan omaa urakkaansa ihan kohtuullisista asemista. Joukkueen ikäpresidentin ennakkotunnelmat eivät vastanneet suoritusta ladulla, sillä hän paransi joukkueen sijoitusta edelleen kolmella ja tekaisi bonukseksi joukkueen vakuuttavimman yksilösuorituksen.
Allekirjoittanut pääsi siis irti sijalta 24. Vakaana aikomuksena oli yrittää tavoittaa edellä mennyt letka, jossa huhtoivat mm. Kiteen Urheilijat (Pörsti), Joensuun Kataja (Varis) ja Vetelin Urheilijat (Kalliokoski). Koska edellä mainittuun porukkaan oli eroa about 10s ja koko sakki huomattavasti itseä kovempi kuntoista äijää, oli päivän selvää, että joutuisin aloittamaan ylivauhtia. Ajattelin kuitenkin, että parempi katsoa kuin katua, sillä tuon joukon kyytiin ehtiessä sijoitus voisi parantua vielä huimastikin.
Hyvin pian kävi selväksi, että mopolla ei kerkeä edelleenkään moottoritiellä. Alkuun saavutin ehkä hieman edellä karkuun pyrkiviä selkiä, mutta parin kilometrin jälkeen sällit alkoivat kadota maisemaan. Siinä vaiheessa ylivauhtinen alku alkoi kostautua oikein urakalla. Loppumatkasta ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa. Sen verran onnistuin kuitenkin kokoamaan itseäni alkuhapotuksista toivuttuani, että onnistuin ohittamaan muutaman joukkueen. Takaa tosin tuli EHS vauhdilla ohi eikä mulla ollut mitään saumaa laittaa hanttiin Koistiselle siinä vaiheessa.
NoNo:n lopullinen sijoitus maalissa oli 22, joka oli etukäteen ajateltuna selkeästi yläkanttiin. Ei paha, kun joukkue koostui yhdestä juniorista, yhdestä suunnistajasta ja kahdesta jäähdyttelevästä veteraanista. Kaikille muille annankin arvosanaksi puhtaan kympin, mutta oma suoritukseni oli kyllä lähes tulkoon häpellinen. Parempaan olisi pitänyt pystyä.
Loppupäivä ja ilta kuluikin sitten tankkailun ja waxailun merkeissä, jotta saataisiin sekä mies että kalusto kuntoon seuraavan päivän kuninkuusmatkaa varten.
Sunnuntai 27.3. 50 km V
Pitkään ja hartaasti odotettu päivä. Aamupalalle mennessä oli jännä fiilis, kun tiesi, että tänään olisi edessä viimeinen SM-startti (kaiken kaikkiaan 40. viestit mukaan lukien) ja samalla viimeinen suoritus niin sanottuna kilpaurheilijana. Kaiken huipuksi viestisuorituksesta jäi sen verran puhdasta v*tutusta hampaankoloon, että päätin laittaa viimeisetkin voimanrippeet peliin. Varman päälle pelaaminen vauhdinjaon suhteen ei siis tulisi olemaan mun juttu.
Sen verran jäi välinepuolikin kaivelemaan viestin jälkeen, että vaihdoin kapulaa. Lähtisin matkaan paljon älämölöä idioottien keskuudessa herättäneillä Fischerin reikäpäisillä Soft trackeilla. En ole hommannut täydennystä kalustoon enää vuosikausiin, mutta viime syksy oli poikkeus, kun joulupukki luovutti edellä mainitut urheiluvälineet käyttööni. Pukilla vaikutti siis olevan edelleen luottoa kykyihini.
Matkanteko sujui osaltani siten, että pyrin etenemään koko ajan siinä kintahalla, eli paljoa pelivaraa en vauhdin suhteen jättänyt. Pyrin silti kiipeämään nousut, joita Puijolla riittää, sellaista vauhtia, ettei reiska juuri hapottaisi. Kokeneena konkarina nimittäin tiedän, että viidellä kympillä selkeä hetkellinenkin ylivauhti tietää suuria vaikeuksia jossakin vaiheessa.
Ensimmäiset 40 km sujui osaltani vallan mainiosti, sijoituskin oli ennen viimeistä kymppiä vielä top30 joukossa. Viimeiselle kympin lenkille lähdettäessä alkoi tuntua, että tankissa ei välttämättä ole enää hirveästi evästä jäljellä. Jaksoin kuitenkin kiivetä vielä kerran Puijon päälle varsin mallikkaasti. Golf-kentällä pystyin päättelemään vastaan tulevista kilpakumppaneista, että vauhtini ei ollut romahtanut nousuosuudella.
Koska pahin pätkä lenkistä oli jo takana, ehdin mielessäni juhlia, että nyt tulee poijat loistosuoritus. Liian aikaista oli se juhlamieli. Noin 5 km ennen maalia, Antikkalan laskettelurinteen juurelta takaisin stadionille päin käännyttäessä alkaa pitkä nousuosuus. Heti ensimmäisessä tönkyrässä jalat tuntui jotenkin erikoisilta ja hetken päästä alkoi silmissä sumeta. Väli 45-48 km olikin koko reissun hankalin ja todellista tuskien taivalta, eikä siitä pätkästä paljoa jäänyt muistikuvia.
Ennen saunalenkkille ja stadionyleisön näkösälle putkahtamista sai laskea muutaman palauttavan laskun. Näissä laskuissa onnistuin keräämään sen verran puhdasta aggrea, että sen ja Heidi-kullan kannustuksen voimin onnistuin kiertämään saunalenkin huomattavasti parempaa vauhtia kuin mitä esitin muutamaa kilometriä aikaisemmin. Aika kamalaa hiippailua se silti oli.
Loppumatkan epätoivoisen kelkottelun seurauksena sijoitus putosi about kymmenkunta pykälää, mutta sitä on turha harmitella, sillä tasan kaikki mahdollinen tuli tehtyä, mitä tuona päivänä oli tehtävissä (ehkä olisi pitänyt lenkkeillä edeltävän 11 kuukauden aikana "vähän" enemmän kuin se about 200 tuntia). Kaiken huipuksi allekirjoittaneen hiihtouran viimeiseksi jäävä maaliin tulo sai näkyvyyttä kansallisella TV-kanavalla.
Se on siinä! Kuva by Yle TV2.
Lopullinen sijoitus oli 36. ja siihen on mielestäni todella komiaa laittaa piste kilpaurheilutoiminnalle. Jää vielä sellainen maku, että onnistui lopettamaan omilla ehdoilla, eikä siten, että on yksinkertaisesti liian paska. Kisasta napsahtaneet 104 FIS-pistettä nimittäin takaa paikan ensi vuodeksikin vastaavaan lystiin, mikäli siis osallistumisoikeutta koskevat rajoitukset eivät muutu tämän vuotisista.
Näin on siis talvi 2011 saatu dokumentoitua allekirjoittaneen toilailuiden osalta. Tällä hetkellä mennään kovaa vauhtia kohti kesää, mutta suksille olisi tarkoitus nousta vielä jokakeväisen Nousukunto-sprintin merkeissä. Tämän blogin tulevaisuuttakin on syytä pohtia vielä jossakin vaiheessa tai oikeastaan, että onko sellaista ylipäätään olemassa. Näillä merkeillä kohti rantakelejä.
* Ensimmäinen lopettaminen tapahtui keväällä 2008, mutta jonkun hullun päähän piston takia tein comebackin jo maaliskuussa 2009.
