Kolme yötä.. jouluun?

Joulu meni jo, mutta nyt on ihan toisen sortin kekkerit tiedossa. Allekirjoittaneen lyhyt mutta nolo comeback huipentuu viikonloppuna Kontiolahden SM-kisoissa. Kyseessä on sen luokan juhlatapaus, että itkettää, raivostuttaa, jännittää, naurattaa, paskattaa ja laulattaa. Kaikkia vieläpä yhtä aikaa.

Lauantaina ohjelmassa on viesti (mukana peräti 64 joukkuetta!) eli henkilökohtaisesti 10km hapokas rutistus, jonka jälkeen ei toivottavasti tarvitse yskiä kovin paljoa verta. Tavoitteena on laittaa seurakaverini, VP Pihlajamäen, sanoin "roppa likohon" joukkueen puolesta ja maistaa isosti maitohappoa ja vinguttaa hengitystä ainakin vielä tämän yhden kerran. Ympäristö lienee tälle suunnitelmalle suosiollinen ja ilmapiiri kaiketi osaltaan kannustava. Toivottavasti.

Sunnuntaina on vastassa aavistuksen miehekkäämpi matka, 50km vapaalla hiihtotavalla. Kisamuotona on se ainoa oikea eli väliaikalähtö. Mukaan on ilmottautunut yli 220 hullua tai enemmän hullua masokistin kuvatusta. Henkilökohtaisena tavoitteena tämän kuninkuusmatkan osalta on edetä määrätty reitti kunnialla ja rennon reipaasti hiihdellen läpi, kisatunnelmasta nauttien.

Vielä kuukausi sitten tuntui jokseenkin mahdottomalta suoriutua edellä mainitusta urakasta kunnialla, mutta tällä hetkellä allekirjoittaneella on vahva epäilys, että leikistä selvitään hengissä heikoimmassakin tapauksessa. Kunto on kohentunut yllättävän nopeasti, joten vuosien työtä ei ilmeisesti pysty mitätöimään yhdessätoista kuukaudessa, vaikka mitä tekisi. Kisoissa nähdään.

Huomenta

Pitihän se arvata. Kerrankin, kun olin päättänyt vetää zetaa kaikessa rauhassa puoli kymmeneen asti, niin heti ollaan lyömässä kapuloita rattaisiin. Asialla oli yläkerran naapurin koira. Luontokappale alkoi puoli seitsemän korvilla äänestä päätellen kaivaa hullun lailla kämpän lattiaa eli meidän ruokakunnan kattoa. Välillä touhukas eläin innostui vetäisemään kunnon haukkusoolot, jotta huomio olisi taattu.

Tekisi isosti mieli kouluttaa Bobo repimään sekopäärakeilta silmät päästä ja salakuljettaa se jollakin konstilla tuonne yläkertaan toimittamaan shokkihoitoa naapurin räyskäturvalle. Pahaksi onneksi menin toissapäivänä leikkaamaan molempien minitiikereidemme kynnet, joten se siitä hienosta suunnitelmasta toistaiseksi.

Kun kerran olin ajettu ylös punkasta tarpeettoman aikaisin, päätin yrittää tehdä jotain hyödyllistä. Ensimmäinen siirto oli ladata astianpesukone täyteen ja laittaa tiskit niin sanotusti ajoon. Elektroniikan harjoitustyön osa kaksi pitää palauttaa perjantaihin mennessä, joten seuraavaksi hyökkäsin sutena sen kimppuun. Pspice-merkkinen simulointiohjelmahärpäke oli toista mieltä. Sysipaska laitos kieltäytyi yhteistyöstä. Asensin ohjelman uudelleen, ties kuinka monennen kerran ja ajattelin, että nyt lähti homma pelittämään.

Jonkun sadistisen luonnonlain mukaan kone alkoi tietysti jäkittää julmetusti tässä vaiheessa. Päättelin, että tänä aamuna kaikki tietotekniikasta naapurin lemmikkeihin asti, astianpesukonetta lukuunottamatta, ovat minua vastaan. Kirosin, laitoin kahvit tulille, käynnistin koneen uudelleen ja päädyin skriivailemaan tänne. Terapeuttista totta tosiaan.

Urheilurintamalla vietän tänään mitä ilmeisimmin hyvin ansaittua lepopäivää. Sunnuntain kisa tuntuu edelleen yllättävän paljon roppalihaksessa ja eilen ja maanantaina päädyinkin fiilistelemään hartsanpertsaa tarjotakseni luistelulihaksille lepohetkiä. On muuten kerrassaan liukasta menoa, kun lataa Rossa-Widet lumikelin purkkisuksen pohjaan ja lähtee työstämään rentoa peekoota. Mutta ainakin pitoa riittää.

Maanantain lenkillä sain alustavasti sovittua Tapanille majoituksen Nousukuntosprinttiä varten, joten on hyvinkin mahdollista, että kyseisessä hiihtokauden päättäjäishulabaloossa edustaa kolme neljäsosaa NoNon huikeasta SM-viestijoukkueesta. Vellu ja allekirjoittanut kun ovat lukinneet osallistumispäätöksensä jo aikaisemmin. Tuskin maltan odottaa, että pääsen riskeeraamaan terveyteni sprinttiradan jylhissä hyppyreissä.

Liikkuva latumerkki

Kentällä pyörii huhuja, joiden mukaan Pihtiputaan ranking kisoissa järjestäjät olivat hommanneet paikalle liikkuvan latumerkin opastamaan kilpailijat asianmukaiselle reitille. Tämä latumerkki liikkui maastossa mustiin pukeutuneena ja eteni hitaasti nylkyttämällä koko viidentoista kilometrin kärsimysnäytelmän muiden kilpailijoiden joukkoon soluttautuneena.

Kyseessä oli tietenkin allekirjoittanut, joka palasi kilpalatusille lähes vuoden tauon jälkeen, mikäli täysin kylmiltään heitettyä maakuntaviestikeikkaa ei lasketa. Meno tuntui ihan kilpahiihdolta, roppalihasta hapotti ja hengitys vinkui. Ainoa merkittävä ero viime- ja sitä edeltäviin talviin oli, että kaikesta riehumisesta huolimatta maisema ei vaihtunut. Tästä johtuen ero kärkeen kasvoi lähes tulkoon puoleksi päiväksi, mikä tosin oli jo ennalta arvattavissa.

Kisan tuloksia pääsee ihmettelemään, ja allekirjoittaneen edesottamuksille naureskelemaan, klikkaamalla tästä.

Comeback

Vanha tuttu hirviseikkailee.blogspot.com oli mennyt syystä tai kolmannesta lukkoon. Ehkä sensuuri iski tai ehkä päivitystauko venähti siinä määrin pitkäksi, että ylläpito katsoi asiakseen passittaa hirven seikkailemaan bittiavaruuden hautausmaille. Mutta ei se mitään. Uusi blogi on perustettu ja meno sen kun paranee.

Tähän alkuun lienee paikallaan julkaista päivitystauon ja koko tähän astisen elämäni merkittävin uutinen. Kosin nimittäin avovaimoani Heidiä 1.12.2008 ja sain myöntävän vastauksen. Asiasta oli keskusteltu periaatteen tasolla jo etukäteen, mutta asiakseni jäi yllättää itse toteutuksella ja sen ajankohdalla. Niinpä duunasin sormuksen suklaakalenterin ensimmäiseen luukkuun. Voin kertoa, että homma oli teoriassa helpompi kuin miksi se käytännössä osoittautui. Suklaakalenterin avaaminen siten, että sen pystyy myös sulkemaan uudestaan niin ettei kalenteri näyttäisi päälle päin kauhean peukaloidulta, on haasteellista toimintaa. Näpertely sai kuitenkin arvoisensa palkinnon, sillä yllätys oli täydellinen. Vastapuoli ehti olla jopa sekunnin murto-osan pettynyt, koska luuli saaneensa aiemmin lupaamani suklaakalenterin sijasta lelukalenterin joulun odotusta värittämään.

Toinen, joskaan ei merkittävyydessään millään tavalla edelliseen verrattavissa oleva, päivitystauon aikainen tapahtuma oli lyhyt mutta hapokas paluu kisaladulle. Joulun ja uuden vuoden välipäivinä sain nimittäin puhelun Mäkirannalta, joka halusi allekirjoittaneen edustamaan loppiaisena kisailtavaan maakuntaviestiin. Pienen pähkäilyn jälkeen päätin suostua. Seuraava ohjelmanumero oli etsiä sukset jostakin sekaisen varastomme syövereistä. Hikilaudat löytyivät ja ehdin käydä niitä jopa muutaman kerran ulkoiluttamassa ennen kuin löysin itseni ja kroppani Porin maauimalan hiihtostadionilta numerolappu rinnuksissa, sukset jalassa ja perhoset mahassa.

En muista koska olisin jännittänyt kilpailusuoritusta yhtä paljon. Jännitys johtui kaiketi surkeasta valmistautumisesta, olihan sukset tuolloin kisapäivänä jalassani peräti kuudetta kertaa kuluvan talven lumilla. Vanhoilla pohjilla homma kuitenkin hoitui kohtuullisesti. Joukkueemme (NoNo II) sijoittui neljänneksi viestissä ja henkilökohtaisesti olin 10km ankkuriosuuden kolmanneksi nopein. Osuuden kuninkaalta, NoNo ykkösen Pihlajamäen Vellulta, tuli pataan 45 sekuntia. Tämän viestisuorituksen jälkeen vannoin hakkaavani sukset sytykkeiksi ja polttavani ne saunan pesässä yhdessä kisatrikoiden kanssa, sen verran sitruunalta touhu maistui.

Mitä vielä. Postauksen otsikko "Comeback" sisältää nimittäin kahtalaisen merkityksen. Yhtälailla se ilmoittaa blogin paluusta satunnaisten internetsurffailijoiden kiusaksi kuin myös allekirjoittaneen paluusta kisabaanoille, ainakin hetkeksi. Tuli nimittäin kohtalaisen sosiaalisen paineen alla luvattua hoitaa oma ruutu NoNo:n sm-viestijoukkueen puolesta. Suuntana on siis Kontiolahti kuluvan kuukauden viimeisenä viikonloppuna. Ja kun kerran niin kauas tulee lähdettyä niin miksi ei laturetkeilisi yhden viisikymppisen samaan hintaan.

Sm-tason kisoihin ei kuitenkaan kehtaa startata ihan kylmiltään. Tämä fakta sai allekirjoittaneen tutkimaan hiihtokalenteri.fi -sivustoa sillä silmällä. Comebackin ajankohta on täten lyöty lukkoon ja kroppa ahdetaan kireään kisapukuun, joka ei siis sittenkään päätynyt saunan tulipesään, 15.3. Pihtiputaalla eli "puttaalla", kuten paikalliset alkuasukkaat kotikyläänsä kutsuvat.

Allekirjoittanut tulee olemaan 99% todennäköisyydellä kisan heikoiten harjoitellut osallistuja. Takana on kaksi noin kahden viikon harjoittelujaksoa tunti päivässä periaatteella ja niiden välissä sairastettu influenssa, jonka aikana kuumemittarin lukemat huiteli kolme päivää yli 38 asteessa, ja kahden viikon Thaimaan lomareissu. Molempien edellä mainittujen aikana tuli pitää huolta nesteytyksestä. Jälkimmäisen nesteissä oli enemmän prosentteja. Kaikki edellä mainitut seikat yhteen laskien ja lisäämällä niihin se fakta, että viimeisen yhdentoista kuukauden aikana olen lenkkeillyt yhteensä noin sata tuntia ja nekin kevyesti, saadaan aikaiseksi johtopäätös, jonka mukaan olen erittäin yllättynyt, mikäli onnistun jättämään yhdenkin kuolaturpaisen siivunjauhajan taakseni tuloslistalla.

Tässä vaiheessa on aika sanoa hetkeksi heissulivei tälle blogihössötykselle ja palailla takaisin sorvin ääreen, jotta minustakin kehkeytyisi jonakin päivänä ihan oikea automaatioinsinööri.