Joulu = loma!

Syyslukukauden opiskelut on nyt onnellisesti paketissa joten se on sitten joululoma. Täytyy katsoa jos sitä kerkeisi vähän useammin liikuskelemaan kun ei ole niin paljoa pakollisia menoja. Talvikin tuli takaisin kauheiden pakkasten voimalla, mutta lunta ei ole tarpeeksi hiihtämistä varten. Paitsi sitä lumitykistä tullutta. Mikä puolestaan ei jaksa ilahduttaa allekirjoittanutta sitten yhtään. Kävin viime viikolla koeajamassa Laajavuoren tykkibaanaa yhtenä iltana ja täytyy sanoa että kyllähän otti pataan hinkata edestakaisin tuollasta pikkuruntua. Joskus sitä oli jopa niin paljon motivaatiota, että kahden tunnin lenkin pystyi helposti pyörimään stadionia ympäri. Mutta se oli silloin ennen ja nyt on nyt.

Lopuksi toivottelen hyvät ja rauhalliset joulut kaikille sivustolle eksyneille ja rekkalastettain lykkyä pyttyyn vuodelle 2010.

Hiihtokausi avattu

Tällä kertaa kapulat pääsi laittamaan jalkaan poikkeuksellisen aikaisin. Ensimmäinen nelivetolenkki tuli suoritettua Laajavuoren maastoissa 11.11., mikä on henkilökohtainen ennätys sarjassa varhaisin hiihtokauden avaus, kun pohjoisen lumileirejä ei lasketa mukaan.

Onhan se baana möykkyinen ja kaiken maailman koirankusettajia ja sauvakävelijöitä pyörii jaloissa enemmän kuin tarpeeksi. Kummasti vaan vaatimustaso olosuhteita kohtaan laskee, kun tavoitteellisuus poistetaan urheilusta, minkä olen havainnut siitä, että kumpikaan edellä mainittu ryhmä ei jaksa enää nostattaa kovinkaan paljoa verenpainetta.

Eilen kiskasin vapaapäivän kunniaksi uuden setin vaparia ja jessus että pakarat huusi hoosiannaa. Tästä vedin johtopäätöksen, että vaikka syksyn juoksentelut ovatkin pitäneet kuntoa ja hapenottoa yllä, niin lihaskestävyydessä on hirmuisesti parantamisen varaa. Mutta siihen vaivaan on olemassa yksinkertainen resepti. Kirjainyhdistelmät sl ja tt kertovat kaiken oleellisen. Saa nähdä löytyykö motivaatiota vai mennäänkö eteenpäin samoilla pelimerkeillä, joilla tähänkin asti on tultu.

Ensi viikon sääennusteet vaikuttavat siinä määrin arveluttavilta hiihtokelien kannalta, että niiden pysyvyydestä ei oikein uskalla mennä sanomaan. Pitäisi kaiketi yrittää hyödyntää tällä hetkellä vallitseva tilanne maksimaalisesti ja käydä tänäänkin kelkottelemassa hiihtolenkinpoikanen. Katsotaan vieläkö ajatus inspiroi, kun käyn ensin koulussa säätämässä MySql-tietokantojen kanssa.

Illalla on sitten ohjelmassa karkkia korville eli Amorphiksen keikka Lutakossa. Allekirjoittaneen hartaana toiveena olisi kuulla makiat Sky is Mine, From the Heaven of My Heart ja Brother Moon. Muulla setillä ei ole niin isosti väliä.

Tässä vaiheessa pitäisi kai varoa tällaisia massatapahtumia, kun jotakin kulkutauteja kuuluu olevan liikkeellä. Mistä päästäänkin siihen, kuinka saakelisti totinen kilpaurheilu rajoittaa elämää. Pitää yrittää varoa esimerkiksi tauteja ja muita suorituskykyä mahdollisesti alentavia juttuja. Ei kiitos sitä mulle enää koskaan.

Päivitys: Tänään on perjantai kolmastoista. Lycka till!

Opiskelua, GH:ta, lenkkeilyä, mökkeilyä.. ja Rise Against @ Kaapelitehdas!

Taas on kiirettä (opiskelu haittaa harrastuksia) pitänyt sen verran, ettei ole ehtinyt miettiä blogin päivitystä viikkokausiin. Ja silloinkin, jos olisi jostakin ihmeen syystä ollut aikaa, Guitar Hero on vetänyt pitemmän korren. Mikä siinä oikein on, että kaikista yksinkertaisimmat pelit ovat loppujen lopuksi kaikista koukuttavimpia?

Guitar Herossa ideana on metsästää tv:n ruudulla vilistäviä erivärisiä palikoita (simuloivat soitettavia nuotteja) painamalla oikeaan aikaan kitaran muotoisen ohjaimen nappuloita vasemman käden sormilla. Samanaikaisesti oikealla kädellä tulee vemputtaa nappia, joka puolestaan simuloi kitaran kielien rämpyttämistä. Kyseisessä pelissä menestyäkseen tulee siis omata huikea silmän ja sormien välinen koordinaatiokyky sekä rutkasti nopeutta.

Meidän huushollin kitarasankarista ei ole tässä vaiheessa epäselvyyttä. Heidi nimittäin tiluttelee jo valtaosan kappaleista läpi hard-tasolla, kun itse seilaan vielä mediumin ja hardin välimaastossa, vähän kappaleesta riippuen. Syytän tästä nakkisormiani, jotka eivät ole kyseiseen peliin optimaaliset. Todettakoon, että itse peli saapui keskuuteemme syyskuun alkupuolella, allekirjoittaneen syntymäpäivän kunniaksi (kiitos vielä kerran kulta). Tuolloin meidän molempien kokemus kitarasankaroimisesta oli mallia erittäin vähäinen, joten kehitys on ollut loppupeleissä aika vikkelää.

Kehitystä on ollut havaittavissa myös treenipuolella. Jonkin aivopierun seurauksena päätin alkaa syyskuun loppupuolella tekemään kalenteriin merkinnän suoritetusta urheilutuokiosta. Tätä tuskin voi pitää harjoituspäiväkirjan pitämisenä, koska en kirjaa ylös niin sanotun harjoituksen kestoa tai mitään muitakaan parametreja. Ainoastaan sen, että liikuttu on. Kauhukseni huomasin, että lokakuussa tuli liikuteltua kroppaa tavalla tai toisella peräti 21 kertaa. Tämän faktan todettuani oli pakko pohtia hetki, että meneekö taas liian vakavaksi. No ei mene kun ei anneta mennä.

Edellä mainitut lokakuun hikoilutuokiot (kestoltaan lähes aina 0.30-1.00) pitivät sisällään pääasiassa juoksua Laajavuoren tuttuakin tutummissa maastoissa ja mahtuipa mukaan yksi ihan aito sauvarinneharjoituskin. Kyseinen spektaakkeli oli Nousukunnon yhteistreenitapahtuma, jota kunnioitti läsnäolollaan myös kaksinkertainen mm-mitalisti Happo Heikkinen. Näiden lisäksi suoritin yhden extreme-henkisen maastofillariajelun reitillä Mahlu - Pylkönmäki.

Extremeä reissusta kehittyi olosuhteiden takia. Yöllä oli nimittäin satanut ensilumi, joka aamun valjettua loskaantui ilman lämmetessä. Kuvitelkaa mielessänne kuinka hyvin isonappulainen maastorengas heittää kyseistä törkyä munamankelilla ratsastavan idiootin niskaan. Jos mielikuvitus ei riitä, niin voin kertoa, että erittäin hyvin. Lenkin aikana tulikin tuttua tutummaksi tunne siitä, kuinka jääkylmä vesi valuu selkää pitkin kohti persevakoa. Harvinaisen vittumaisen pyörälenkin jälkeen keskityin koko viikonlopun rauhalliseen mökkeilyyn oman kullan kanssa. Hauskaa oli. Rentouttavaa myös.

Hyvää vastapainoa vähintään semiaktiiviselle lenkkeilytoiminnalle toi (mökkeilyn lisäksi) pitkään ja hartaasti odotettu Rise Againstin keikka. Kyseinen bändi, jota olen fanittanut jo vuositolkulla, veti ensimmäisen Suomen keikkansa ever 27.10. Helsingin Kaapelitehtaalla. Paikalle oli tietenkin pakko päästä, joten liput tuli hankittua hyvissä ajoin. Eli heti, kun tieto bändin vierailusta maamme kamaralle kiiri korviini. Taisi olla joskus viime keväänä. Siitä on muistaakseni jotain höpötystä täällä blogissakin, mutta en nyt jaksa alkaa tarkastamaan.

Itse keikka oli odotetun mahtava, mutta nyt täytyy heristää isosti sormea keikkapaikalle. Paska! Toisaalta mitä muuta voi odottaa, kun kyseessä on kapea mutta pitkä ja kaikuva teollisuushalli. Oman lisäjännityksensä keikkareissuun toi allekirjoittaneen autokuskin rooli. Taikajuomaa nauttineiden karttureiden suosiollisella avustuksella selvisimme kuitenkin perille kohtalaisen jouhevasti, vaikka kyseessä olikin ensimmäinen kertani auton ratissa pääkaupungin vilinässä.

Eksyimme vain kerran, mitä pidän hyvänä saavutuksena, koska kellään seurueestamme ei ollut etukäteen tietoa mihin pitäisi mennä. Lisäksi netistä printattu 15cm * 15cm nuhruinen kartta osoittautui maastossa kaikkea muuta kuin helppolukuiseksi. Pienen Kalliossa suoritetun sakkolenkin jälkeen onnistuimme kuitenkin paikantamaan sijaintimme erään alkuasukkaan suosiollisella avustuksella ja viimeiset kilometrit suunnistimme Kaapelitehtaalle tarkasti kuin telkkä pönttöön.

Nyt kun lokakuun tapahtumat on tuossa edellä vedetty yhteen, voidaan suorittaa pieni katsaus marraskuun ohjelmaan. Odotettavissa on pääasiassa opiskelua, opiskelua ja vielä kerran opiskelua. Muista ohjelmanumeroista ei ole muuta tietoa, kun että päivä kerrallaan tallustellaan eteenpäin ja odotetaan lunta hullun kiilto silmissä. Ihan sama tuleeko se taivaalta vai lumitykistä, mutta vaihteeksi olisi kiva päästä hiihtelemään. Turpikselle vinkkinä (jos sattuu tätä lukemaan), että lisenssiasiat on hoidettu kuntoon hyvissä ajoin. Eli ihan suosiolla en siihen maksalaatikkoon rupea lähemmin tutustumaan, vaikka paskassa kunnossa olenkin.

Kiirettä pitää

Pitipä taas tuhlata hetki hyvin ansaitusta vapaapäivästä kirjottelemalla tänne jotain viime aikojen tapahtumia. Havaitsin, että blogin päivitystahti on ollut verkkaista, mutta se ei johdu siitä, että elämäni olisi muuttunut jotenkin tylsäksi tai tapahtumista olisi puutetta. Pikemminkin päinvastoin.

Elokuun lopussa oli aika havahtua karujen tosiasioiden edessä. Kesä ja kesäduuni oli ohi ja edessä paluu koulun penkille. Tulevia automaatioinsinöörejä ei ole paljoa säästelty, vaan opintoja on lähdetty paukuttamaan eteenpäin kiivasta tahtia. On puljattu LabViewn kanssa, hajoiltu java-ohjelmoinnin parissa, tankattu differentiaaliyhtälöitä ja säädetty kaikkea muuta opintoihin liittyvää pikku"kivaa". Yksi keväällä läpäisemättä jäänyt tenttikin tuli jo käytyä suorittamassa menestyksekkäästi (= läpi kakosella).

Opiskelun ohessa lenkkitahti on kiihtynyt lähes huomaamatta, kun on pitänyt yrittää saada jotain vastapainoa koneen ääressä kököttämiselle. Esimerkiksi viime viikko lienee ollut tiukinta "treeniä" pariin vuoteen. Laskin ulkoilleeni peräti seitsemän kertaa!

Joukkoon mahtui kolme urheilua, joita kehtaa kutsua jopa harjoitteluksi. Tiistaina oli ohjelmassa Nousukunnon porukalla unknown attackia sauvarinteessä, jonka seurauksena pakarat pamahti hirmu jumiin ja kävelytyyli muuttui malliksi Aku Ankka. Seuraavat kolme päivää kuluivatkin palauttelun merkeissä. Heidin kanssa tuli kuitenkin ulkoiltua ihan päivittäin ja näin tuli suoritettua lähes huomaamatta jumitiloja helpottavaa huhaa eli huoltoharjoittelua.

Lauantaina kroppa tuntui sikäli palautuneelta että rohkenin kiskaista reipasvauhtisen juoksulenkin Laajavuoren maastoissa. Sunnuntaina oli ohjelmassa ensimmäinen yli tunnin kestänyt urheilutuokio toukokuisen Jkl - Uurainen - Svi - Mahlu - Svi - Uurainen - Jkl etappiajon jälkeen. Lajina oli jälleen maantiepyöräily ja tällä kertaa hain reitille korkeuseroja Ruokkeen ja Isolahden suunnalta. Mäkeä löytyikin ja kroppa meni siinä määrin tyhjäksi, että kotiin päästyä piti ottaa vähän aikaa lukua suihkun lattialla ennen kuin jaksoi ryhtyä tankkaamaan huvenneita energiavarastoja jauheliha-makaronimössön avulla.

Maanantai kuluikin sitten aamusta iltaan opiskelutouhujen (ja vähän myös Guitar Heron) parissa. Eilen, tiistaina, oli sitten vuorossa raju urakka, kun suunnaksi otettiin porukalla Nousukunnon testirinne. Laskeskelin, että olen vieraillut kyseisessä mäessä edellisen kerran syksyllä 2007 eli tämä hiihtäjän perusharjoitus ei ole enää viime aikoina ollut ihan jokapäiväistä herkkua. Joku ehdotti varovasti, että suorittaisimme kolme nousua, mutta lopulta päädyttiin vanhaan tuttuun "ennätyskoe" metodiin, jonka alustukseksi konetta lämmitettiin veekoolla.

Itse testireitti kulki Tuomiojärven rannasta Laajavuoren huipulla sijaitsevan vanerihökötyksen päälle. Rambo Ramstedt alitti uudistuneella (joku on rakentanut talon vanhalle reitille ja se on pakko kiertää) reitillä haamurajan 10min ja reittiennätys kirjataan näin ollen lukemiin 9.58. Allekirjoittanut köpötteli maaliin paljon rauhallisempaa vauhtia ajassa 11.44, mihin olen tyytyväinen, koska se surkeudestaan huolimatta todisti tietyn perustason säilyneen laiskasta "harjoittelusta" huolimatta. Sm-viestiin on vielä yli puoli vuotta aikaa joten aikataulussa (onko mulla sellasta?) ollaan.

Nyt sitten takasin huomisen kemian tenttimateriaalin pariin. Vai olisko sittenkin Guitar Heron paikka..

Summary

Ajoittain on tullut uteluja urheilua ja etenkin kansannaurattajaosaston edesottamuksia seuraamattomilta kavereilta siitä, että minkä sortin suksisankari meikäläinen oikein on parhaimmillaan ollut. Näistä kyselyistä inspiroituneena päätin tehdä pienen yhteenvedon urani huikeimmista "saavutuksista". Päätin rajata tämän summaryn parhaisiin sijoituksiin maailman cup-, skandinavia cup- ja sm-latusilla.

Maailman cup
15km 77. (Lahti 2003)

Scandinavia cup
30km 18. (Keuruu 2003)

SM
10km 38. (Kuusamo 2008)
15km 11. (Ylivieska 2003)
30km 23. (Vantaa 2008)
50km 17. (Lieksa 2003)

Siinäpä ne. Lisäksi itselle on jäänyt mieleen erityisesti 2002 sotilas-sm:t Sodankylässä, jossa sijoituin toiseksi varusmiesten sarjassa. Edelle ehti eräs Sami Jauhojärvi, josta on tähän päivään mennessä kehittynyt jo jonkinlainen tekijämies.

Saavutettuja tuloksia hienompaa on kuitenkin ollut se, että urheilun myötävaikutuksella olen nähnyt ja kokenut paljon sellaista, mistä moni saa vain haaveilla, tutustunut aivan mahtaviin ihmisiin ja saanut paljon hyviä ystäviä. Näissä muistoissa päällimmäisenä säilyvät tietysti oman seuran porukalla tehdyt leiri- ja kisareissut, joilla ei kommelluksiltakaan ole vältytty. Ja lisää herkkua on luvassa ensi maaliskuussa, kun lähdetään joukolla Pohjois-Karjalaan ja vedetään NoNon edustusreleet niskaan sm-viestin merkeissä.

Jälkikäteen ajatellen urheilu-urastani ei kehittynyt sitä, mikä oli tavoitteena, mutta ainakin tuli yritettyä, välillä vähän liikaakin. Eipä kuitenkaan tarvitse vanhana ukkona jossitella kiikkustuolissa mitä-jos-tyyliin. Näitä jossittelijoita sun muita nojatuolisankareita on nimittäin tullut kohdattua vähän turhankin kanssa, ihan kaikilla elämän osa-alueilla. Nykysuomalaiselle ominainen kansanpiirre tuntuukin olevan pelkuruus, jonka takia ei uskalleta edes yrittää mitään epäonnistumisen pelossa. Ja onhan se mukavampi vaan olla möllöttää ja kuvitella olevansa erinomainen milloin missäkin, jos vain viitsisi yrittää, kuin selvittää onko sitä oikeasti.

Tässä vaiheessa haluankin sanoa näille sohvan nurkastaan kaikkia ja kaikkea arvosteleville, kaljaa kittaaville ja pullaa mussuttaville nahjuksille, että onhan se pelottavaa nostaa se laardiperse sieltä pehmoisen penkin syleilystä ja ryhtyä ainaisen valittamisen ja vittuilun sijasta toimimaan. Siinä kun on se riski, että menee vihkoon. Mutta mitä elämää sellainen on, jos ei edes uskalla yrittää!?

Juhlahumua, rokkia, töitä ja snadisti liikuntaa

Otsikko kertoo jo kaiken oleellisen. Kesäohjelma alkaa olla voitonpuolella ja kaikenlaista on tullut touhasteltua sitten edellisen postauksen. Heinäkuun alussa vietetyt etelä-pohjalaiset häät sujui iloisissa merkeissä loppuun asti ja nukkumaan mentiin jatkojen ja grillin kautta, vaikka napa rutisi jo grillijonoon hyökätessä. Onnittelut hääparille vielä kerran ja kiitokset hienoista juhlista. Hauskaa oli!

Ilosaarirock (16.-20.7.) saatiin myös kunnialla pakettiin ja kotimatkalle lähdettiin alkometrin kautta. Allekirjoittanut kävi maanantai-aamusella tärisemässä muiden juoppojen kanssa puhallutusjonossa ja hönkäisi mittariin ajokuntoisen lukemat puolen tunnin jonottelun jälkeen. Seuraavan kerran saikin puhaltaa ihan poliisin mittariin, kun virkavalta halusi tarkastaa kotimatkakuskien ajokunnon välittömästi leirintäalueelta poistumisen jälkeen. Myös tällä kertaa tulos oli asiallinen joten kotimatka saattoi alkaa. Kotimatkaa edelsi huippuletkeä, pitkä viikonloppu enemmän ja vähemmän hyvän musiikin ja parhaan mahdollisen seuran merkeissä.

Pelipaikalle, eli Joensuun raviradalle, seurueemme saapui torstai-iltana, jonka jälkeen rokin vietto alkoi teltan pystytyksellä. Teltta pystytettiin huolellisesti, mikä osoitti heti seuraavana päivänä arvonsa. Perjantaina leirialueen yli pyyhkäisi nimittäin luonnonilmiö, jota voisi kutsua jopa myrskyksi. Hirmuisen tuulenpuuskan, raekuuron, toistuvien ukkosmyräköiden ja kaatosateen jälkeen lukuisat teltat ja paviljongit olivat sortuneet, naapuriteltta lentänyt päin omaa majoitusviritystämme ja yleisesti ottaen koko ravileirintä muuttunut enemmän tai vähemmän tulva-alueeksi. Oma teltta seisoi kuitenkin tukevasti pystyssä, joten fiilis pysyi korkealla ja festarielämä jatkui leppoisissa merkeissä lauantaina alkavaa musisointia odotellen.

Itse keikoista ykköseksi nousi allekirjoittaneen erittäin puolueettoman tutkiskelun jälkeen Disco Ensemble ja heidän napakka settinsä, jonka aikana saimme Heidin kanssa kevyttä osumaa vesitykistä. Myös Stam1na osoittautui rautaiseksi live-bändiksi ja sen keikan ansiosta meistä tuli Juuson kanssa jopa nettitv-staroja (klik). Zoomatkaa näköelimenne etualalla matkapuhelimen kanssa härväävään rokittajaan (Juuso) ja hetken päästä paikalle pölähtävään suomijuoppoon (allekirjoittanut), jonka tunnistaa sinisestä lippalakista, johon on kirjailtu numero 23. Lippalakki on viime talven Thaimaan reissun nohevia tuliaisia, ei amisvaatekappale.

Yllättyskortiksi nousi Maj Karma, jonka olin kuullut olevan jokseenkin aneeminen live-esiintyjä. Tällä kertaa setti oli kaikkea muuta kuin aneeminen, eikä kyydistä selvinnyt ehjänä edes Herra Ylpön mikrofoni. Suurin pettymys puolestaan oli Children of Bodom, jonka esitys ei vakuuttanut ainakaan allekirjoittanutta sitten yhtään. Ehkäpä odotukset olivat liian korkealla kun kyseessä on kuitenkin kohtalaisen suuri nimi.

Viikonlopun ahkerin esiintyjä oli ilman muuta damn seagulls kuten oheisesta kuvasta voidaan havaita. Yhdessä vaiheessa v*tun lokit hyökkäsivät koko osaston voimin meidän leiriimme, kun Heidin eväiden rippeet unohtuivat pihalle ilman vartiointia.

Damn seagulls vauhdissa. Kuva by Juuso N.

Kaikenkaikkiaan rokkireissu oli kerrassaan makea ja pitää ottaa uusiksi joskus, mikäli aikataulut ja elämäntilanne vain antaa siihen mahdollisuuden.

Edellä mainittuja ohjelmanumeroita lukuunottamatta allekirjoittaneen heinäkuu kului enemmän tai vähemmän työn merkeissä ja siitä johtuen päivärytmi muodostui hyvinkin ilta/yöpainotteiseksi. Meneekö sitten väsymyksen vai yleisen saamattomuuden piikkiin, mutta lenkkeily ja kaikenlainen treenaamiseen rinnastettava puuhastelu on jäänyt viime aikoina melkoisen vähälle. Heinäkuun mittaan tuli kuitenkin avattua maastopyöräkausi ja sen lenkin tuloksena (ylläripylläri) pohkeeseen syntyi lyhyt mutta ilmeisen syvä haava, joka tietenkin otti ja tulehtui. Hoidoksi joutui syömään ihan oikean antibioottikuurin.

Kaatumisesta huolimatta uskaltauduin toisenkin kerran gt:n selkään, heti kun ensimmäisen lenkin vammat olivat parantuneet, ja se lenkki sujuikin jo onnellisissa merkeissä. Kävin pyörimässä Laajavuoren kilpakympillä ja totesin, että tuollainen teknisesti helppo maasto on enemmän meikäläisen juttu kuin pikkuiset poluntapaiset.

Huikein liikunnallinen juttu, mitä on tullut tehtyä, oli kuitenkin paluu rullasuksille lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Lähes puolitoistatuntinen tuli niilläkin vehkeillä sutkuteltua ja homma pelitti ihan vanhaan malliin, paitsi että vauhti oli hitaampi ja puhallutti enemmän. SM-viestiin on kuitenkin lähes kahdeksan kuukautta aikaa joten mitä sitä vielä turhia hosumaan, etenkin kun tavoitteena on lähinnä olla nolaamatta täydellisesti itseään ja joukkueettaan. Näillä merkeillä eteenpäin.

Kesäterveisiä

Kesä se vaan on vilistänyt omalla painollaan eteenpäin. Kaikenmoista on tullut touhasteltua. On ollut pikkusiskon häät, retki Särkänniemeen paremman puoliskon ja hänen nuorimpien sisarustensa kanssa, yleistä poreilua, rantamieheilyä ja viimeisimpänä ohjelmanumerona hihhulointia juhannusmökkeilyn merkeissä.

Juhannukseen kuuluu tietysti juhannussauna. Sauna saatiinkin hulppeista fiiliksistä huolimatta lämmitetyksi, eikä tuli edes tarttunut rakenteisiin. Sateen liukastamassa laiturissa sen sijaan havaittiin niin sanottu paha feng shui, kun allekirjoittanut heitti lähes tyylipuhtaan puolivoltin melko suorin vartaloin kesken vedenhakureissun. Palkinnoksi tästä laiturilla suoritetusta lyhyestä mutta nopeasta permantoliikesarjasta sain kokoelman raapaleita ja mustelmia kyynär/olkavarteeni sekä kolleegan (Juuso) huutonaurut sen jälkeen, kun tilanne oli todettu suht vaarattomaksi.

Ettei kukaan luulisi, että allekirjoittaneen aika kuluu pelkästään edellä kuvaillun kaltaisen hörhöilyn merkeissä, voin paljastaa suorittaneeni kesäkuun aikana loppuun kaksi pakollista kielikurssia. Englannista napsahti peräti täysi vitonen eikä ruotsin nelosiakaan (kirjallinen ja suullinen osaaminen) voi pitää suurena epäonnistumisena.

Lenkilläkin on tullut käytyä tasaisen tappavalla kolmesta neljään kertaan viikossa tahdilla, mikä päihittää vuoden takaisen harjoitusrytmin lähes sata-nolla. Ohjelmassa on ollut pääasiassa juoksua ja alkulämmittelyksi voimistelua kotikuntopiirin merkeissä. Pyöräilykauden avaus tuli myös suoritettua edellisessä postauksessa ennakoidulla tavalla.

Etappi kulki reittiä JKL - Uurainen - Lannevesi - Saarijärvi - Mahlu ja parin päivän palauttelun jälkeen sama toiseen suuntaan. Menomatkalla puhaltanut kevyt sivuvastainen tuuli osoittautui juuri niin vittumaiseksi polkea kuin muistinkin, mutta kotiin päin sai painaa tulemaan täysin tyynessä kelissä. Paluumatka sujuikin siten selvästi ripeämpää tahtia, osittain keliolosuhteiden ja osittain palautuspäivinä saavutetun huikean superkompensaation ansiostakokö?

Tästä eteenpäin elämänrytmi muuttuukin radikaalisti, kun onnistuin saamaan töitä heinä-elokuun ajaksi. Ylihauskoista työajoista johtuen allekirjoittanut taitaa vastaisuudessa hillua yöt ja nukkua päivät. Samaisesta yllättävästä työllistymisestä johtuen joudun skippaamaan Siltakorven aka Lakeuden kutsun polttarit, mutta minkäs teet kun ei pysty olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa.

Ikäväkin voi jossakin vaiheessa riipaista rintaa, kun Heidi-kulta tekee heinäkuussa sijaisuuksia Saarijärven arvauskeskuksessa eikä jatkuva kontakti näin ollen ole mahdollista. Mutta kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Vai miten se oli tä?

Rise Against @ Kaapelitehdas, Helsinki, 27.10.2009!

Liput hommattu RA:n ensimmäiselle Suomen keikalle ever! Vaikka yleisesti ottaen en ole kovin innokas keikoilla ravaaja, niin jo vuosikausia on ollut selvää, että mikäli kyseinen orkesteri eksyy joskus kylmään ja pimeään pohjolaan, niin allekirjoittanut on ilman muuta paikalla.

Ennen edellä mainittua tapahtumaa edessä on pitkä ja toivottavasti lämmin kesä. Etenkin 17.-19.7. toivottaisiin ilmojen valtijoilta sateetonta ja mielellään myös aurinkoista keliä itäiseen Suomeen. Tuolloin allekirjoittanut seurueineen (Heidi-kulta, Juuso, ketäs meitä nyt olikaan?) lähtee haistelemaan festaritunnelmaa Ilosaarirokkiin.

Kesäohjelmasta löytyy myös paljon muuta mukavaa, esimerkiksi parit hääjuhlat. Näitä erinäisiä pippaloita odotellessakaan ei aika käy pitkäksi, sillä toissa päivänä käynnistyivät englannin ja ruotsin kesäkurssit. Englanti vaikuttaisi olevan ns läpihuutojuttu, mutta ruotsin kanssa saattaa olla enemmän tekemistä, pääasiassa sen takia, että opiskelin tätä "hienoa" toista kotimaista edellisen kerran lähes kymmenen vuotta sitten. Tästä syystä sanasto vaikuttaisi olevan vähän hakusessa.

Treenikausi on tullut myös avattua. Ohjelma on sisältänyt toistaiseksi puolenkymmentä lyhyehköä (+-45 min) juoksulenkkiä, potkupalloa ja rullaluistelua. Viimeksi mainittua olemme harrastaneet yhdessä Heidin kanssa ja laji on todettu etenkin pakaraosastoa kuormittavaksi. Heidin luistimet on myös havaittu hieman omia menopelejäni liukkaammiksi, mikä tasoittaa sopivasti tasoeroa väliltämme ja takaa, että myös allekirjoittanut saa hien pintaan.

Yleisesti ottaen on turha kuvitella, että rullaluistelu palvelisi hiihtäjän harjoittelua, mutta kaltaiselleni jäähdyttelijälle kaikki liikunta, joka rasittaa enemmän kuin sohvalla makaaminen, tekee pelkästään hyvää. Jäähdyttelystä puheen ollen, allekirjoittaneella on tiimipuvut tilauksessa joten ensi talvena starttaan ainakin sm-viestissä ja vähintään yhdessä "lämmittelykisassa" ennen tuota kauden huipennusta. Ja mikäpä on startatessa, kun voi ahtaa kroppansa NoNon komiaan edustusasuun!

Nyt olisi tarkoitus irtautua koneelta. Tai ainakin blogaamisen kaltaisista turhista hörhöilyistä ja ryhtyä työstämään englannin kurssin pakollisiin suorituksiin kuuluvaa CV:tä, tietysti kyseisellä huikealla maailman kielellä. Illemmalla olisi sitten vakaa aikomus avata maantiefillarikausi pienellä siirtymäetapilla Saarijärven Mahlulle. Tähän loppuun liitän musiikkinäytteen RA:n uusimmalta levyltä. Lokakuun kahdettakymmenettäseitsemättä odotellessa...

Takki auki kohti kesää

Nyt on sitten saatu lähes pakolliset keväthulabaloot, nousukuntosprintti ja vappuhulinat, pois päiväjärjestyksestä. Koulukin loppui passelisti vapuksi joten silläkään asialla ei tarvitse stressata, muutamaa pakollista kielikurssia lukuunottamatta, ennen syyskuuta. Eli kesän viettoon mars.

Kesästä saattaa valitettavasti tulla melkoista nuukailua, sillä liekö syynä tämä paljon puhuttu lama vai mikä, kun kesätyöt tuntuvat olevan tavallistakin isomman kiven alla. Katsellaan josko joku vuokratyönvälityspulju tarjoaisi edes ajoittain jotain kakkaduunia.

Jos ei ole töitä niin aikaa on sitäkin enemmän. Ja ettei koko kesä menisi ihan täysin puistokemistinä turhaillessa, joutoaikaa voisi alkaa kuluttaa taas vaihteeksi vaikkapa lenkkipoluilla. Allekirjoittaneen voi siis jatkossa pongata mitä ilmeisimmina ainakin viime kesäistä useammin Laajavuoren maastoista. Katsellaan sitten syksymmällä, että mitä comebackilleni kuuluu, kun on nähty miten miestä liikuttaa.

Kevään merkit

Nyt on niin varmoja kesän lähestymisen merkkejä ilmassa, että jääräpäisimmänkin maailmanlopun ennustajan on myönnyttävä, että uusi jääkausi ei taida alkaa ainakaan keväällä 2009. Allekirjoittanut nimittäin lukee luontoa siten, että kun aurinko paistaa, lumi sulaa ja Heidi-kulta avaa hamekauden, niin silloin kesäkään ei voi olla kaukana.

Yksi varma kevään merkki on tietysti legendaarinen nousukuntosprintti. Edellä mainittuun spektaakkeliin on enää kaksi yötä ja tunnelma on kuin pikku muksulla joulukalenterin viimeisiä luukkuja aukoessa. Tänä vuonna sain innostettua kovana varusteiden särkijänäkin tunnetun seurakaverini Vellu Pihlajamäen mukaan lystiin. Vaarallisia tilanteita on siis luvassa ja vauhtia myös, ainakin siellä after-skin puolella.

Kevään merkkien bongailun ohella mieltä askarruttaa myös lähestyvä kesäloma, joka väijyy enää reilun kahden viikon päässä. Nyt on siis viimeistään hyvä suunnitella snadisti tulevan kesän ohjelmistoa pääpiirteittäin.

Tarkoituksena olisi ensinnäkin suorittaa pakolliset kieliopinnot, multicultural-or-something-english ja fy-satans-svenska, pois jaloista pyörimästä. Pieniä virityksiä on ilmassa myös erään puulaakipotkupallojoukkueen suuntaan. Toivottavasti rosterista löytyisi vielä yhden puujalkaisen sääreenpotkijan kokoinen aukko, että pääsisi elvyttelemään peruskouluvuosien ykkösharrastusta sopivan letkeässä ilmapiirissä. Asiaan saataneen varmuus ihan lähipäivinä.

Lisäksi allekirjoittaneen tekisi kovasti mieli käydä haistelemassa kunnon festarimeininkiä pitkästä aikaa. Ilosaarirock on tällä hetkellä ykkösvaihtoehto, joten eiköhän tie vie tämän asian tiimoilta Pohjois-Karjalaan sitten heinäkuussa. Muista kesäsuunnitelmista ei sitten sen enempää.

Jotain päätöksiä pitäisi kaiketi tehdä myös tämän surkuhupaisan comebackin jatkon suhteen. Vuosi sitten oli akut ihan tyhjät ja mitta täynnä hiihtohömpötyksiä, mutta maaliskuussa viritelty neljän viikon treeni/kisakausi paljasti, että taas olisi virtaa. Tilannetta pitänee tarkastella tarkemmin juhannuksen korvilla ja miettiä oikein vakavasti, että kuinka paljon sitä on valmis uhraamaan aikaa hauskaan, mutta tämän hetkisessä elämäntilanteessa jokseenkin turhanpäiväiseen toimintaan.

Nyt pitää alkaa tekemään lähtöä kohti IT-dynamoa ja sen jälkeen ryhtyä tuunaamaan kotoluukkua siihen malliin, että kehtaa iltasella päästää Vellun ja Marjon eteistä pidemmällekin.

SM-kisaraportti

Speed ihmetteli, että mikä on kun SM-kahinoista ei raportoida. Ei raportoida, kun otti sen verran kunnon päälle, että jopa omilla tolpillaan seisominen on osoittautunut välillä haasteelliseksi. Nyt alkaa kuitenkin olla toipunut jo sen verran, että kehtaa kirjoitella jotain überkuormittavaksi osoittautuneen kisareissun kulusta.

Perjantai 27.3.

Aamupäivä meni koululla PID-säätimen kanssa tapellessa, mutta kun velvollisuudet oli suoritettu, painoin tukka putkella kotiin autoa pakkaamaan. Seuraavaksi emäntä kyytiin, kisut hoitoon ja Rellun nokka kohti itää. Matkalla käytiin tietysti tankkaamassa, jotta perillä jaksaisi lähteä heti tutustumaan kisalatuihin ja waxaamaan kapuloita lauantain viestiä varten.

Perille päästiin ja majoituttiin muun NoNon porukan tapaan Joensuun Sokos Hotel Kimmeliin. Sitten vaan hiihtorensseliä niskaan ja pää kolmantena jalkana kisapaikalle. Tarkoituksena oli siis tutustua viikonlopun kisalatuihin, mutta matkaan tuli pieni mutka, kun allekirjoittanut unohti mononsa hotellille. No eipä siinä mitään. Painuin samantien waxaamaan kisasukset kuntoon seuraavaa päivää varten.

Vellu kävi sillä aikaa heittämässä lenkin, jonka jälkeen sain käyttööni hikiset lainamonot. Suksetkin piti lainata samaiselta sankarilta, koska hän käyttää jostain käsittämättömästä syystä NNN-sidesysteemiä ja meikäläisen kapuloihin on ruuvattu Pilotit. NNN osoittautui lyhyellä testilenkilläni sysipaskaksi viritelmäksi. En tajua miten joku voi kehua kyseistä ratkaisua. Tuntui ihan samalta kuin Salomonin aataminaikainen SNS-profil järjestelmä, joka sekin on täyttä skeidaa Pilotiin verrattuna. Kisalatu tuli joka tapauksessa kierrettyä.

Illalla käytiin vielä porukalla Rossossa lataamassa akut vanhalla tutulla kisasetillä, BBQ-chicken pannupitsalla, jonka jälkeen olikin aika vetäytyä kämpille makailemaan ja jännittämään seuraavan päivän kisaa.

Lauantai 28.3.

Viestipäivä valkeni aurinkoisena ja allekirjoittanut palasi reaalimaailmaan nokialaisen helkkarin ärsyttävän herätysäänen saattelemana. Siitä sitten aamupalalle, minne marssiessa pohdimme Vellun kanssa aamulenkin turhuutta kisa-aamuina. Seuraavaksi pystyi pujahtamaan takaisin peiton alle, koska neljännen osuuden viestinviejänä oli turhaa höntyillä kisapaikalle turhan aikaisin.

Kimppakyyti Kontiolahden amppisstadionille läksi aikanaan ja ehdimme paikalle seuraamaan naistenviestin loppuratkaisua. Vellu lähti testaamaan suksiaan, mutta allekirjoittanut on todennut kyseisen ohjelmanumeron täysin tarpeettomaksi vouhotukseksi tällä tasolla, joten minulla oli hyvää aikaa haistella kisatunnelmaa ja seurata miesten viestin eka osuus kaikessa rauhassa yleisön joukossa. Tapani tuli vaihtoon porukan puolivälissä sijalla 29. Matkaan lähti yhteensä 61 joukkuetta.

Jossakin vaiheessa päätin lähteä verryttelemään ja siinä touhussa pitikin olla tarkkana, ettei kuluttaisi heppoisen kuntonsa rippeitä verkkaladulla riehumalla. Tyydyin kelkottelemaan ympäriämpäri verryttelylenkkiä laduntukkona ja seuraamaan viestin kulkua. Tuomas piti toisella osuudella joukkueemme sijoituksen samana ja Vellu pääsi siis pelottavine betonireisineen irti niin ikään sijalta 29. Tässä vaiheessa oli itse hyökättävä huussin puolelle asiaan kuuluvalle jännäkakalle.

Vellun mono oli syönnillään ja hän onnistui nostamaan joukkueemme sijoitusta viisi pykälää kohti kärkeä. Pääsin siis starttaamaan sijalta 24, vakaana aikomuksena niistää muutama edellä lähtenyt joukkue vaikka silmät tippuisi päästä. Maltoin kerrankin lähteä maltilla liikenteeseen enkä hurjastellut jalkoja altani alkumatkasta.

Lopputuloksena olikin nappionnistuminen erittäin puutteelliseen valmistautumiseeni nähden. Onnistuin ohittamaan peräti kahdeksan joukkuetta, joista viimeisen (Oulun HS) karistin kannoiltani viimeisessä ns "seinänousussa". Kolme porukkaa tosin pyyhkäisi ohi meikäläisestä, mutta nuorempi Gustafsson, Niskasen Iiro ja Rambo Ramstedt ovat sen luokan suksijoita, että ei liene suuri häpeä katsella heidän menoaan takavinkkelistä.

NoNon sijoitus maalissa oli siis hieno 19. eli vastoin hurjimpiakin odotuksia yhden sijan parempi kuin vuotta aikaisemmin. Henkilökohtaisesti oma nimi löytyi osuusajoissa sijalta 18., mistä olen erittäin yllättynyt. Mitä helkkaria porukka on tehnyt kesällä lenkeillään? Potkiskellut käpyjä?

Viestin jälkeen oli ryhdyttävä välittömästi valmistautumaan sunnuntain 50km varten. Eli tankkausjuomaa naamaan ja suihkun kautta Rossoon. Siellä sitten iso BBQ-chicken pannupizza naamariin (yhden slicen joutui tosin kantamaan kämpille dogibägissä) ja hotellihuoneeseen levyttämään. Illalla piti vielä käydä waxaamassa seuraavan päivän kisasukset kuntoon, minkä jälkeen olikin hyvä alkaa vetää zetoria eli zetaa.

Sunnuntai 29.3.

Aamutoimet sujuivat samaan malliin kuin lauantaina. Kisapaikalle ajeltiinkin sitten edellisestä päivästä poiketen Heidin kanssa kahdestaan, koska suunnitelmissa oli hyökätä kotimatkalle välittömästi maaliin saapumiseni jälkeen.

Tällä kertaa en uskaltanut verrytellä edes sitä vähää mitä edellisenä päivänä, koska jokainen ylimääräinen rasitus olisi pois kisasuorituksesta. Pääsin radalle numerolla 13, ns "kansannaurattajaryhmässä". Yhteensä kilpailuun oli ilmoittautunut noin 240 sekopäistä siivun jauhajaa. Päätin lähteä matkaan rennon reippaasti ja yrittää pitää tasaista tahtia yllä niin pitkään kuin mahdollista. Pääasiallisena tavoitteena oli maaliin asti selviäminen, mutta sen verran vanha kilpailuvietti puski esiin pinnan alta, että halusin saavuttaa maaliviivan niin nopeasti kuin nykykuntoni antaisi myöden.

Matkanteko maistui ja taisin ohittaa kaikki edelläni lähteneet jo ennen puolimatkaa. Kilpailurata oli 6,250km pitkä ja se tuli kiertää yhteensä kahdeksan kertaa. Kuusi kierrosta jaksoin mielestäni sutkutella varsin mallikkaasti, mutta kahdella viimeisellä tööttäsin pahemman kerran. Tuntui, että jalka ei nouse enää sitten millään, mutta jollakin konstilla selvisin loppuun asti. Jälkikäteen vähän harmitti, kun numerolla 14 startannut Jan Bremer tuli Hankuukin letkan mukana ohitseni viimeisillä kilometreillä ja sai kunnian ylittää maaliviiva ensimmäisenä, mutta minkäs teet kun ei enää päässyt kovempaa etiäpäin.

Maaliin selvittyäni ihmettelin hetken, että mitä kaikkea hölmöä ihminen tekeekään ja vieläpä ihan vapaaehtoisesti. Sitten painuin suihkun kautta kotimatkalle. Jossakin vaiheessa sain ilmoituksen, että olin lopulta 57. ja maaliin asti jaksoi peräti 178 urheilijaa, wannabe-urheilijaa ja niin sanottua urheilijaa. Jäipä taakseni useampi nimi, joita pidän melko vakavasti otettavan luokan suksijana, joten omaan panokseen on syytä olla tyytyväinen. Väkisinkin tulee mieleen, että mihin sitä olisi pystynyt, jos olisi treenannut näitä kisoja varten vähän enemmän kuin neljä viikkoa..

Palautuminen

Heikko valmistautuminen näkyi kaikista selkeimmin viikonlopun urakoinnin jälkiseurauksissa. Kaikki sunnuntaina kisan jälkeen nauttimani ravinto tuli seuraavana yönä ulos samasta paikasta, mistä oli aikaisemmin mennyt sisään. Kiinteä ruoka pysyi seuraavan kerran sisällä vasta tiistaina, joten olo on ollut tämän viikon hemmetin heikko, mutta tulipahan kerrankin laitettua roppa kunnolla likohon! Vai mitä Vellu?

Kolme yötä.. jouluun?

Joulu meni jo, mutta nyt on ihan toisen sortin kekkerit tiedossa. Allekirjoittaneen lyhyt mutta nolo comeback huipentuu viikonloppuna Kontiolahden SM-kisoissa. Kyseessä on sen luokan juhlatapaus, että itkettää, raivostuttaa, jännittää, naurattaa, paskattaa ja laulattaa. Kaikkia vieläpä yhtä aikaa.

Lauantaina ohjelmassa on viesti (mukana peräti 64 joukkuetta!) eli henkilökohtaisesti 10km hapokas rutistus, jonka jälkeen ei toivottavasti tarvitse yskiä kovin paljoa verta. Tavoitteena on laittaa seurakaverini, VP Pihlajamäen, sanoin "roppa likohon" joukkueen puolesta ja maistaa isosti maitohappoa ja vinguttaa hengitystä ainakin vielä tämän yhden kerran. Ympäristö lienee tälle suunnitelmalle suosiollinen ja ilmapiiri kaiketi osaltaan kannustava. Toivottavasti.

Sunnuntaina on vastassa aavistuksen miehekkäämpi matka, 50km vapaalla hiihtotavalla. Kisamuotona on se ainoa oikea eli väliaikalähtö. Mukaan on ilmottautunut yli 220 hullua tai enemmän hullua masokistin kuvatusta. Henkilökohtaisena tavoitteena tämän kuninkuusmatkan osalta on edetä määrätty reitti kunnialla ja rennon reipaasti hiihdellen läpi, kisatunnelmasta nauttien.

Vielä kuukausi sitten tuntui jokseenkin mahdottomalta suoriutua edellä mainitusta urakasta kunnialla, mutta tällä hetkellä allekirjoittaneella on vahva epäilys, että leikistä selvitään hengissä heikoimmassakin tapauksessa. Kunto on kohentunut yllättävän nopeasti, joten vuosien työtä ei ilmeisesti pysty mitätöimään yhdessätoista kuukaudessa, vaikka mitä tekisi. Kisoissa nähdään.

Huomenta

Pitihän se arvata. Kerrankin, kun olin päättänyt vetää zetaa kaikessa rauhassa puoli kymmeneen asti, niin heti ollaan lyömässä kapuloita rattaisiin. Asialla oli yläkerran naapurin koira. Luontokappale alkoi puoli seitsemän korvilla äänestä päätellen kaivaa hullun lailla kämpän lattiaa eli meidän ruokakunnan kattoa. Välillä touhukas eläin innostui vetäisemään kunnon haukkusoolot, jotta huomio olisi taattu.

Tekisi isosti mieli kouluttaa Bobo repimään sekopäärakeilta silmät päästä ja salakuljettaa se jollakin konstilla tuonne yläkertaan toimittamaan shokkihoitoa naapurin räyskäturvalle. Pahaksi onneksi menin toissapäivänä leikkaamaan molempien minitiikereidemme kynnet, joten se siitä hienosta suunnitelmasta toistaiseksi.

Kun kerran olin ajettu ylös punkasta tarpeettoman aikaisin, päätin yrittää tehdä jotain hyödyllistä. Ensimmäinen siirto oli ladata astianpesukone täyteen ja laittaa tiskit niin sanotusti ajoon. Elektroniikan harjoitustyön osa kaksi pitää palauttaa perjantaihin mennessä, joten seuraavaksi hyökkäsin sutena sen kimppuun. Pspice-merkkinen simulointiohjelmahärpäke oli toista mieltä. Sysipaska laitos kieltäytyi yhteistyöstä. Asensin ohjelman uudelleen, ties kuinka monennen kerran ja ajattelin, että nyt lähti homma pelittämään.

Jonkun sadistisen luonnonlain mukaan kone alkoi tietysti jäkittää julmetusti tässä vaiheessa. Päättelin, että tänä aamuna kaikki tietotekniikasta naapurin lemmikkeihin asti, astianpesukonetta lukuunottamatta, ovat minua vastaan. Kirosin, laitoin kahvit tulille, käynnistin koneen uudelleen ja päädyin skriivailemaan tänne. Terapeuttista totta tosiaan.

Urheilurintamalla vietän tänään mitä ilmeisimmin hyvin ansaittua lepopäivää. Sunnuntain kisa tuntuu edelleen yllättävän paljon roppalihaksessa ja eilen ja maanantaina päädyinkin fiilistelemään hartsanpertsaa tarjotakseni luistelulihaksille lepohetkiä. On muuten kerrassaan liukasta menoa, kun lataa Rossa-Widet lumikelin purkkisuksen pohjaan ja lähtee työstämään rentoa peekoota. Mutta ainakin pitoa riittää.

Maanantain lenkillä sain alustavasti sovittua Tapanille majoituksen Nousukuntosprinttiä varten, joten on hyvinkin mahdollista, että kyseisessä hiihtokauden päättäjäishulabaloossa edustaa kolme neljäsosaa NoNon huikeasta SM-viestijoukkueesta. Vellu ja allekirjoittanut kun ovat lukinneet osallistumispäätöksensä jo aikaisemmin. Tuskin maltan odottaa, että pääsen riskeeraamaan terveyteni sprinttiradan jylhissä hyppyreissä.

Liikkuva latumerkki

Kentällä pyörii huhuja, joiden mukaan Pihtiputaan ranking kisoissa järjestäjät olivat hommanneet paikalle liikkuvan latumerkin opastamaan kilpailijat asianmukaiselle reitille. Tämä latumerkki liikkui maastossa mustiin pukeutuneena ja eteni hitaasti nylkyttämällä koko viidentoista kilometrin kärsimysnäytelmän muiden kilpailijoiden joukkoon soluttautuneena.

Kyseessä oli tietenkin allekirjoittanut, joka palasi kilpalatusille lähes vuoden tauon jälkeen, mikäli täysin kylmiltään heitettyä maakuntaviestikeikkaa ei lasketa. Meno tuntui ihan kilpahiihdolta, roppalihasta hapotti ja hengitys vinkui. Ainoa merkittävä ero viime- ja sitä edeltäviin talviin oli, että kaikesta riehumisesta huolimatta maisema ei vaihtunut. Tästä johtuen ero kärkeen kasvoi lähes tulkoon puoleksi päiväksi, mikä tosin oli jo ennalta arvattavissa.

Kisan tuloksia pääsee ihmettelemään, ja allekirjoittaneen edesottamuksille naureskelemaan, klikkaamalla tästä.

Comeback

Vanha tuttu hirviseikkailee.blogspot.com oli mennyt syystä tai kolmannesta lukkoon. Ehkä sensuuri iski tai ehkä päivitystauko venähti siinä määrin pitkäksi, että ylläpito katsoi asiakseen passittaa hirven seikkailemaan bittiavaruuden hautausmaille. Mutta ei se mitään. Uusi blogi on perustettu ja meno sen kun paranee.

Tähän alkuun lienee paikallaan julkaista päivitystauon ja koko tähän astisen elämäni merkittävin uutinen. Kosin nimittäin avovaimoani Heidiä 1.12.2008 ja sain myöntävän vastauksen. Asiasta oli keskusteltu periaatteen tasolla jo etukäteen, mutta asiakseni jäi yllättää itse toteutuksella ja sen ajankohdalla. Niinpä duunasin sormuksen suklaakalenterin ensimmäiseen luukkuun. Voin kertoa, että homma oli teoriassa helpompi kuin miksi se käytännössä osoittautui. Suklaakalenterin avaaminen siten, että sen pystyy myös sulkemaan uudestaan niin ettei kalenteri näyttäisi päälle päin kauhean peukaloidulta, on haasteellista toimintaa. Näpertely sai kuitenkin arvoisensa palkinnon, sillä yllätys oli täydellinen. Vastapuoli ehti olla jopa sekunnin murto-osan pettynyt, koska luuli saaneensa aiemmin lupaamani suklaakalenterin sijasta lelukalenterin joulun odotusta värittämään.

Toinen, joskaan ei merkittävyydessään millään tavalla edelliseen verrattavissa oleva, päivitystauon aikainen tapahtuma oli lyhyt mutta hapokas paluu kisaladulle. Joulun ja uuden vuoden välipäivinä sain nimittäin puhelun Mäkirannalta, joka halusi allekirjoittaneen edustamaan loppiaisena kisailtavaan maakuntaviestiin. Pienen pähkäilyn jälkeen päätin suostua. Seuraava ohjelmanumero oli etsiä sukset jostakin sekaisen varastomme syövereistä. Hikilaudat löytyivät ja ehdin käydä niitä jopa muutaman kerran ulkoiluttamassa ennen kuin löysin itseni ja kroppani Porin maauimalan hiihtostadionilta numerolappu rinnuksissa, sukset jalassa ja perhoset mahassa.

En muista koska olisin jännittänyt kilpailusuoritusta yhtä paljon. Jännitys johtui kaiketi surkeasta valmistautumisesta, olihan sukset tuolloin kisapäivänä jalassani peräti kuudetta kertaa kuluvan talven lumilla. Vanhoilla pohjilla homma kuitenkin hoitui kohtuullisesti. Joukkueemme (NoNo II) sijoittui neljänneksi viestissä ja henkilökohtaisesti olin 10km ankkuriosuuden kolmanneksi nopein. Osuuden kuninkaalta, NoNo ykkösen Pihlajamäen Vellulta, tuli pataan 45 sekuntia. Tämän viestisuorituksen jälkeen vannoin hakkaavani sukset sytykkeiksi ja polttavani ne saunan pesässä yhdessä kisatrikoiden kanssa, sen verran sitruunalta touhu maistui.

Mitä vielä. Postauksen otsikko "Comeback" sisältää nimittäin kahtalaisen merkityksen. Yhtälailla se ilmoittaa blogin paluusta satunnaisten internetsurffailijoiden kiusaksi kuin myös allekirjoittaneen paluusta kisabaanoille, ainakin hetkeksi. Tuli nimittäin kohtalaisen sosiaalisen paineen alla luvattua hoitaa oma ruutu NoNo:n sm-viestijoukkueen puolesta. Suuntana on siis Kontiolahti kuluvan kuukauden viimeisenä viikonloppuna. Ja kun kerran niin kauas tulee lähdettyä niin miksi ei laturetkeilisi yhden viisikymppisen samaan hintaan.

Sm-tason kisoihin ei kuitenkaan kehtaa startata ihan kylmiltään. Tämä fakta sai allekirjoittaneen tutkimaan hiihtokalenteri.fi -sivustoa sillä silmällä. Comebackin ajankohta on täten lyöty lukkoon ja kroppa ahdetaan kireään kisapukuun, joka ei siis sittenkään päätynyt saunan tulipesään, 15.3. Pihtiputaalla eli "puttaalla", kuten paikalliset alkuasukkaat kotikyläänsä kutsuvat.

Allekirjoittanut tulee olemaan 99% todennäköisyydellä kisan heikoiten harjoitellut osallistuja. Takana on kaksi noin kahden viikon harjoittelujaksoa tunti päivässä periaatteella ja niiden välissä sairastettu influenssa, jonka aikana kuumemittarin lukemat huiteli kolme päivää yli 38 asteessa, ja kahden viikon Thaimaan lomareissu. Molempien edellä mainittujen aikana tuli pitää huolta nesteytyksestä. Jälkimmäisen nesteissä oli enemmän prosentteja. Kaikki edellä mainitut seikat yhteen laskien ja lisäämällä niihin se fakta, että viimeisen yhdentoista kuukauden aikana olen lenkkeillyt yhteensä noin sata tuntia ja nekin kevyesti, saadaan aikaiseksi johtopäätös, jonka mukaan olen erittäin yllättynyt, mikäli onnistun jättämään yhdenkin kuolaturpaisen siivunjauhajan taakseni tuloslistalla.

Tässä vaiheessa on aika sanoa hetkeksi heissulivei tälle blogihössötykselle ja palailla takaisin sorvin ääreen, jotta minustakin kehkeytyisi jonakin päivänä ihan oikea automaatioinsinööri.