Nyt on niin varmoja kesän lähestymisen merkkejä ilmassa, että jääräpäisimmänkin maailmanlopun ennustajan on myönnyttävä, että uusi jääkausi ei taida alkaa ainakaan keväällä 2009. Allekirjoittanut nimittäin lukee luontoa siten, että kun aurinko paistaa, lumi sulaa ja Heidi-kulta avaa hamekauden, niin silloin kesäkään ei voi olla kaukana.
Yksi varma kevään merkki on tietysti legendaarinen nousukuntosprintti. Edellä mainittuun spektaakkeliin on enää kaksi yötä ja tunnelma on kuin pikku muksulla joulukalenterin viimeisiä luukkuja aukoessa. Tänä vuonna sain innostettua kovana varusteiden särkijänäkin tunnetun seurakaverini Vellu Pihlajamäen mukaan lystiin. Vaarallisia tilanteita on siis luvassa ja vauhtia myös, ainakin siellä after-skin puolella.
Kevään merkkien bongailun ohella mieltä askarruttaa myös lähestyvä kesäloma, joka väijyy enää reilun kahden viikon päässä. Nyt on siis viimeistään hyvä suunnitella snadisti tulevan kesän ohjelmistoa pääpiirteittäin.
Tarkoituksena olisi ensinnäkin suorittaa pakolliset kieliopinnot, multicultural-or-something-english ja fy-satans-svenska, pois jaloista pyörimästä. Pieniä virityksiä on ilmassa myös erään puulaakipotkupallojoukkueen suuntaan. Toivottavasti rosterista löytyisi vielä yhden puujalkaisen sääreenpotkijan kokoinen aukko, että pääsisi elvyttelemään peruskouluvuosien ykkösharrastusta sopivan letkeässä ilmapiirissä. Asiaan saataneen varmuus ihan lähipäivinä.
Lisäksi allekirjoittaneen tekisi kovasti mieli käydä haistelemassa kunnon festarimeininkiä pitkästä aikaa. Ilosaarirock on tällä hetkellä ykkösvaihtoehto, joten eiköhän tie vie tämän asian tiimoilta Pohjois-Karjalaan sitten heinäkuussa. Muista kesäsuunnitelmista ei sitten sen enempää.
Jotain päätöksiä pitäisi kaiketi tehdä myös tämän surkuhupaisan comebackin jatkon suhteen. Vuosi sitten oli akut ihan tyhjät ja mitta täynnä hiihtohömpötyksiä, mutta maaliskuussa viritelty neljän viikon treeni/kisakausi paljasti, että taas olisi virtaa. Tilannetta pitänee tarkastella tarkemmin juhannuksen korvilla ja miettiä oikein vakavasti, että kuinka paljon sitä on valmis uhraamaan aikaa hauskaan, mutta tämän hetkisessä elämäntilanteessa jokseenkin turhanpäiväiseen toimintaan.
Nyt pitää alkaa tekemään lähtöä kohti IT-dynamoa ja sen jälkeen ryhtyä tuunaamaan kotoluukkua siihen malliin, että kehtaa iltasella päästää Vellun ja Marjon eteistä pidemmällekin.
16.4.2009
2.4.2009
SM-kisaraportti
Speed ihmetteli, että mikä on kun SM-kahinoista ei raportoida. Ei raportoida, kun otti sen verran kunnon päälle, että jopa omilla tolpillaan seisominen on osoittautunut välillä haasteelliseksi. Nyt alkaa kuitenkin olla toipunut jo sen verran, että kehtaa kirjoitella jotain überkuormittavaksi osoittautuneen kisareissun kulusta.
Perjantai 27.3.
Aamupäivä meni koululla PID-säätimen kanssa tapellessa, mutta kun velvollisuudet oli suoritettu, painoin tukka putkella kotiin autoa pakkaamaan. Seuraavaksi emäntä kyytiin, kisut hoitoon ja Rellun nokka kohti itää. Matkalla käytiin tietysti tankkaamassa, jotta perillä jaksaisi lähteä heti tutustumaan kisalatuihin ja waxaamaan kapuloita lauantain viestiä varten.
Perille päästiin ja majoituttiin muun NoNon porukan tapaan Joensuun Sokos Hotel Kimmeliin. Sitten vaan hiihtorensseliä niskaan ja pää kolmantena jalkana kisapaikalle. Tarkoituksena oli siis tutustua viikonlopun kisalatuihin, mutta matkaan tuli pieni mutka, kun allekirjoittanut unohti mononsa hotellille. No eipä siinä mitään. Painuin samantien waxaamaan kisasukset kuntoon seuraavaa päivää varten.
Vellu kävi sillä aikaa heittämässä lenkin, jonka jälkeen sain käyttööni hikiset lainamonot. Suksetkin piti lainata samaiselta sankarilta, koska hän käyttää jostain käsittämättömästä syystä NNN-sidesysteemiä ja meikäläisen kapuloihin on ruuvattu Pilotit. NNN osoittautui lyhyellä testilenkilläni sysipaskaksi viritelmäksi. En tajua miten joku voi kehua kyseistä ratkaisua. Tuntui ihan samalta kuin Salomonin aataminaikainen SNS-profil järjestelmä, joka sekin on täyttä skeidaa Pilotiin verrattuna. Kisalatu tuli joka tapauksessa kierrettyä.
Illalla käytiin vielä porukalla Rossossa lataamassa akut vanhalla tutulla kisasetillä, BBQ-chicken pannupitsalla, jonka jälkeen olikin aika vetäytyä kämpille makailemaan ja jännittämään seuraavan päivän kisaa.
Lauantai 28.3.
Viestipäivä valkeni aurinkoisena ja allekirjoittanut palasi reaalimaailmaan nokialaisen helkkarin ärsyttävän herätysäänen saattelemana. Siitä sitten aamupalalle, minne marssiessa pohdimme Vellun kanssa aamulenkin turhuutta kisa-aamuina. Seuraavaksi pystyi pujahtamaan takaisin peiton alle, koska neljännen osuuden viestinviejänä oli turhaa höntyillä kisapaikalle turhan aikaisin.
Kimppakyyti Kontiolahden amppisstadionille läksi aikanaan ja ehdimme paikalle seuraamaan naistenviestin loppuratkaisua. Vellu lähti testaamaan suksiaan, mutta allekirjoittanut on todennut kyseisen ohjelmanumeron täysin tarpeettomaksi vouhotukseksi tällä tasolla, joten minulla oli hyvää aikaa haistella kisatunnelmaa ja seurata miesten viestin eka osuus kaikessa rauhassa yleisön joukossa. Tapani tuli vaihtoon porukan puolivälissä sijalla 29. Matkaan lähti yhteensä 61 joukkuetta.
Jossakin vaiheessa päätin lähteä verryttelemään ja siinä touhussa pitikin olla tarkkana, ettei kuluttaisi heppoisen kuntonsa rippeitä verkkaladulla riehumalla. Tyydyin kelkottelemaan ympäriämpäri verryttelylenkkiä laduntukkona ja seuraamaan viestin kulkua. Tuomas piti toisella osuudella joukkueemme sijoituksen samana ja Vellu pääsi siis pelottavine betonireisineen irti niin ikään sijalta 29. Tässä vaiheessa oli itse hyökättävä huussin puolelle asiaan kuuluvalle jännäkakalle.
Vellun mono oli syönnillään ja hän onnistui nostamaan joukkueemme sijoitusta viisi pykälää kohti kärkeä. Pääsin siis starttaamaan sijalta 24, vakaana aikomuksena niistää muutama edellä lähtenyt joukkue vaikka silmät tippuisi päästä. Maltoin kerrankin lähteä maltilla liikenteeseen enkä hurjastellut jalkoja altani alkumatkasta.
Lopputuloksena olikin nappionnistuminen erittäin puutteelliseen valmistautumiseeni nähden. Onnistuin ohittamaan peräti kahdeksan joukkuetta, joista viimeisen (Oulun HS) karistin kannoiltani viimeisessä ns "seinänousussa". Kolme porukkaa tosin pyyhkäisi ohi meikäläisestä, mutta nuorempi Gustafsson, Niskasen Iiro ja Rambo Ramstedt ovat sen luokan suksijoita, että ei liene suuri häpeä katsella heidän menoaan takavinkkelistä.
NoNon sijoitus maalissa oli siis hieno 19. eli vastoin hurjimpiakin odotuksia yhden sijan parempi kuin vuotta aikaisemmin. Henkilökohtaisesti oma nimi löytyi osuusajoissa sijalta 18., mistä olen erittäin yllättynyt. Mitä helkkaria porukka on tehnyt kesällä lenkeillään? Potkiskellut käpyjä?
Viestin jälkeen oli ryhdyttävä välittömästi valmistautumaan sunnuntain 50km varten. Eli tankkausjuomaa naamaan ja suihkun kautta Rossoon. Siellä sitten iso BBQ-chicken pannupizza naamariin (yhden slicen joutui tosin kantamaan kämpille dogibägissä) ja hotellihuoneeseen levyttämään. Illalla piti vielä käydä waxaamassa seuraavan päivän kisasukset kuntoon, minkä jälkeen olikin hyvä alkaa vetää zetoria eli zetaa.
Sunnuntai 29.3.
Aamutoimet sujuivat samaan malliin kuin lauantaina. Kisapaikalle ajeltiinkin sitten edellisestä päivästä poiketen Heidin kanssa kahdestaan, koska suunnitelmissa oli hyökätä kotimatkalle välittömästi maaliin saapumiseni jälkeen.
Tällä kertaa en uskaltanut verrytellä edes sitä vähää mitä edellisenä päivänä, koska jokainen ylimääräinen rasitus olisi pois kisasuorituksesta. Pääsin radalle numerolla 13, ns "kansannaurattajaryhmässä". Yhteensä kilpailuun oli ilmoittautunut noin 240 sekopäistä siivun jauhajaa. Päätin lähteä matkaan rennon reippaasti ja yrittää pitää tasaista tahtia yllä niin pitkään kuin mahdollista. Pääasiallisena tavoitteena oli maaliin asti selviäminen, mutta sen verran vanha kilpailuvietti puski esiin pinnan alta, että halusin saavuttaa maaliviivan niin nopeasti kuin nykykuntoni antaisi myöden.
Matkanteko maistui ja taisin ohittaa kaikki edelläni lähteneet jo ennen puolimatkaa. Kilpailurata oli 6,250km pitkä ja se tuli kiertää yhteensä kahdeksan kertaa. Kuusi kierrosta jaksoin mielestäni sutkutella varsin mallikkaasti, mutta kahdella viimeisellä tööttäsin pahemman kerran. Tuntui, että jalka ei nouse enää sitten millään, mutta jollakin konstilla selvisin loppuun asti. Jälkikäteen vähän harmitti, kun numerolla 14 startannut Jan Bremer tuli Hankuukin letkan mukana ohitseni viimeisillä kilometreillä ja sai kunnian ylittää maaliviiva ensimmäisenä, mutta minkäs teet kun ei enää päässyt kovempaa etiäpäin.
Maaliin selvittyäni ihmettelin hetken, että mitä kaikkea hölmöä ihminen tekeekään ja vieläpä ihan vapaaehtoisesti. Sitten painuin suihkun kautta kotimatkalle. Jossakin vaiheessa sain ilmoituksen, että olin lopulta 57. ja maaliin asti jaksoi peräti 178 urheilijaa, wannabe-urheilijaa ja niin sanottua urheilijaa. Jäipä taakseni useampi nimi, joita pidän melko vakavasti otettavan luokan suksijana, joten omaan panokseen on syytä olla tyytyväinen. Väkisinkin tulee mieleen, että mihin sitä olisi pystynyt, jos olisi treenannut näitä kisoja varten vähän enemmän kuin neljä viikkoa..
Palautuminen
Heikko valmistautuminen näkyi kaikista selkeimmin viikonlopun urakoinnin jälkiseurauksissa. Kaikki sunnuntaina kisan jälkeen nauttimani ravinto tuli seuraavana yönä ulos samasta paikasta, mistä oli aikaisemmin mennyt sisään. Kiinteä ruoka pysyi seuraavan kerran sisällä vasta tiistaina, joten olo on ollut tämän viikon hemmetin heikko, mutta tulipahan kerrankin laitettua roppa kunnolla likohon! Vai mitä Vellu?
Perjantai 27.3.
Aamupäivä meni koululla PID-säätimen kanssa tapellessa, mutta kun velvollisuudet oli suoritettu, painoin tukka putkella kotiin autoa pakkaamaan. Seuraavaksi emäntä kyytiin, kisut hoitoon ja Rellun nokka kohti itää. Matkalla käytiin tietysti tankkaamassa, jotta perillä jaksaisi lähteä heti tutustumaan kisalatuihin ja waxaamaan kapuloita lauantain viestiä varten.
Perille päästiin ja majoituttiin muun NoNon porukan tapaan Joensuun Sokos Hotel Kimmeliin. Sitten vaan hiihtorensseliä niskaan ja pää kolmantena jalkana kisapaikalle. Tarkoituksena oli siis tutustua viikonlopun kisalatuihin, mutta matkaan tuli pieni mutka, kun allekirjoittanut unohti mononsa hotellille. No eipä siinä mitään. Painuin samantien waxaamaan kisasukset kuntoon seuraavaa päivää varten.
Vellu kävi sillä aikaa heittämässä lenkin, jonka jälkeen sain käyttööni hikiset lainamonot. Suksetkin piti lainata samaiselta sankarilta, koska hän käyttää jostain käsittämättömästä syystä NNN-sidesysteemiä ja meikäläisen kapuloihin on ruuvattu Pilotit. NNN osoittautui lyhyellä testilenkilläni sysipaskaksi viritelmäksi. En tajua miten joku voi kehua kyseistä ratkaisua. Tuntui ihan samalta kuin Salomonin aataminaikainen SNS-profil järjestelmä, joka sekin on täyttä skeidaa Pilotiin verrattuna. Kisalatu tuli joka tapauksessa kierrettyä.
Illalla käytiin vielä porukalla Rossossa lataamassa akut vanhalla tutulla kisasetillä, BBQ-chicken pannupitsalla, jonka jälkeen olikin aika vetäytyä kämpille makailemaan ja jännittämään seuraavan päivän kisaa.
Lauantai 28.3.
Viestipäivä valkeni aurinkoisena ja allekirjoittanut palasi reaalimaailmaan nokialaisen helkkarin ärsyttävän herätysäänen saattelemana. Siitä sitten aamupalalle, minne marssiessa pohdimme Vellun kanssa aamulenkin turhuutta kisa-aamuina. Seuraavaksi pystyi pujahtamaan takaisin peiton alle, koska neljännen osuuden viestinviejänä oli turhaa höntyillä kisapaikalle turhan aikaisin.
Kimppakyyti Kontiolahden amppisstadionille läksi aikanaan ja ehdimme paikalle seuraamaan naistenviestin loppuratkaisua. Vellu lähti testaamaan suksiaan, mutta allekirjoittanut on todennut kyseisen ohjelmanumeron täysin tarpeettomaksi vouhotukseksi tällä tasolla, joten minulla oli hyvää aikaa haistella kisatunnelmaa ja seurata miesten viestin eka osuus kaikessa rauhassa yleisön joukossa. Tapani tuli vaihtoon porukan puolivälissä sijalla 29. Matkaan lähti yhteensä 61 joukkuetta.
Jossakin vaiheessa päätin lähteä verryttelemään ja siinä touhussa pitikin olla tarkkana, ettei kuluttaisi heppoisen kuntonsa rippeitä verkkaladulla riehumalla. Tyydyin kelkottelemaan ympäriämpäri verryttelylenkkiä laduntukkona ja seuraamaan viestin kulkua. Tuomas piti toisella osuudella joukkueemme sijoituksen samana ja Vellu pääsi siis pelottavine betonireisineen irti niin ikään sijalta 29. Tässä vaiheessa oli itse hyökättävä huussin puolelle asiaan kuuluvalle jännäkakalle.
Vellun mono oli syönnillään ja hän onnistui nostamaan joukkueemme sijoitusta viisi pykälää kohti kärkeä. Pääsin siis starttaamaan sijalta 24, vakaana aikomuksena niistää muutama edellä lähtenyt joukkue vaikka silmät tippuisi päästä. Maltoin kerrankin lähteä maltilla liikenteeseen enkä hurjastellut jalkoja altani alkumatkasta.
Lopputuloksena olikin nappionnistuminen erittäin puutteelliseen valmistautumiseeni nähden. Onnistuin ohittamaan peräti kahdeksan joukkuetta, joista viimeisen (Oulun HS) karistin kannoiltani viimeisessä ns "seinänousussa". Kolme porukkaa tosin pyyhkäisi ohi meikäläisestä, mutta nuorempi Gustafsson, Niskasen Iiro ja Rambo Ramstedt ovat sen luokan suksijoita, että ei liene suuri häpeä katsella heidän menoaan takavinkkelistä.
NoNon sijoitus maalissa oli siis hieno 19. eli vastoin hurjimpiakin odotuksia yhden sijan parempi kuin vuotta aikaisemmin. Henkilökohtaisesti oma nimi löytyi osuusajoissa sijalta 18., mistä olen erittäin yllättynyt. Mitä helkkaria porukka on tehnyt kesällä lenkeillään? Potkiskellut käpyjä?
Viestin jälkeen oli ryhdyttävä välittömästi valmistautumaan sunnuntain 50km varten. Eli tankkausjuomaa naamaan ja suihkun kautta Rossoon. Siellä sitten iso BBQ-chicken pannupizza naamariin (yhden slicen joutui tosin kantamaan kämpille dogibägissä) ja hotellihuoneeseen levyttämään. Illalla piti vielä käydä waxaamassa seuraavan päivän kisasukset kuntoon, minkä jälkeen olikin hyvä alkaa vetää zetoria eli zetaa.
Sunnuntai 29.3.
Aamutoimet sujuivat samaan malliin kuin lauantaina. Kisapaikalle ajeltiinkin sitten edellisestä päivästä poiketen Heidin kanssa kahdestaan, koska suunnitelmissa oli hyökätä kotimatkalle välittömästi maaliin saapumiseni jälkeen.
Tällä kertaa en uskaltanut verrytellä edes sitä vähää mitä edellisenä päivänä, koska jokainen ylimääräinen rasitus olisi pois kisasuorituksesta. Pääsin radalle numerolla 13, ns "kansannaurattajaryhmässä". Yhteensä kilpailuun oli ilmoittautunut noin 240 sekopäistä siivun jauhajaa. Päätin lähteä matkaan rennon reippaasti ja yrittää pitää tasaista tahtia yllä niin pitkään kuin mahdollista. Pääasiallisena tavoitteena oli maaliin asti selviäminen, mutta sen verran vanha kilpailuvietti puski esiin pinnan alta, että halusin saavuttaa maaliviivan niin nopeasti kuin nykykuntoni antaisi myöden.
Matkanteko maistui ja taisin ohittaa kaikki edelläni lähteneet jo ennen puolimatkaa. Kilpailurata oli 6,250km pitkä ja se tuli kiertää yhteensä kahdeksan kertaa. Kuusi kierrosta jaksoin mielestäni sutkutella varsin mallikkaasti, mutta kahdella viimeisellä tööttäsin pahemman kerran. Tuntui, että jalka ei nouse enää sitten millään, mutta jollakin konstilla selvisin loppuun asti. Jälkikäteen vähän harmitti, kun numerolla 14 startannut Jan Bremer tuli Hankuukin letkan mukana ohitseni viimeisillä kilometreillä ja sai kunnian ylittää maaliviiva ensimmäisenä, mutta minkäs teet kun ei enää päässyt kovempaa etiäpäin.
Maaliin selvittyäni ihmettelin hetken, että mitä kaikkea hölmöä ihminen tekeekään ja vieläpä ihan vapaaehtoisesti. Sitten painuin suihkun kautta kotimatkalle. Jossakin vaiheessa sain ilmoituksen, että olin lopulta 57. ja maaliin asti jaksoi peräti 178 urheilijaa, wannabe-urheilijaa ja niin sanottua urheilijaa. Jäipä taakseni useampi nimi, joita pidän melko vakavasti otettavan luokan suksijana, joten omaan panokseen on syytä olla tyytyväinen. Väkisinkin tulee mieleen, että mihin sitä olisi pystynyt, jos olisi treenannut näitä kisoja varten vähän enemmän kuin neljä viikkoa..
Palautuminen
Heikko valmistautuminen näkyi kaikista selkeimmin viikonlopun urakoinnin jälkiseurauksissa. Kaikki sunnuntaina kisan jälkeen nauttimani ravinto tuli seuraavana yönä ulos samasta paikasta, mistä oli aikaisemmin mennyt sisään. Kiinteä ruoka pysyi seuraavan kerran sisällä vasta tiistaina, joten olo on ollut tämän viikon hemmetin heikko, mutta tulipahan kerrankin laitettua roppa kunnolla likohon! Vai mitä Vellu?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)