Talven riemuja + joulun (loman) odottelua

Jaahas. Se olis sitten pienen päivityksen paikka. Viimeksi tuli mainittua, että koko syksy on mennyt urheilutouhujen puolesta aikalailla päin persettä, mutta nyt on toinen ääni kellossa. Talvi tuli kerrankin ajoissa ja sitä mukaa treeni-innostus on ollut tasaisesti nousussa, varsinkin kun pitkien koulupäivien vastapainoksi on ollut hauskaa ulkoilla raikkaassa talvisäässä. Ikivanhoja kivikelin kapuloita onkin tullut rankaistua lähes päivittäin viimeisen kolmen viikon aikana Laajavuoren vaihtelevan kuntoisilla baanoilla. 

Joukkoon mahtuu myös muutama ihan oikea harjoitus, joissa olen koittanut rassata kesän aikana lepotilaan tottunutta maksimihapenottoa siihen malliin, että ensimmäinen kisastartti ei aiheuttaisi silmitöntä shokkireaktiota kroppalihakseen. Näillä näkymin tuo ensimmäinen startti tapahtuu 6.1. maakuntaviestin merkeissä. Saa nähdä mihin asti viime talven näytöt riittävät joukkueita rakennettaessa, kun ei ole tuoreempia "meriittejä" lyödä pöytään. Mutta oli joukkue mikä tahansa niin tämä huhtoo ladulla pää kolmantena jalkana, ettei häpäisisi NoNon komiaa ja kireää kisapukua ihan täydellisesti.

Tämän talven suureen spektaakkeliin on vielä sikäli paljon aikaa, että tammikuussa ja helmikuussa pystyy helposti hakemaan oikeita askelmerkkejä ja fiilistä, päivän akuutista suorituskyvystä murehtimatta. Tarkoitus olisi siis kolmannen kerran peräkkäin ajoittaa talven paras kulku maaliskuun SM-viikonlopulle. Tällä kertaa viestikapinat ja 50km kuninkuusmatka jauhetaan Kuopion Puijon jylhissä maastoissa 26.-27.3.

Tänä syksynä asianomaisissa piireissä on herättänyt keskustelua muutos SM-osallistumisoikeuksien määräytymisestä. Viime vuosina kun viidenkympin starttiviivalle on ollut oikeutettu änkeämään, mikäli on omannut SHL:n lisenssin. Kuopioon aikoville raja on huomattavasti vaativampi, sillä kriteerinä on tällä kertaa FIS-pisteet. 

Tämä kansainvälisen liiton pisteytysjärjestelmä on sikäli hassu, että mitä parempi kulku, sitä pienemmät pisteet. Viidenkympin osallistumisoikeus pamahtaa, mikäli on viimeisen kalenterivuoden aikana alittanut yhden kerran 120 pisteen rajan FIS:in alaisessa kilpailussa. Allekirjoittaneella ei onneksi ole tarvetta stressata tämän asian tiimoilta, sillä vaadittu raja on selvitetty 28.3.2010 Kontiolahden 50km SM-kisassa, joten marginaalia vaaditun noteerauksen ja tulevan SM-startin väliin jää huikea yksi vuorokausi.

Nyt onkin sitten korkea aika siirtyä takaisin tenttimateriaalin pariin, jotta kykenisi suoriutumaan syyslukukauden viimeisistä opiskeluhaasteista jokseenkin kunnialla. Viikon päästä onkin sitten jo joululoma päällä ja aikaa kaikille enemmän tai vähemmän turhanpäiväisille harrastuksille runsaammin kuin moneen kuukauteen. Joululoman suurimpana missiona lienee silti työharjoittelupaikan metsästys että saisi ne inssinpaperit ulos ihmisten ajoissa.

Lopuksi toivottelen perinteiseen tapaan huikean hyvät joulut kaikille sivustolle eksyneille!

p.s. <:) tää on sitten tonttu.

Interrail 2010, osa III

München - Villach matkapäivä 3.6. (edellinen osa julkaistu 11.8.)

Kolmas kesäkuuta oli juhlapäivä. Reilikortti astui voimaan! Pomppasimme aamulla ylös punkasta kuin jousi välittömästi herätyskellon ensimmäisen äänimerkin jälkeen, edellisen illan happy hour -keikasta huolimatta. Aamutoimien ja aamupalan jälkeen nostimme rinkat selkään ja siirryimme asemalle odottelemaan junan lähtöä.

Olimme käyneet tiedusteluretkellä asemalaiturien välittömässä läheisyydessä jo edellisenä päivänä, joten syytä suurempaan paniikkiin tai hermoiluun ei ollut. Löysimme oikean junan kivuttomasti ja lähtökin tapahtui perisaksalaiseen tapaan jämptisti aikataulun mukaisena ajankohtana.

Junan nytkähtäessä liikkeelle kaivoimme kartan esille, että pystyisimme seuraamaan, missä milloinkin ollaan menossa. Havaittavissa oli siis selkeää rookie-reilaajan alkuinnostusta. Rata kulki ensin Salzburgiin, josta palattiin hieman länteen, minkä jälkeen junan reitti lävisti Itävallan lähes luotisuoraan pohjoisesta etelään (Villach sijaitsee maan eteläosassa, hyvin lähellä Italian ja Slovenian rajaa). Ikkunan takana vilisi ehkä koko reilireissun komeimpia maisemia, mistä tosin emme tuossa vaiheessa olleet tietoisia, vesiputouksineen ja jylhine vuoren rinteineen.

Matkaseuraksemme pölähti ensin "perhe matkalla" -tyyppinen viritelmä ja Salzburgissa junaan astui malesialaiseksi paljastunut jantteri, joka oli pakannut matkalaukkunsa mitä ilmeisimmin täyteen kiviä. Tämä jannu ei jaksanut nostaa laukkuaan matkatavaroille tarkoitetulle hyllylle, mutta avuliaana jätkänä autoin kaveria hädässä. Ukkeli oli hyvin otettu avusta ja siinä määrin vakuuttunut voimistani, että kehui minun olevan "very strong man".

Malesialaisheppu päätti jäädä istumaan viereeni. Hän ryhtyi välittömästi häiritsemään maisemien ihailuani lähes jatkuvalla höpötyksellä. Matkan aikana kävi muun muassa ilmi, että Malesia on jopa Suomea huonompi jalkapallossa, hän on nähnyt ampumahiihtoa Eurosportilta, minä olen hyvin vahva kun jaksoin nostaa hänen laukkunsa ja että on perin outoa kun minulla oli Samsungin kännykkä (hänellä itsellään oli Nokialainen).

Villachin aseman kohdalla sanoimme heiheit malesialaiselle matkaseuralaisellemme ja hyppäsimme ulos junasta. Hetken mietin, että miten heppu mahtaa saada laukkunsa alas hyllyltä kun saapuu määränpäähänsä, mutta eiköhän painovoima viimeistään hoitanut homman. Kovin pitkään ei ollut hyödyllistä jäädä pohtimaan tilannetta sillä taivas alkoi näyttää uhkaavalta, ennakoiden sateista keliä. Koska hostellille oli matkaa arviolta kolme kilometriä, katsoimme parhaaksi alkaa laittaa jalkaa toisen eteen.

Majoituspaikka löytyi parin sadekuuron värittämänä vaivattomasti, googlemapsista tulostetun kartan suosiollisella avustuksella. Tosin Heidi-kullalla alkoi pieni epäilyksen poikanen hiipiä mieleen siinä vaiheessa, kun tie jota pitkin tallustelimme, kulki suoraan paikallisen maalaistalon pihapiirin läpi. Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi sillä heti mutkan takana odotti Jugend Hotel Egger uima-altaineen ja muine hienouksineen.

Kirjauduimme sisään, minkä jälkeen lähdimme välittömästi etsimään murua rinnan alle. Tässä vaiheessa huoneemme lukko hajosi, eikä henkilökuntaa ollut tietenkään mailla halmeilla. Emme jaksaneet kauan stressata lukon hajoamista vaan päätimme, että näin kovalta duolta ei kukaan uskalla varastaa, ja lähdimme lampsimaan takasin kaupungille päin.

Kyseinen päivä sattui olemaan jokin yleinen lepopäivä saksan kielisissä maissa, minkä johdosta lähes kaikki paikat olivat kiinni. Löysimme kuitenkin majatalon, jossa puhuttiin vain jotain ihmeellistä paikallista murretta. Onnistuin kaikesta huolimatta tilaamaan Wiener-schnitzelit mit pommes frites mieheen/naiseen, joten nälkää ei tarvinnut nähdä tänäkään päivänä. Ruokailun jälkeen patikoimme takaisin kämpille ja matkalla haimme huoltoasemalta pientä evästä seuraavaa päivää varten.

Illalla ehdimme havaita vielä ennen nukkumaan menoa, että huoneemme parvekkeelle ei olisi liiemmin menemistä, sillä paikallinen alkuasukas piti sitä reviirinään. Kyseessä oli siis saakelin iso herhiläinen, joka ryhtyi aina hyökkäilemään, jos joku kehtasi tunkeutua häikäilemättömästi parvekkeelle rentoutumistarkoitussa tai muuten vaan päivää paistattelemaan.

Näkymä parvekkeelta. Kuvattu ennen herhiläisen saapumista.

Talven odottelua

Syksy on vierähtänyt niin tiiviisti etupäässä opiskelukiireiden parissa, ettei ole ehtinyt/viitsinyt/jaksanut kirjoitella tänne. Viimeksi mainitsin, että kesällä tuli liikuteltua kroppaa aikalailla säännöllisesti, mutta nyt tilanne on palannut takaisin puhtaalle terveysliikuntatasolle. Sitkeä syysflunssa nimittäin tuli ja sotki suunnitelmat.

Syyskuun lopulla suunnittelin vielä, että kohta olisi aika lähteä kokeilemaan isoa kovaa Laajavuoren rinteeseen ja muutaman napakan treenin rohkaisemana olisi voinut jopa käydä kelkoittelemassa jonkun kisan jo joulukuussa.

Ja paskat. Edellä mainittu suunnitelman poikanen kuoli ja kuopattiin lähes välittömästi sen pälkähdettyä päähän. Flunssa tuli ja palautti tylysti takaisin maan pinnalle. Ja heti kun ensimmäinen tauti oli kukistettu, toinen valmisteli jo hyökkäystään. En muista tällaista tilannetta, että olisin joutunut potemaan flunssaa kaksi kertaa saman syksyn aikana, eikä tämä jälkimmäinen tunnu antautuvan sitten millään perkele.

Tällä hetkellä lähinnä odottelen, että ilmojen haltijat vääntää ison lumitykin todenteolla päälle ja pudottaa tänne Keski-Suomeen oikein miehekkään lumipeitteen. Laajavuoressa olisi kyllä tarjolla jo pieni runtu kesän yli säilötystä lumesta rakennettua baanaa, mutta toistaiseksi ei ole oikein houkutellut. Pitänee silti joku päivä käydä kokeilemassa, että vieläkö sitä pysyy pystyssä.

Edellisessä postauksessa ennakoin myös hieman tulevia tapahtumia keikkarintamalla. Nyt voi yhtä kokemusta viisaampana todeta, että on se Disco Ensemble vaan edelleen huikea live-bändi! Kesken keikan tullut palohälytyskään ei haitannut meininkiä yhtään. Päinvastoin, pieni happihyppy pihamaalle ainoastaan piristi. Huono puoli tietysti oli, että kyseisen ylimääräisen ohjelmanumeron takia bändi joutui pudottamaan pari biisiä loistavasta setistään.

Lopuksi lähetän vielä tätäkin viestintäkanavaa pitkin onnittelut perheen lisäyksen johdosta paksureisiselle joukkuetoverilleni ja tottakai myös hänen puolisolleen. Onnea! 

p.s. Tuli aikanaan aloitettua tuo matkakertomuksen kirjoittaminen, mutta siitä uhkaa muodostua niin sanottu ikuisuusprojekti.

Breaking the silence

Blogi on viettänyt taas hyvän tovin hiljaiseloa, mutta se ei tälläkään kertaa tarkoita, että kirjoittajan elämä olisi ollut yhtä hiljaista. Päinvastoin.

Opiskelut jatkuivat syyskuun alussa, jolloin selvisi, että tuleva lukukausi tulee olemaan allekirjoittaneen viimeinen koulun penkillä. Ovat onnistuneet konstilla tai kolmannella tunkemaan kaikki nelivuotisen automaatiotekniikan koulutusohjelman (viimeinen vuosi on kuulemma pyhitetty työharjoittelulle ja opparille) loput kurssit tähän kolmanteen vuoteen.

Tiukka opiskeluohjelma tietää pitkiä päiviä Rajakadun DP kellarikerroksessa, saakelisti harjoitustöitä ja muuta paskaa, joka puolestaan hankaloittaa ylimääräisten harrastusten parissa puuhastelua. Onneksi kevätpuolen ohjelma vaikuttaisi hieman syksyä kevyemmältä. Eli eiköhän sitä taas kerkiä tsempata itsensä top50 kuntoon Kuopion SM 50 km mennessä.

Urheiluharrasteet ovat siis viime aikoina jääneet vähemmälle ajan ja jaksamisen puutteen takia. Heinä- ja elokuussa tuli tosin kulutettua lenkkitossuja ja uskollisen maantieohjuksen gummeja rajummin kuin kolmeen vuoteen, joten pohjakunto lienee vähintään viime syksyn tasolla. Myös edellisessä postauksessa hehkutettu Nousukunto-cooper sujui positiivisissa merkeissä, tuloksena 3350 m ja siten 50 m parannusta elokuun 2009 tilanteeseen. Tulos itsessään on täyttä paskaa, mutta tällaiselle puuhastelijalle, joka ei ole koskaan osannut juosta, vähintään kelvollinen.

Henkilökohtaiseen h-hetkeen on kuitenkin vielä kuusi pitkää kuukautta, joten enköhän kerkiä edellä mainittujen faktojen valossa taas keväthangille kiusaamaan useampaa itseään ihan urheilijana pitävää siivun jauhajaa.

Jos niin sanotulla urheilurintamalla onkin ollut vähän hiljaisempaa, niin keikkarintamalla kulkee sitäkin kovempaa. Lutakon syyskausi on nimittäin meikäläisen makuun ihan uskomatonta settiä. Elokuun lopun Lutakko liekeissä festareita kunnioitti läsnäolollaan muuan Strike Anywhere, viime keskiviikkona klubilla paukutti Sonic Syndicate (keikka oli lievä pettymys, mutta tulipahan käytyä) ja lokakuun puolivälissä lauteille nousee kivikova live-bändi Disco Ensemble, lämppärinään Justin Sane.

Justin Sane on legendaarisen Anti-Flag yhtyeen keulahahmo ja hän on päättänyt vetää muutaman soolokeikan ennen bändin eurokiertueen alkua. Näistä sooloista yksi nähdään siis Lutakossa. Ja kuin pisteeksi i:n päälle, joulukuun puolivälissä syyskauden saapuu huipentamaan Amorphis, Magic & Mayhem: Tales from the Early Years -kiertueen merkeissä.

Edellä mainittu Lutakko liekeissä festivaali muotoutui merkkitapaukseksi myös ulkomusiikillisten seikkojen johdosta, sillä vanha kilpakumppani vuosien takaa, Mikko Yykoo, hyödynsi tilaisuuden ja saapui suurena Strike Anywheren ystävänä luoksemme kyläilemään. Oli kyllä niin makia viikonloppu, että pitää tehdä vastavierailu Suomen Turkkuun heti, kun sopiva sauma osuu kohdalle.

Tällä hetkellä naputtelen konetta lapsuuden maisemissa, kun päätimme Heidi-kullan kanssa tehdä viikonloppureissun tänne vanhempieni luokse. Tarkoituksena oli käydä verestämässä muistoja, eli jauhaa isoa kovaa Noormarkun huikealla vuoristoradalla, mutta luonto päätti toisin. Syysflunssa hyökkäsi salakavalasti automatkan aikana, joten lenkkarit tuli pakattua mukaan ihan turhaan.

Ulkoilun sijaan suunnattiinkin lauantai-iltapäiväksi Isomäen jäähalliin ihmettelemään, kun Ässät rökitti Ilveksen ja siirtyi takaisin SM-liigan kärkipaikalle. Aika uskomattoman vahva alkukausi joukkueelta, jonka Urheilulehdessä perseilevä ns. "johtava analyytikko" nimesi suurin piirtein yleiseksi vitsiksi. "Johtavan" puolustukseksi on tosin sanottava, että kirjoittamiensa "analyysien" perusteella hänet on jo aikaisemmin ollut helppoa luokitella syyntakeettomaksi urheilujournalistisessa mielessä. Sikäli kun se kumilätkän hakkaaminen edes on urheilua.

Nyt kun hiljaisuus on saatu rikottua, on hyvä lopettaa ennen kuin mopo karkaa lapasesta yhtään pahemmin. Syksynjatkoja!

Maakuntamatkailua

Tuli harrastettua eilettäin pienimuotoista maakuntamatkailua. Fillarin seljässä. Päivän etappi kulki reittiä JKL -> Petäjävesi -> Multia -> Uurainen -> JKL. Alkumatka Multialle asti oli aikalailla tasaista (=tylsää), mutta siitä eteenpäin alkoi sitten vastaan tulla jonkin verran mäkeäkin.

Reissun keskinopeus oli hieman alle 32 km/h ja tuntemukset että yllättävän kevyesti kulki. Kevyt on tässä yhteydessä suhteellinen ilmaisu, sillä kotia päästyä päätä huimasi ja reiska tärisi siihen malliin, että loppupäivä kului lepäilyn merkeissä. Pääasiassa vaakatasossa.

Anyway. Tuollaisen setin kohtuullisen vaivaton suorittaminen antoi jo tässä vaiheessa varmuuden siitä, että 50 km Puijolla ensi maaliskuun lopussa ei ole ollenkaan mahdoton temppu. Kaikki riippuu vaan aika paljon siitä, minkälaiseksi syksyn aikataulut loppupeleissä muodostuvat.

Aina se tarvittava tunti löytyisi aikaa, mutta ihan toinen juttu on, että mikä on motivaatiotilanne kymmenen tunnin koulupäivän jälkeen. Maailmassa on kuitenkin niin paljon tärkeämpiäkin asioita, joille on varattava aikansa, kuin nämä urheiluhullutukset.

Hullutuksista puheen ollen. Ensi viikon tiistaina, 17.8., olisi tarkoitus suorittaa cooperin testi Nousukunnon porukalla (lisäinformaatiota löytyy linkkiä coolisti napsauttamalla). Tapahtumapaikkana on viime kesältä tuttu kampuksen kenttä ja allekirjoittaneen tavoitteena lähteä rymistelemään viime vuotiseen malliin 3300 metrin vauhtia. Nyt vaan kaikki paikalle näyttämään miten se tossu on syönnillään sen ainaisen nk-chätissä uhoamisen sijasta!

Interrail 2010, osa II

München, 1.6. & 2.6.
- Ensimmäinen osa julkaistu 26.7.

Suhteellisen rauhallisesti nukutun yön jälkeen, ainoastaan muutaman kämppiksen kuorsaus hieman häiritsi, oli tullut aika tutustua hostellin nettisivuilla mainostettuun Baijerilaiseen aamiaiseen. Kattaus osoittautui melko vaatimattomaksi, mutta se selittyi osaltaan sillä, että löntystelimme aamupalapöytään turhan myöhään. Muut asukkaat olivat ehtineet syödä pois leijonanosan herkuista, joita ei ilmeisesti ollut varattu ihan tarpeeksi koko hostellin ruokkimista varten. Tästä viisastuneina päätimme herätä tulevina aamuina hieman aikaisemmin.

Aamupalan ja muiden päivänavausrituaalien jälkeen suunnistimme taas Münchenin päärautatieasemalle. Edellisenä iltana olimme suunnitelleet, että tämän ensimmäisen kokonaisen Saksan maaperällä vietettävän päivän ohjelmassa tulisi olemaan retki Dachaun kaupunkiin. Dachau sijaitsee muistikuvieni mukaan noin 25 kilometriä Münchenista länteen ja matka retkikohteeseemme oli tarkoitus taittaa yllättäen S-Bahnilla. Lipun osto oli edelleen haastava toimenpide, mutta tällä kertaa se onnistui lopulta ihan itse, ilman ulkopuolista apua.

Hyppäsimme junasta ulos Dachaun asemalla vakaana aikomuksenamme käydä katsastamassa paikkakunnan tunnetuin nähtävyys, keskitysleiri. Asemalta johti opastetaulut kohti leiriä, mutta jostakin syystä eksyimme reitiltä heti alkuunsa. Emme kuitenkaan lannistuneet pienestä suunnistusvirheestä vaan päätimme kiivetä eteemme ilmestyneelle kukkulalle, jonka päälle oli rakennettu opasteista päätellen jonkin sortin linna. Kukkulalle kiipeäminen osoittautui hikiseksi hommaksi, koleasta kelistä huolimatta. Linnan pihalta napattiin muutamat pakolliset turistikuvat, minkä jälkeen lähdimme uudestaan etsimään tietä keskitysleiriin.

Reitti löytyikin ihan vahingossa ja muutaman kilometrin tallustelun jälkeen saatoimme kulkea sisään portista, jossa lukivat kuuluisat sanat. Arbeit macht frei. Kyseinen leiri oli natsisaksan ensimmäinen keskitysleiri. Alunperin se toimi työleirinä, mutta historiansa aikana se ehti toimia lähes kaikkien natsien muissa keskitysleireissään suorittamien hirmutöiden koelaboratoriona. Paikka veti hiljaiseksi, mutta oli ehdottomasti vierailun arvoinen.

Keskitysleirivierailun jälkeen lähdimme tallustelemaan takaisin kohti Dachaun asemaa. Matkalla poikkesimme täydentämässä päivän aikana huvenneita energiavarastoja pizzan avulla.Tässä vaiheessa on syytä mainita, että keskitysleirin aikaansaamasta kolkosta maineestaan huolimatta Dachau on erittäin kaunis pikkukaupunki, joen ja puistojen ansiosta sitä voisi kuvailla jopa luonnonläheiseksi. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde, mikäli eksyy Müncheniin ja omaa muutaman tunnin ylimääräistä aikaa.

Hostellille palattuamme päätimme lepäillä hetken ja miettiä siinä samalla illan ohjelmaa. Koska matkalipussa oli edellisen päivän tapaan virtasta jäljellä, päätimme ajella lisää julkisilla. Ajoimme ensin S-Bahnilla Marienplatzille ja siitä edelleen U-Bahnilla, paikallisella metrolla, Olympiapuistoon. Tuli suorastaan nostalginen fiilis, kun pääsi paikan päälle katsastamaan maisemia, joissa Lasse Viren suoritti urotöitään vuonna 1972. Tosin emme päässeet sisään stadionille, se oli mennyt sulki jo tunti aikaisemmin, mutta muutama kuva tuli räpsittyä ristikon läpi.

Seuraavaksi kiipesimme Heidin ehdotuksesta Olympiabergille, mistä olikin komeat näkymät kaupungin ylle. Tästä eteenpäin koko reissua tuli leimaamaan pyrkimys päästä mahdollisimman korkealle. Lähes jokainen matkakohteisiimme osunut huippu, joka oli järkevästi ajatellen jalkapatikassa saavutettavissa, tuli valloitettua. Kun Olympiapuisto oli nähty, oli aika palata hostellille ottamaan lepiä. Tällä kertaa jätettiin happy hour katsastamatta ja painuttiin unten maille ihan ihmisten ajoissa.

Viimeinen kokonainen päivä Münchenissa valkeni sateisena ja harmaana. Suunnitelmissa oli ollut käydä tutustumassa Englischer Garten -nimiseen puistoalueeseen, joka on kuulemiemme huhujen mukaan aurinkoisilla keleillä nudistien ja muiden kikkelinvilkuttajien suosiossa. Sateen lannistamana päätimme luopua suunnitelmasta.

Sen sijaan hyökkäsimme jonkin sortin nettikioskiin varailemaan tulevien kohteiden majoituksia. Näppäimistö aiheutti ongelmia, sillä jostakin kumman syystä emme saaneet englannin kielistä näppäimistöä toimimaan. Viereisessä kopissa kököttäneen, puhumansa kielen perusteella venäläiseksi tai joksikin muuksi slaaviksi arvioidun, herran avustuksella saatiin homma kuitenkin pelittämään.

Seuraavaksi suunnistimme kohti postitoimistoa, sillä olimme unohtaneet jättää siskolleni ja hänen miehelleen yksivuotishääpäiväkortin. Sen sijaan, että kortti olisi jäänyt heti alkumatkasta Porvooseen, se teki nyt kierroksen Keski-Euroopan kautta. Postimerkin osto kävi kätevästi automaatista. Seuraava toimenpide ei mennyt ihan nappiin, sillä pudotin kortin maan sisäiselle postille tarkoitettuun laatikkoon. Tätä kirjoitettaessa tiedämme kuitenkin, että erheestä huolimatta kortti meni perille.

Tässä vaiheessa maha alkoi murista uhkaavasti, joten lähdimme kävelemään kohti Marienplatzia aikomuksenamme aterioida kuuluisassa Hofbräuhausissa. Kyseinen bierhalle, eli vapaasti käännettynä oluthalli, osoittautui torvisoittokuntineen turhan meluisaksi ateriointipaikaksi. Sen sijaan päädyimme kilpailevan firman Augustiner Bierhalle:en. Paikan annokset osoittautuivat erinomaisiksi ja ne huuhdottiin kurkusta alas taattuun baijerilaiseen tapaan oluella.

Aterian jälkeen alkoi olla aika palailla hostellille. Illalla lähdimme juhlistamaan viimeistä Münchenin iltaamme happy hourin merkeissä. Hostellissamme oli jännä käytäntö, että netin kautta majoituksensa varanneet saivat rannekkeen, jonka haltija oli oikeutettu happy hour hintoihin koko illan ajan. Niiden tavallisten lisäksi tuli tutustuttua paikan erikoisuuteen. Eli pöytään kannettiin tarjotin, jossa oli kaksi tummaa olutta, kaksi tavallista lageria, kaksi weissbieria ja kaksi jägermeister-shottia. Oli ihan toimiva pakkaus kahdelle henkilölle.

Lienee sanomattakin selvää, että edellä mainitun setin jälkeen uni tuli herkästi eikä kämppisten kuorsaus ja muu mahdollinen mölinä ja kolistelu paljoa häirinnyt. Aamulla tulisi sitten olemaan suuri hetki eli lähtö kohti Itävaltaa, kun reilikortti astuisi voimaan. Varmuuden vuoksi laitoin viimeisenä työnä ennen nukahtamista herätyksen sekä kännykkään että rannekelloon pienentääkseni pommiin nukkumisen mahdollisuutta.

Kauheeta rallia

Rallit tuli ja meni. Näkyvin ilmiö tapahtuman ympärillä oli känniääliöiden ja ympäristöön dumpattujen roskien määrän huikea kasvu katukuvassa. Kaikesta päätellen siis todella urheilullista porukkaa nämä moottori"urheilu" fanaatikot. No kaikilla suurtapahtumilla on lieveilmiönsä.

Eräs ralleihin liittyvä lieveilmiö on paikallisten hihhuleiden kadunvaltaustalkoot. Kyseisellä tapahtumalla pyritään kaiketi vastustamaan ralleja ja niiden edustamaa luonnonvaroja tuhlailevaa maailman menoa. Nykymuodossaan tämä hippeily ei tosin aiheuta ralleille minkäänlaista päänvaivaa, vaan kiusaa ainoastaan tavan kaupunkilaista ja vallatun kadunpätkän asukkaita, mikäli näillä ilmenisi akuutti ja pakottava tarve siirtyä moottoriajoneuvolla kotoaan paikkaan X.

Suosittelenkin hippijengiä valtaamaan ensi vuonna messukadun juopottelualueekseen. Tällä keinoin tapahtuma näkyisi ja tuntuisi siellä, mihin suuntaan se on suurilta osin kohdistettu. Epäilen tosin, että näin voimalliseen kannanottoon ei kyseisellä joukkiolla ole tarpeeksi munaa. Mistä päästään siihen, että koko reclaim the streets näyttäytyy tällaiselle tavan kansalaiselle lähinnä huomionhakuiselta hörhöilyltä, sinänsä tavoittelemisen arvoisista päämääristään huolimatta, kuin vakavasti otettavalta mielenilmaisulta.

Siinä missä Latvalat, Räikköset, Kankkuset ja kumppanit painoivat kauheaa rallia pitkin Keski-Suomen sorateitä, allekirjoittanut on pitänyt vähintään yhtä kauheaa rallia lenkkeilyn parissa. Tuli nimittäin tekaistua toinen yli viiden tunnin viikko putkeen. Tahti on ollut niin hurjaa, että jopa Heidi-kulta on muistanut varoittaa ylikunnon vaarasta.

Ohjelmassa on ollut pyöräilyä, rullaluistelua, juoksua ja keskivartaloon kohdistettua kotikuntopiiriä. Esimerkkinä yksittäisestä harjoituksesta voisi mainita maanantain kahden tunnin maantiefillaroinnin keskinopeudella ~34km/h, mikä on meikäläiselle melkoisen hurja suoritus, etenkin kun reitillä oli mäkeä ihan kiitettävästi kotimaamme pinnanmuotoihin suhteutettuna.

Eilen kävin sitten hölköttelemässä reipasta vauhtia Tuomiojärven ympäri. Tuolla reissulla tuli mieleen muutaman kerran, että asfaltilla juokseminen on vähäjärkisten touhua, etenkin auringon porottaessa lähes pilvettömältä taivaalta.

Illalla käytiin sitten Alban rannassa katsomassa Neste Rallin 60-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi järjestettyä hirmuista ilotulitusta. Oli ihan näyttävä spektaakkeli, kuulemma Suomen tähän astisen historian suurin ilotulitus, ja kuullosti siltä kuin kolmas maailmansota olisi saapunut Jyväsjärvelle. Porukkaa oli järven rannalla kuin pipoa ja pommituksen päätyttyä ruuhkat Mattilanniemessä suhteellisen kovaa luokkaa, kun kaikki yrittivät poistua paikalta yhtäaikaa.

P.S. Eilispäivän kovin urheilusuoritus oli rallipössöjen päinvastaisista näkemyksistä huolimatta Tero Pitkämäen EM-pronssi ja miesten 4*100m viestijoukkueen selviytyminen lajinsa finaaliin. Onnittelut molemmille edellä mainituille.

Töitä, "festarointia", lenkkeilyä, GH:ta

Otsikko kertoo kaiken oleellisen siitä, mitä viimeisen päivityksen jälkeen on tapahtunut allekirjoittaneen elämässä. Yöt mennään peräsuoli puolimetriä pihalla ympäri Keltsua ja maaseutua. Päivällä tehdään sitten sitä, mitä jaksetaan ja mikä milloinkin sattuu huvittamaan.

Festarointi on tuolla otsikossa lainausmerkeissä, koska itse en laskisi yhden illan pistohyökkäystä SuomiPop-festeille festarielämäksi ollenkaan. Siitä puuttuu niin monta normaaliin festarielämään kuuluvaa ohjelmanumeroa, kuten vuotava teltta ja tulvivat bajamajat, että melkein hävettää mainita asiaa edes lainausmerkeissä.

Joka tapauksessa, pistäydyttiin siis Heidi-kullan kanssa kuuntelemassa kuinka Martti Servo & Napander, Viikate ja Lauri Tähkä & Elonkerjuu rallattelivat veturitalleilla. Ottamatta mitään kantaa itse musiikin laatuun, viimeksi mainitun keikalla oli jälleen loistava meininki. Edellisen kerran tuli käytyä kuuntelemassa monen verisesti vihaamaa Lauri Tähkää pari vuotta sitten sataman yössä, eikä show ollut latistunut sitten yhtään parin vuoden aikana. Maistui siis tällaiselle punk/hc/metalli-henkisellekin oikein makiasti.

Edellisellä kerralla tuli pohdittua josko sitä saisi lisää merkintöjä kalenteriin urheilusuorituksista. Jostakin on löytynyt kummasti motivaatiota, sillä esimerkiksi viime viikolla tuli urheiltua peräti kuutena päivänä ja näiden tuokioiden yhteen laskettu kesto ylitti viiden tunnin rajan. Näin huikeaa treeniviikkoa ei olekaan tullut vedettyä hiihtokauden ulkopuolella sitten kesän 2007. Rajua settiä siis!

Viime syksynä tuli blogissa kerrottua uudesta harrastuksesta, kun guitar hero saapui talouteemme. Nyt on käynyt niin, että oli pakko ostaa World Tourin seuraksi GH5, kun hintakin oli vaivaiset 19,95€. Sitä on sitten tullut hakattua jonkin verran tässä viime päivinä, mutta toistaiseksi tämä harrastus on pysynyt ihme kyllä kohtuuden rajoissa, vaikka olisi iso kasa uusia piisejä rämpytettävänä.

Tässäpä kuulumiset tältä erää. Edellisessä päivityksessä uhkailin julkaisevani raporttia reilireissusta ja nyt on tullut aika aloittaa kyseinen jatkokertomus. Ensimmäinen osa on välittömästi tuossa tämän vuodatuksen perässä. Enjoy.

Interrail 2010, osa I

Porvoo & matkustus Helsingistä Riikan kautta Müncheniin, 29.-31.5.

Kiertue aloitettiin siirtymätaipaleella Jyväskylästä Porvooseen, jossa viivyimme pari päivää siskoni ja hänen miehensä vieraina. Näiden parin päivän aikana grillasimme, päivitimme kuulumisia, tutustuimme Porvoon ainutlaatuiseen vanhaan kaupunkiin ja Heidi teloi polvensa kettinkiaitaan. Leppoisan viikonlopun jälkeen oli aika jättää Rellu herrasväki Hietikon hellään hoitoon ja suunnata julkisilla kulkuvälineillä kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa.

Saavuimme lentoasemalle omasta mielestämme hyvissä ajoin, noin kolme tuntia ennen lentoa, mutta maanantaiaamun ruuhka pääsi silti yllättämään. Jonotimme check-in:iin vähintään tunnin, jonka jälkeen oli kiire jonottamaan turvatarkastukseen. Se jono veti onneksi nopeammin eikä turvatarkastuspisteen henkilökunnallakaan ollut valittamista käsimatkatavarastomme sisällöstä, sillä olimme kunnon kansalaisina jättäneet teräaseet ja räjähteet kotiin.

Seuraavaksi oli edessä bussikuljetus lentokoneelle. Olimme bookanneet kyydin airBaltic:lta Riikan kautta Müncheniin. Bussikuljetus johtui siitä, että Helsinki-Riika etappi liikennöitiin Fokker 50 –merkkisellä potkurikonehärvelillä, joka oli jätetty johonkin kauemmaksi terminaalista. Epäilemättä siksi, etteivät matkustajat säikähtäisi kulkuvälineen ulkomuotoa ja viiltäisi ranteitaan välittömästi irtipoikki.

Hurjasta ulkoisesta olemuksestaan huolimatta Fokker 50 osoittautui perin lentokelpoiseksi ja Riikaan laskeuduttiin turvallisen pehmeästi ja aikataulun mukaisesti. Seuraavaksi ohjelmassa oli jälleen odottelua, että jatkolento päästettäisiin irti. Tässä vaiheessa kiistelimme Heidin kanssa, että voimmeko laskea käyneemme Latviassa vai emme. Heidi oli sitä mieltä, että lentokentällä lorvailua ei lasketa. Itse puolestaan edustin sitä näkökantaa, että vierailu se on lyhytkin vierailu.

Riikasta Müncheniin mentiin ihan oikealla Boeing-suihkukoneella. Kyyti oli ehkä aavistuksen Fokkeria tasaisempaa, mutta vähintään saman verran tylsempää kun ei tarvinnut vahtia, että milloin potkuri ryöstäytyy irti ja repii koneen rungon tuhannen päreiksi. Tässä vaiheessa Heidi päätti vetästä pienet päiväunet. Itse keskityin tutkimaan mielenkiintoisia lehtiä, joita airBaltic mitä ystävällisimmin tarjosi asiakkaidensa luettaviksi.

Määränpää saavutettiin jälleen hienosti aikataulussa. Rinkat saatuamme piti heti lähteä selvittämään, kuinka pääsisimme Münchenin keskustaan, sillä itse kaupunki sijaitsee parin kymmenen kilometrin päässä lentoasemasta, eikä näin pitkää välimatkaa ollut hyödyllistä lähteä yrittämään jalkapatikassa.

Päätimme taittaa matkan S-Bahnilla ja seuraava veto oli tietysti yrittää ostaa lippu. Automaatin perkele osoittautui yhteistyöhaluttomaksi eikä suostunut vaihtamaan saksasta englannin kieleen. Apua tuli kuitenkin pyytämättä, kun eräs nainen havaitsi turistintolvanoiden epätoivoiset lipunostoyritykset ja tarjoutui matkustamaan yhdessä meidän kanssa porukkalipulla. Tämä on kuulemma yleinen käytäntö Münchenissä, sillä joukkoliikenne on yksin matkustettaessa sietämättömän kallista. Kokoamalla pienen ryhmän pääsee huomattavasti edullisemmin.

Matkan aikana selvisi, että matkaseuralaisemme oli tunnistanut meidät heti suomalaisiksi käsittämättömän kielemme perusteella. Hänen veljensä oli kuulemma naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja asui Porissa. Maailma taitaa sittenkin olla aika pieni.

Münchenin päärautatieasemalle päästyämme oli aika ryhtyä etsimään hostellia. Olimme varanneet etukäteen paikat kahdentoista henkilön dormista Hostel 4You –nimisestä majoituspalveluja tarjoavasta laitoksesta. Hostelli sijaitee noin sadan metrin päässä rautatieasemasta, mutta onnistuimme silti eksymään matkalla muutaman kerran. Pääasiassa siksi, että lähdimme ulos asemalta ihan vääristä ovista, minkä johdosta meni hetki päästä takaisin Lonelyplanetin nuhruiselle kartalle.

Hostelli löytyi ja koska matkalipussamme oli vielä virtaa jäljellä, päätimme lähteä pienen lepohetken jälkeen tutustumaan samantien kaupungin ihmeisiin. Ajoimme S-Bahnilla Marienplatzille, josta lähdimme vaeltelemaan päämäärättömästi sinne tänne ilman suurempia suunnitelmia. Jossakin vaiheessa löysimme itsemme puistosta, joka jälkikäteen paljastui Hofgarten:ksi.

Puistossa meitä luultiin ensimmäisen muttei viimeisen kerran tämän reissun aikana paikallisiksi, huolimatta siitä että räiskimme kameralla ympäriinsä kuin japanilaiset turistit konsanaan, kun ulkonäöstä päätellen kiinalainen turisti kyseli meiltä tietä johonkin. Se mihin hän halusi päästä jäi vähän hämärän peittoon.

Lopulta väsy yllätti ja päätimme pötkiä takaisin hostellille ottamaan lepiä. Päivä oli ollut pitkä, mutta silti tuli lähdettyä vielä tarkastamaan hostellin happy hour. Muutaman Hofbräu:n jälkeen uni tuli lähes tilaamatta. Viimeinen muistikuva ennen nukahtamista oli, että reissu ei olisi voinut juuri paremmin ja sujuvammin alkaa.

2 hot 4 running

Tällä hetkellä vallitsevat helteet tuntuvat jo lähes tulkoon liian hurjilta valkoisen miehen siedettäväksi. Etenkin, kun Suomessa rakennukset on suunniteltu siten, että kylmä ei tule talvella sisälle. Mutta eipä mene ylimääräinen lämpökään kesällä ulos!

Lienee sanomattakin selvää, että lenkille ei ole tarvinnut lähteä, kun hien saa pintaan sohvalla pötköttämällä. Pötköttelyä onkin sitten tullut harrastettua oikein urakalla, milloin rannalla ja milloin taas tuttuakin tutummalla kotisohvalla.

Muutenkin tuo urheilupuoli on päässyt ikäänkuin unohtumaan edellisen postauksen jälkeen. Touko-kesäkuussa Heidi-kullan kanssa suoritettu Interrail-reissu aiheutti luonnollisesti kuukauden tauon kaikenlaiseen urheiluun ja kotiin palattuamme iski sitten nämä tropiikin helteet, joiden ansiosta tekisi mieli istua koko päivä avonaisen pakastimen edessä.

Edellä mainitusta reilireissusta olisi tarkoitus työstää tänne blogille juttua jossakin vaiheessa. Tällä hetkellä vaan tuntuu kaikenlainen ylimääräinen viitsiminen olevan minimissään. Johtunee osaksi myös siitä, että yöt kuluvat nukkumisen sijasta töiden parissa ahertaessa, joten päivällä on sitten kiva ottaa vain rennosti eikä härvätä mitään turhia.

Päätän tämäneräisen raporttini tähän ja jään odottelemaan ennustettua hurjaa ukkosrintamaa, jonka pitäisi tuoda mukanaan hieman inhimillisemmät lämpötilat. Viileämpien kelien piristämänä sitä voisi jopa saada heinäkuun kalenteriin lisää merkintöjä urheilusuorituksista, siellä jo olevien neljän huikean suoritteen seuraksi.

Alkukesän terveiset

Hola! Kesähelteet pamahti Keski-Suomeen tällä kertaa jo toukokuun puolivälissä. Eräästä nimeltä mainitsemattomasta amerikkalaisesta piirrossarjasta tuttu Mr. Burns sanoisi tähän epäilemättä, että "Excellent!". Rantakausikin tuli avattua, kun kävin hakemassa väriä kalman kalpeaan kroppaani Viitaniemen biitsiltä. Onneksi tuli käytyä, sillä tällä viikolla palattiin ilmaston puolesta koleampiin olosuhteisiin.

Urheilulliset harrasteet ovat allekirjoittaneen osalta jääneet toukokuun aikana vähäisiksi ellei suorastaan olemattomiksi. Jokunen juoksulenkki on tullut käytyä köpöttelemässä ja jalkaa olen testannut muutaman kerran myös maantiefillarin satulassa. Ihan kivasti se pyörä tuntuu edelleen kulkevan, ainakin alamäkeen.

Jatkosuunnitelmia kilpaurheilullisen toiminnan jatkumisen suhteen olen miettinyt sen verran, että sille astialle kannattaa palailla vasta syys-lokakuussa, kun syksyn muut aikataulut alkavat olla kutakuinkin selvillä. Pikkasen kieltämättä polttelee ajatus niin sanotusta ympyrän sulkemisesta. Ensi talven SM viesti ja 50km kisaillaan nimittäin Kuopiossa, Puijon huikeissa maastoissa. Paikka on sama, missä avasin hiihtourani aikuisten SM-kisojen osalta kymmenen vuotta sitten talvella 2001. Tuolloin starttiviivalla keekoili yhdeksäntoistavuotias kloppi, jolla oli tukka takana ja elämä edessä. Nyt on enää elämä edessä.

Lopuksi toivottelen erinomaista kesää kaikille sivustolle eksyneille sekä tietenkin myös tänne tarkoituksellisesti surffanneille. Kuulemiin tältä erää.

SM-kisaraportti (ei S/M)

Pahoittelen, että raportointi kauden pää- ja samalla päätösbileistä on vähän viipynyt. Heppoisa selitys tähän kuuluu, että opiskeluhommelit ja niin sanottu elämä ovat vaihteeksi yhteistuumin haitanneet blogin ylläpitämistä.

Tällä kertaa ei löydy motivaatiota samanlaisen stoorin kirjoitteluun kuin pyöreä vuosi sitten, mutta pääpiirteissään viikonloppu sujui samoja linjoja noudatellen kuin edellisellä kerralla. Ainoat poikkeavuudet taisi olla siinä, että perjantaina ei tarvinnut turvautua lainavehkeisiin, että viikonlopun aikana tuli syötyä yksi bbq-chicken pannupizza vähemmän ja että sunnuntaina mentiin hartsanpertsaa viime vuotisen vaparin sijasta.

Itse kisat sujuivat siten, että viesti meni meidän porukalta enemmän tai vähemmän vihkoon ja huononnusta edellisvuoden sijoitukseen napsahti kahdeksan sijaa. Itse starttasin poikkeuksellisesti jo kolmannelle osuudelle. Joidenkin arvioiden mukaan olisin onnistunut ihan mukavasti, mutta oma tuntemus oli, että kovempaa olisi pitänyt kulkea. Jostakin syystä vapariin ei löytynyt enää Pylkön hiihdon jälkeen kaipaamaani rentoutta. Syy löytynee etureisistä, joilla on tapana jumittaa isosti kovien pertsan rutistusten jälkeen ja haitata ratkaisevasti suoritusta sillä nopeammalla ja muutenkin coolimmalla hiihtotavalla.

Jos viesti menikin alavireisesti, niin sunnuntain 50km rullasi täysin päinvastoin. Ilahduin heti aamulla herätessäni kun havaitsin, että taivaalta ropisi vettä kohtalaiseen tahtiin. Oli siis ilmiselvää, että suksen pohjaan tuli vetää liisteriä, mikä puolestaan takaisi hyvin pitävän suksen. Voitelu onnistuikin kiitettävästi ja meno maistui alusta asti. Tuloksena ehkä paras suoritukseni pertsalla ikinä. Tuli nimittäin saatua vallitsevasta suorituskyvystä kaikki irti sitä kuuluisaa viimeistä pisaraa myöten. TV-aikaakin ropisi valitettavan paljon, ihan haastattelua myöten.

Tulokset, SM-Kontiolahti

Seuraavana "urheilullisena" ohjelmanumerona olisi tuttuakin tutumpi kisakauden päätösseremonia, Nousukunto-sprintti. Eli ei muuta kun kypärä päähän ja menoksi!

Kisaraportteja, part 2

Edellisen postauksen jälkeen Rellun nokka suunnattiin kohti pohjoista. Suunnitelma talvilomaviikkoa 2. - 7.3. varten oli seuraava: tiistaista perjantaihin viettäisimme Heidi-kullan kanssa laatuaikaa Ounasvaaran pirtillä ja viikonlopuksi siirtyisimme kyläilemään herrasväki Pihlajamäen huusholliin.

Kaikki sujui suunnitelmien mukaan. Köllöttelyn lomassa kerkesimme tutustua Rovaniemen turistirysiin kuten joulupukin kylään ja Arktikumiin, joka paljastui jonkin sortin maakuntamuseoksi. Suksilla kävin vain kerran, mutta eipä ollut pahemmin hinkuakaan, sen verran raihnaiselta kroppa tuntui Pylkön hiihdon rasituksista. Lumikontaktia tuli otettua suksimisen lisäksi myös vaihtoehtoisen härvelin kyydissä kuten kuvasta näkyy.

Kyllä lähtee!

Rentouttavan kolmipäiväisen session jälkeen muutimme suunnitellusti paksureisisen seurakaverini luokse kyläilemään. Perjantai-ilta sujui rattoisasti kuulumisia vaihdellen ja Kasperi-koiraan ja Veera-kissaan tutustuen. Suksia oli myös muistettava waxata, olihan seuraavana päivänä tarkoitus ahtaa kroppa kireisiin kisa-asuihin ja huhtoa pää kolmantena jalkana pitkin maita ja mantuja.


6.3. Muurola-Hiihdot, 15km V

Tässäkin iässä tulee vielä välillä vastaan ihan ennenkokemattomia kisapaikkoja. Muurolan maastosta tiesin etukäteen ainoastaan sen vähän, mitä Vellu oli minua informoinut. Rata tulisi olemaan "rynkyttävä". Käytännössä tämä tarkoitti pitkiä tasaisia pätkiä vitosen lenkin alkuun ja loppuun ja sinne väliin muutama lyhyt mutta jyrkkä tönkäre. Suorituksen aikaiseen palautumiseen soveltuvia alamäkiä ei reitiltä juurikaan löytynyt.

Verryttelylenkin aikana ratamestari paljastui melkoiseksi virtuoosiksi. Hän oli onnistunut ajamaan baanan osittain siten, että molemmat reunat olivat kovia, mutta keskellä upposi nilkkaa myöden. Näin mielenkiintoiseen ilmiöön en muista aiemmin törmänneeni.

Itse kisa sujui omalta osaltani kaksijakoisesti. Ensimmäiset 5km tuli hyvin ja rennon oloisesti, jonka jälkeen sippasin aika pahasti ja loppumatka meni taas vaihteeksi kelkoitteluksi. Ei siis kovin kehuttava suoritus, eikä kroppa myöskään vaikuttanut kovin palautuneelta edellisen viikonlopun Pylkön hiihtojen jäljiltä. Vellu puolestaan osoitti olevansa viestipakkamme kovin kortti vaparin osuuksia ajatellen hiihtämällä minua turpaan reilulla minuutilla.

Tulokset


20.3. Viitasaaren Hiihdot, 10km V

Yhden väliviikonlopun jälkeen oli aika hakea viimeisiä askelmerkkejä Kontiolahden SM-hiihtoja silmällä pitäen. Keli oli jälleen hieman kinkkinen. Edellisenä päivänä ja yönä oli satanut rutkasti lunta ja kisapäivänä lämpötila nousi hieman nollan yläpuolelle. Baanan keskiosa tamppautui kovaksi, reunat puolestaan olivat pehmeät ja luistoltaan suhteellisen nihkeät.

Olosuhteet huomioiden päättelin, että parasta olisi pyrkiä pysyttelemään tamppautuneella kaistaleella niin paljon kuin mahdollista. Kovin voimakkaasti ei myöskään olisi järkevää potkaista, koska tuolloin alusta saattaisi upottaa yllättävästi ja vauhti tyssäisi siihen.

Aloitin kisan reippaasti, mutta vaikka kisamatka ei ollut kymppiä pidempi, väsy tuli jo ennen puolta matkaa. Sen verran kerkesin matkan aikana suoritustani analysoida, että tajusin vetäneeni ensimmäisen nousun jonkin verran ylivauhtia kuntooni nähden ja se sitten kostautui välittömästi. Tästä puolestaan seurasi se, että tavoitteena ollut alle minuutin tappio voittajalle jäi haaveeksi.

Tulokset


Tästä on hyvä jatkaa kohti talven ainoaa tavoitteen tapaista, tulevan viikonlopun SM-viestiä. Uskon vakaasti, että tahmeus katoaa otteista tämän viimeisen viikon aikana ja lauantain viestissä hiihdän selkeästi talven parasta vauhtiani.

Sunnuntain 50km kisaa ajatellen puolestaan suurin haaste poistui jo etukäteen, kun Muittari ilmoitti, että syö maksalaatikkonsa suosiolla. Allekirjoittaneen maaliin pääsy siis riittää takaamaan sen, että Villellä on tällä kertaa erilaiset eväät Nousukunto-sprintissä. Muut voi sitten ihan vapaasti tilata vaikka sen pizzan.

DNF

Pylkön hiihdoista ei jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville. Suksi jäätyi heti alkumatkasta (sama vika varmaan kaikilla muillakin), joten eteenpäin tuli pyrkiä vahvasti hartiapankkiin turvautuen. Valitettavasti kyseinen osa-alue ei ole koskaan lukeutunut meikäläisen vahvuuksiin. Sikäli lopputulos ei yllätä.

Positiivinen merkki sitä vastoin oli, että vauhtia löytyi omiin vaatimattomiin odotuksiin nähden kiitettävästi eli suunnilleen sata kertaa paremmin kuin tammikuisessa Keski-Suomi Hiihdossa. Esimerkkinä mainittakoon, että puolimatkassa olin vaivaiset 30 sekuntia Pörstin Markusta jäljessä. Pörde kuitenkin edustaa normipäivänään ihan kansallista huipputasoa.

Hieman ennen 35km väliaikapistettä tapahtui sitten väistämätön. Yläkropasta loppui kunto ja kädet muuttuivat keitetyksi makarooniksi. Lähdin kuitenkin kiertämään vielä yhden 7,5km lenkin, jonka päätteeksi totesin, että parempi nostaa kädet pystyyn kuin vetää vieteri täysin oikoseen. Siitä ei nimittäin näin heikolla harjoituspohjalla toipuisi enää kisakuntoon näille lumille. Tulokseksi kirjattiin siis DNF, mutta se ei nyt ole omasta mielestä ollenkaan oleellista tässä vaiheessa.

Kokonaisuutena reissu vastasi nimittäin tarkoitustaan. Kroppaa tuli järkytettyä kunnolla vaan ei liikaa ja kun nyt malttaa ottaa riittävän rennosti seuraavan viikon, niin harjoitusvasteet hiponevat taivaita. Kontiolahden SM-kisoihin on nyt neljä viikkoa aikaa ja fiilis luottavainen, että siellä kunto kestää jo maaliin asti. Ja jos ei kestä niin sitten tullaan vaikka pää kainalossa.

Loppuun esimerkki sprinttihihtäjän treenistä. Kuvakaappaus on peräisin Nousukunnon asiantuntevasta chatista. Kuvan saa näkymään alkuperäisessä koossaan klikkaamalla sitä hiiren kursorilla.

Musacorner

Jottei blogi kääntyisi liian urheilupainotteiseksi, niin päätin tuutata tähän väliin tiukan setin kunnon rokkia. Näitä kelpaa tykitellä ja mielellään niin kovaa kun värkeistä lähtee. Pitäähän naapurinkin kuulla.

Herättää kuolleetkin?


Parasta Volbeatia.


Oli pakko laittaa, kun on kertakaikkiaan ratkiriemukas video!


Harmi, että tästä biisistä ei ole tehty kunnon videota. Tätä lisää 1.4. @ Lutakko.


Yksi sana riittää. Legenda.


Tuoretta kotimaista. Bändi on perustettu edesmenneen Flippin' Beans:in raunioille. Ekaa levyä odotellessa..


Loppuun tällainen ylläri. Letkeetä. Vielä kun olis kunnon video.

Siinäpä vähän sulateltavaa lukijoille. Nyt sitten punomaan sotasuunnitelmaa huomiselle. Edessä olisi tuo edellisessä postauksessa ennakoitu 50km ja päätavoite epäilemättä selvitä maaliin asti sellaisessa kunnossa, että ensi viikon talvilomalla kykenee muuhunkin kuin ottamaan lukua peiton alla.

Kisaraportteja

Blogin päivitystahdiksi on näköjään alkanut vakiintua napakka kerta per kuukausi. En osaa arvailla, että onko tämä lukijoiden mielestä positiivista vai päinvastoin. Tällä kertaa päivitys on harvinaisen tylsä, sisältäen ainoastaan muutaman kisaraportin, joissa paljastan tapahtumia niin sanottujen "tulosten" taustalta.


30.1. Keski-Suomi Hiihto

Aamu valkeni tiukassa pakkassäässä, mikä pitänee tänä talvena lukea normaalitilanteeksi. Heti herätessä alkoi jännittää, olihan edessä ensimmäinen pertsan startti lähes kahteen vuoteen. Lenkilläkään ei ollut tullut liiemmin kyseisellä tekniikalla kelkoiteltua. Edessä odottava 50km:n urakka korjaisi tilanteen kertaheitolla, sillä maaliin päästessäni arviolta tuplaisin tämän ja edellisen talven pertsalla "ahnehtimani" kilometrimäärän ja saisin arvokasta harjoitusta kevään SM-viisikymppistä varten. Edellytykset huippusuoritukselle olivat siis etukäteen mitä mainioimmat.

Itse kisa sujui omalta osaltani siten, että onnistunein osa-alue oli epäilemättä juomapullon vaihto puolimatkassa. Tästä pitääkin antaa kunniaa huoltajalle, joka suoriutui omasta osuudestaan hienosti, vaikka olikin kyseisessä hommassa liikkeellä täysin rookiena.

Fyysisen suorittamisen osalta kisa oli täynnä jos jonkinmoisia vaikeuksia, jotka alkoivat heti ensimmäisessä ylämäessä. Havaitsin nimittäin, että tekniikka meni ihan rikki heti, kun yritti päästä vähänkin rivakammin eteenpäin. Tästä kiitos kuulunee jo edellä mainitulle, pitkähkölle pertsan kisatauolle.

Seuraava vastoinkäyminen odottikin heti mäen päällä. Eteen tuli nimittäin about sadan metrin tasatyöntöpätkä, jonka aikana allekirjoittaneelta alkoi housut valua uhkaavasti alaspäin. Syy ongelmaan tuli paikallistettua salamannopeasti. Juomavyö oli kiinnitetty huolimattomasti juuri housujen vyötärönauhan kohdalle siten, että jokainen vatsalihaksien puristuksesta lähtevä tasatyöntösuoritus pyrki vetämään housuja kohti nilkkoja. Korjatakseni ongelman yritin nostella housuja ylöspäin aina sopivissa maastonkohdissa.

Tässä vaiheessa oli jo käynyt selväksi, että päivä tulisi olemaan pitkä. Lisäksi vielä aineenvaihdunta ei tuntunut käynnistyvän sitten millään, minkä takia ensimmäinen 15km oli ihan järkyttävää hiippailua. Tämän jälkeen tapahtui piristyminen ja välin viidestätoista kolmeenkymmeneen kilometriin etenin jo lähes siten, että sitä voisi jopa luulla hiihtämiseksi. Siihen se heppoisella harjoittelulla rakennettu kunto sitten loppuikin ja totaalisen sippaamisen estämiseksi päätin hiihdellä hissukseen maaliin. Tässä vaiheessa myös juomapullo oli vetänyt umpijäähän, joten siltäkään suunnalta ei pystynyt hakemaan lisäpotkua.

Loppuyhteenvetona sanoisin, että urakka ajoi asiansa ja toimi loistavana vauhtikestävyysharjoituksena. Puutteellisen harjoituspohjan takia oli tulevaisuuden kannalta parempi, ettei mono ollut syönnillään. Siinä tapauksessa olisi voinut herkästi käydä niin, että olisi innostunut vetämään vieterin suoraksi ja talven ainoalle tavoitteen tapaiselle, SM-viesteille/50km:lle, olisi voinut sanoa heiheit jo tässä vaiheessa.

Tulokset


13.2. Joutsan Hiihdot

Kaksi viikkoa Keski-Suomi Hiihdon jälkeen oli seuraavan startin aika. Matkana oli 15km vapaalla (eli allekirjoittaneelle ainoalla oikealla) hiihtotavalla. Koska tammikuun Huhtasuon hiihdot menivät vielä osaltani kelkoittelun merkeissä, nyt oli vakaana aikomuksena antaa oman seuran suuntaan näyttö siitä, että SM-viestien lähestyessä myös suorituskyky alkaa pikkuhiljaa kohentua.

Kisa lähtikin heti alusta kulkemaan niin kuin olin suunnitellut. Pystyin ensimmäisen kerran tänä talvena pitämään itseäni ihan oikeasti tiukilla ilman, että vauhti olisi välittömästi tyssännyt. Koko reissun ainoan väliajan kuulin noin 10km kohdalla, kun joku huusi, että olen minuutin Aallon Mattia perässä. Ei paha, olihan kyseessä tuore SM-kisojen vapaan kympin nelonen.

Matti ja Pentsisen Anssi kävivät odotetusti omaa kisaansa kaukana muiden edellä, joten viimeistään tuossa vaiheessa tajusin omaavani itsekin mahdollisuudet podiumille. Kolme minuuttia jälkeeni lähteneen Kinnusen Villen alias mohikaanin vauhdista itselläni ei tosin ollut mutu-tietoa hyödyllisempää dataa, mutta kierrokselle varvattaessa pystyin arvioimaan silmämääräisesti, että lähes samaa vauhtia mennään. Tuossa vaiheessa havaitsin myös, että muista ei olisi tänään itselleni vaaraa.

Loppumatkasta väsähdin hieman ja ero Anssiin ja Mattiin venähti tasaisen vauhdin taulukolla ennustettua suuremmaksi. Mohikaani sitä vastoin pysyi takana 15 sekunnin turvin. Kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunut ja antoi varmuuden siitä, että saattaisin edelleen mahtua mukaan NoNo:n viestiporukkaan näillä tuoreillakin "meriiteillä".

Tulokset


Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti kevättä. Seuraavaksi olisi sitten ohjelmassa legendaarinen Pylkön 50km pertsalla, mikäli tuo perhanan pakkanen antaa myöden, ja tarkoituksena olisi jo hiihtää aavistuksen rivakammin kuin Keski-Suomi Hiihdossa. Ei pitäisi olla mahdoton tavoite...

Edit: Pakkasukko oli huonolla tuulella joten Pylkön kisat jouduttiin siirtämään. Uusi yritys 27.2.

Pilkillä ei ole pakko palella

Rati riti ralla. Jo nyt on omituinen talvi, kun allekirjoittanutkin on joutunut turvautumaan säännöllisesti pitkiin kalsareihin (tunnetaan myös nimellä tykit). Tätä ei ole tapahtunut miesmuistiin. Isäukon jutuista olen tosin ymmärtänyt, että joskus ennen vanhaan hiihdettiin kouluun metrin lumihangessa ja vastatuulessa kesät talvet ja pakkasta oli vähintään 45 astetta, että ei tämä tällä hetkellä vallitseva säätila ole vielä juuri mitään.

Ja jos pakkanen paukkuukin, niin tuore SE lämmittää mieltä senkin edestä. Kyllä! Luit oikein. Allekirjoittanut on tällä hetkellä Suomenennätysmiehiä. Kyse on niinkin vakuuttavasta lajista, kuin Propilkki2. Onnistuin nimittäin nappaamaan Haukilahdesta tällaisen fisun:


Kyseinen pasuri kiilasi ykköseksi Haukilahden SE-listalla. Pasuri on siitä jännä fisu, että se muodostaa helposti hybridejä muiden särkikalojen, kuten esimerkiksi lahnan kanssa. Tällaista pakastettua lahna-pasuria pääsin joskus ihmettelemään Suomen kalat -kurssilla. Se oli niitä vesistötieteilyaikoja.

Opiskelun, propilkki2:n ja kaiken muun epämääräisen hillumisen ohella olen ehtinyt avata kisakauden Huhtasuon Hiihdoissa. Meno oli kaikin puolin tahmeaa, vähän kuin ajaisi autolla, jonka käsijarru laahaa ja eroa voittajaan tuli taas vaihteeksi puoli päivää. Tuloksia pääsee ihmettelemään painamalla tästä.

Vaikka oma suoritus talven ekassa startissa oli täyttä kakkaa, niin siitä huolimatta luotto on kova, jotta suorituskyky loihditaan kelvolliselle tasolle 26.-28.3 kisailtavia Kontiolahden SM-hiihtoja varten. Siellä on ohjelmassa viesti ja 50km P ja tavoite vanha tuttu. Olla munaamatta itseään ihan täydellisesti.

Näillä fiiliksillä lähdetään kohti ensi viikonloppua ja Keski-Suomi hiihtoa, jossa on tarkoitus testata tämän hetkistä kuntoa ihan tosimielellä. Vertailupohjaa ainakin löytyy riittävästi, sillä starttilistalta löytyvät muunmuassa J.Kuhnon, Rissas-Jarkin ja Speedin nimet. Kisoissa nähdään!

Joulu out, 2010 in

Joulut on vietetty ja vuosi vaihtunut. Viimeiset pari viikkoa voi tiivistää helposti muutamaan sanaan. Lomailua, chillausta, polskuttelua, syöpöttelyä, yksi kiinni jäätynyt käsijarru ja sopivasti treeniä.

Joulun aika vietettiin Noormarkku-Mahlu akselilla siten, että siirtyminen edellä mainitusta jälkimmäiseen tapahtui joulupäivän iltana. Matkalla poikettiin omassa kotona tekemässä kauheat lumityöt. Taivaalta oli tullut nimittäin noin 20cm jotain valkoista juttua, joka oli katsonut asiakseen vallata parkkipaikkamme ja tukkia pääsyn koto-ovelle. Nietoksien annettiin maistaa lumilapiota, minkä jälkeen matka jatkui siis välittömästi kohti Mahlua.

Tapaninpäivänä osallistuimme sitten Heidi-kullan kanssa kuuluisiin Summassaaren Tapsantansseihin. Kotimatkalla Rellu joutui puskemaan melkoisen lumihangen läpi, mikä omalta osaltaan lienee yksi selittävä tekijä seuraavan päivän pääaktiviteettiin. Ohjelmassa seurasi käsijarrunsulatteluoperaatio, minkä takia päivän hiihtolenkki oli jätettävä väliin.

Aikamme möllöteltyämme ja köllöteltyämme kävimme taas ottamassa vauhtia Jyväskylästä, jonka jälkeen tie vei Kalajoelle. Vuoden vaihtumista ihmeteltiin sitten kylpylässä polskutellen ja hyvässä seurassa rentoutuen. Oli perin mukavaa makailla pari päivää hotellissa muiden passattavana ja toivottavasti parin päivän ansaittu lepo aiheutti jopa jonkinlaista superkompensaatioreaktionpoikasta. Treenitahti on nimittäin ollut tässä joululomalla tiukinta, mitä kertaakaan sitten aktiiviaikojen.

Suksilla on tullut sutkuteltua niin Noormarkun "vuoristoradalla", Saarijärven Kusiaismäessä kuin myös Laajavuoren kotiladuilla. Muutama oikea tehotreenikin on tullut tehtyä, joten tänä vuonna ei tarvitse lähteä maakuntaviestiin ihan kylmiltään. Kylmä tosin saattaa tulla, sillä lupailevat viestipäiväksi Satakuntaan napakkaa kahdenkymmenen asteen pakkasta. Saas nähdä päästäänkö siis ladulle ollenkaan vai tapahtuuko taas kerran vanha tuttu ihmelauhtuminen (puhallus lämpömittariin) juuri samalla hetkellä, kun jury kokoontuu päättämään päivän kilpailun kohtalosta.

Kuten aiemmin tuli mainittua, latusia on tullut koluttua joululoman aikana kiitettävään tahtiin. Tästä innostuneena päätin heittäytyä vallan hurjaksi ja ilmoittauduin maakuntaviestin lisäksi Huhtasuon Hiihtoihin, jotka kilpaillaan tasan viikon päästä 10.1. Tavoitteena on tekaista ensimmäinen näyttö kevään SM-viestejä silmällä pitäen, sillä sain juuri muutama päivä sitten tiedon, että NoNossa on tällä hetkellä viisi mieshiihtäjää. Jonkinlaista karsintaa on näin olen tapahduttava, koska tietääkseni viestiosuutta ei ole lupa hiihdellä kahden hengen partiona.

Näin tällä kertaa. Palaillaan astialle taas, kun ilmenee jotain raportoimisen aihetta.