Ajoittain on tullut uteluja urheilua ja etenkin kansannaurattajaosaston edesottamuksia seuraamattomilta kavereilta siitä, että minkä sortin suksisankari meikäläinen oikein on parhaimmillaan ollut. Näistä kyselyistä inspiroituneena päätin tehdä pienen yhteenvedon urani huikeimmista "saavutuksista". Päätin rajata tämän summaryn parhaisiin sijoituksiin maailman cup-, skandinavia cup- ja sm-latusilla.
Maailman cup
15km 77. (Lahti 2003)
Scandinavia cup
30km 18. (Keuruu 2003)
SM
10km 38. (Kuusamo 2008)
15km 11. (Ylivieska 2003)
30km 23. (Vantaa 2008)
50km 17. (Lieksa 2003)
Siinäpä ne. Lisäksi itselle on jäänyt mieleen erityisesti 2002 sotilas-sm:t Sodankylässä, jossa sijoituin toiseksi varusmiesten sarjassa. Edelle ehti eräs Sami Jauhojärvi, josta on tähän päivään mennessä kehittynyt jo jonkinlainen tekijämies.
Saavutettuja tuloksia hienompaa on kuitenkin ollut se, että urheilun myötävaikutuksella olen nähnyt ja kokenut paljon sellaista, mistä moni saa vain haaveilla, tutustunut aivan mahtaviin ihmisiin ja saanut paljon hyviä ystäviä. Näissä muistoissa päällimmäisenä säilyvät tietysti oman seuran porukalla tehdyt leiri- ja kisareissut, joilla ei kommelluksiltakaan ole vältytty. Ja lisää herkkua on luvassa ensi maaliskuussa, kun lähdetään joukolla Pohjois-Karjalaan ja vedetään NoNon edustusreleet niskaan sm-viestin merkeissä.
Jälkikäteen ajatellen urheilu-urastani ei kehittynyt sitä, mikä oli tavoitteena, mutta ainakin tuli yritettyä, välillä vähän liikaakin. Eipä kuitenkaan tarvitse vanhana ukkona jossitella kiikkustuolissa mitä-jos-tyyliin. Näitä jossittelijoita sun muita nojatuolisankareita on nimittäin tullut kohdattua vähän turhankin kanssa, ihan kaikilla elämän osa-alueilla. Nykysuomalaiselle ominainen kansanpiirre tuntuukin olevan pelkuruus, jonka takia ei uskalleta edes yrittää mitään epäonnistumisen pelossa. Ja onhan se mukavampi vaan olla möllöttää ja kuvitella olevansa erinomainen milloin missäkin, jos vain viitsisi yrittää, kuin selvittää onko sitä oikeasti.
Tässä vaiheessa haluankin sanoa näille sohvan nurkastaan kaikkia ja kaikkea arvosteleville, kaljaa kittaaville ja pullaa mussuttaville nahjuksille, että onhan se pelottavaa nostaa se laardiperse sieltä pehmoisen penkin syleilystä ja ryhtyä ainaisen valittamisen ja vittuilun sijasta toimimaan. Siinä kun on se riski, että menee vihkoon. Mutta mitä elämää sellainen on, jos ei edes uskalla yrittää!?
25.8.2009
4.8.2009
Juhlahumua, rokkia, töitä ja snadisti liikuntaa
Otsikko kertoo jo kaiken oleellisen. Kesäohjelma alkaa olla voitonpuolella ja kaikenlaista on tullut touhasteltua sitten edellisen postauksen. Heinäkuun alussa vietetyt etelä-pohjalaiset häät sujui iloisissa merkeissä loppuun asti ja nukkumaan mentiin jatkojen ja grillin kautta, vaikka napa rutisi jo grillijonoon hyökätessä. Onnittelut hääparille vielä kerran ja kiitokset hienoista juhlista. Hauskaa oli!
Ilosaarirock (16.-20.7.) saatiin myös kunnialla pakettiin ja kotimatkalle lähdettiin alkometrin kautta. Allekirjoittanut kävi maanantai-aamusella tärisemässä muiden juoppojen kanssa puhallutusjonossa ja hönkäisi mittariin ajokuntoisen lukemat puolen tunnin jonottelun jälkeen. Seuraavan kerran saikin puhaltaa ihan poliisin mittariin, kun virkavalta halusi tarkastaa kotimatkakuskien ajokunnon välittömästi leirintäalueelta poistumisen jälkeen. Myös tällä kertaa tulos oli asiallinen joten kotimatka saattoi alkaa. Kotimatkaa edelsi huippuletkeä, pitkä viikonloppu enemmän ja vähemmän hyvän musiikin ja parhaan mahdollisen seuran merkeissä.
Pelipaikalle, eli Joensuun raviradalle, seurueemme saapui torstai-iltana, jonka jälkeen rokin vietto alkoi teltan pystytyksellä. Teltta pystytettiin huolellisesti, mikä osoitti heti seuraavana päivänä arvonsa. Perjantaina leirialueen yli pyyhkäisi nimittäin luonnonilmiö, jota voisi kutsua jopa myrskyksi. Hirmuisen tuulenpuuskan, raekuuron, toistuvien ukkosmyräköiden ja kaatosateen jälkeen lukuisat teltat ja paviljongit olivat sortuneet, naapuriteltta lentänyt päin omaa majoitusviritystämme ja yleisesti ottaen koko ravileirintä muuttunut enemmän tai vähemmän tulva-alueeksi. Oma teltta seisoi kuitenkin tukevasti pystyssä, joten fiilis pysyi korkealla ja festarielämä jatkui leppoisissa merkeissä lauantaina alkavaa musisointia odotellen.
Itse keikoista ykköseksi nousi allekirjoittaneen erittäin puolueettoman tutkiskelun jälkeen Disco Ensemble ja heidän napakka settinsä, jonka aikana saimme Heidin kanssa kevyttä osumaa vesitykistä. Myös Stam1na osoittautui rautaiseksi live-bändiksi ja sen keikan ansiosta meistä tuli Juuson kanssa jopa nettitv-staroja (klik). Zoomatkaa näköelimenne etualalla matkapuhelimen kanssa härväävään rokittajaan (Juuso) ja hetken päästä paikalle pölähtävään suomijuoppoon (allekirjoittanut), jonka tunnistaa sinisestä lippalakista, johon on kirjailtu numero 23. Lippalakki on viime talven Thaimaan reissun nohevia tuliaisia, ei amisvaatekappale.
Yllättyskortiksi nousi Maj Karma, jonka olin kuullut olevan jokseenkin aneeminen live-esiintyjä. Tällä kertaa setti oli kaikkea muuta kuin aneeminen, eikä kyydistä selvinnyt ehjänä edes Herra Ylpön mikrofoni. Suurin pettymys puolestaan oli Children of Bodom, jonka esitys ei vakuuttanut ainakaan allekirjoittanutta sitten yhtään. Ehkäpä odotukset olivat liian korkealla kun kyseessä on kuitenkin kohtalaisen suuri nimi.
Viikonlopun ahkerin esiintyjä oli ilman muuta damn seagulls kuten oheisesta kuvasta voidaan havaita. Yhdessä vaiheessa v*tun lokit hyökkäsivät koko osaston voimin meidän leiriimme, kun Heidin eväiden rippeet unohtuivat pihalle ilman vartiointia.
Damn seagulls vauhdissa. Kuva by Juuso N.
Kaikenkaikkiaan rokkireissu oli kerrassaan makea ja pitää ottaa uusiksi joskus, mikäli aikataulut ja elämäntilanne vain antaa siihen mahdollisuuden.
Edellä mainittuja ohjelmanumeroita lukuunottamatta allekirjoittaneen heinäkuu kului enemmän tai vähemmän työn merkeissä ja siitä johtuen päivärytmi muodostui hyvinkin ilta/yöpainotteiseksi. Meneekö sitten väsymyksen vai yleisen saamattomuuden piikkiin, mutta lenkkeily ja kaikenlainen treenaamiseen rinnastettava puuhastelu on jäänyt viime aikoina melkoisen vähälle. Heinäkuun mittaan tuli kuitenkin avattua maastopyöräkausi ja sen lenkin tuloksena (ylläripylläri) pohkeeseen syntyi lyhyt mutta ilmeisen syvä haava, joka tietenkin otti ja tulehtui. Hoidoksi joutui syömään ihan oikean antibioottikuurin.
Kaatumisesta huolimatta uskaltauduin toisenkin kerran gt:n selkään, heti kun ensimmäisen lenkin vammat olivat parantuneet, ja se lenkki sujuikin jo onnellisissa merkeissä. Kävin pyörimässä Laajavuoren kilpakympillä ja totesin, että tuollainen teknisesti helppo maasto on enemmän meikäläisen juttu kuin pikkuiset poluntapaiset.
Huikein liikunnallinen juttu, mitä on tullut tehtyä, oli kuitenkin paluu rullasuksille lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Lähes puolitoistatuntinen tuli niilläkin vehkeillä sutkuteltua ja homma pelitti ihan vanhaan malliin, paitsi että vauhti oli hitaampi ja puhallutti enemmän. SM-viestiin on kuitenkin lähes kahdeksan kuukautta aikaa joten mitä sitä vielä turhia hosumaan, etenkin kun tavoitteena on lähinnä olla nolaamatta täydellisesti itseään ja joukkueettaan. Näillä merkeillä eteenpäin.
Ilosaarirock (16.-20.7.) saatiin myös kunnialla pakettiin ja kotimatkalle lähdettiin alkometrin kautta. Allekirjoittanut kävi maanantai-aamusella tärisemässä muiden juoppojen kanssa puhallutusjonossa ja hönkäisi mittariin ajokuntoisen lukemat puolen tunnin jonottelun jälkeen. Seuraavan kerran saikin puhaltaa ihan poliisin mittariin, kun virkavalta halusi tarkastaa kotimatkakuskien ajokunnon välittömästi leirintäalueelta poistumisen jälkeen. Myös tällä kertaa tulos oli asiallinen joten kotimatka saattoi alkaa. Kotimatkaa edelsi huippuletkeä, pitkä viikonloppu enemmän ja vähemmän hyvän musiikin ja parhaan mahdollisen seuran merkeissä.
Pelipaikalle, eli Joensuun raviradalle, seurueemme saapui torstai-iltana, jonka jälkeen rokin vietto alkoi teltan pystytyksellä. Teltta pystytettiin huolellisesti, mikä osoitti heti seuraavana päivänä arvonsa. Perjantaina leirialueen yli pyyhkäisi nimittäin luonnonilmiö, jota voisi kutsua jopa myrskyksi. Hirmuisen tuulenpuuskan, raekuuron, toistuvien ukkosmyräköiden ja kaatosateen jälkeen lukuisat teltat ja paviljongit olivat sortuneet, naapuriteltta lentänyt päin omaa majoitusviritystämme ja yleisesti ottaen koko ravileirintä muuttunut enemmän tai vähemmän tulva-alueeksi. Oma teltta seisoi kuitenkin tukevasti pystyssä, joten fiilis pysyi korkealla ja festarielämä jatkui leppoisissa merkeissä lauantaina alkavaa musisointia odotellen.
Itse keikoista ykköseksi nousi allekirjoittaneen erittäin puolueettoman tutkiskelun jälkeen Disco Ensemble ja heidän napakka settinsä, jonka aikana saimme Heidin kanssa kevyttä osumaa vesitykistä. Myös Stam1na osoittautui rautaiseksi live-bändiksi ja sen keikan ansiosta meistä tuli Juuson kanssa jopa nettitv-staroja (klik). Zoomatkaa näköelimenne etualalla matkapuhelimen kanssa härväävään rokittajaan (Juuso) ja hetken päästä paikalle pölähtävään suomijuoppoon (allekirjoittanut), jonka tunnistaa sinisestä lippalakista, johon on kirjailtu numero 23. Lippalakki on viime talven Thaimaan reissun nohevia tuliaisia, ei amisvaatekappale.
Yllättyskortiksi nousi Maj Karma, jonka olin kuullut olevan jokseenkin aneeminen live-esiintyjä. Tällä kertaa setti oli kaikkea muuta kuin aneeminen, eikä kyydistä selvinnyt ehjänä edes Herra Ylpön mikrofoni. Suurin pettymys puolestaan oli Children of Bodom, jonka esitys ei vakuuttanut ainakaan allekirjoittanutta sitten yhtään. Ehkäpä odotukset olivat liian korkealla kun kyseessä on kuitenkin kohtalaisen suuri nimi.
Viikonlopun ahkerin esiintyjä oli ilman muuta damn seagulls kuten oheisesta kuvasta voidaan havaita. Yhdessä vaiheessa v*tun lokit hyökkäsivät koko osaston voimin meidän leiriimme, kun Heidin eväiden rippeet unohtuivat pihalle ilman vartiointia.
Damn seagulls vauhdissa. Kuva by Juuso N.Kaikenkaikkiaan rokkireissu oli kerrassaan makea ja pitää ottaa uusiksi joskus, mikäli aikataulut ja elämäntilanne vain antaa siihen mahdollisuuden.
Edellä mainittuja ohjelmanumeroita lukuunottamatta allekirjoittaneen heinäkuu kului enemmän tai vähemmän työn merkeissä ja siitä johtuen päivärytmi muodostui hyvinkin ilta/yöpainotteiseksi. Meneekö sitten väsymyksen vai yleisen saamattomuuden piikkiin, mutta lenkkeily ja kaikenlainen treenaamiseen rinnastettava puuhastelu on jäänyt viime aikoina melkoisen vähälle. Heinäkuun mittaan tuli kuitenkin avattua maastopyöräkausi ja sen lenkin tuloksena (ylläripylläri) pohkeeseen syntyi lyhyt mutta ilmeisen syvä haava, joka tietenkin otti ja tulehtui. Hoidoksi joutui syömään ihan oikean antibioottikuurin.
Kaatumisesta huolimatta uskaltauduin toisenkin kerran gt:n selkään, heti kun ensimmäisen lenkin vammat olivat parantuneet, ja se lenkki sujuikin jo onnellisissa merkeissä. Kävin pyörimässä Laajavuoren kilpakympillä ja totesin, että tuollainen teknisesti helppo maasto on enemmän meikäläisen juttu kuin pikkuiset poluntapaiset.
Huikein liikunnallinen juttu, mitä on tullut tehtyä, oli kuitenkin paluu rullasuksille lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Lähes puolitoistatuntinen tuli niilläkin vehkeillä sutkuteltua ja homma pelitti ihan vanhaan malliin, paitsi että vauhti oli hitaampi ja puhallutti enemmän. SM-viestiin on kuitenkin lähes kahdeksan kuukautta aikaa joten mitä sitä vielä turhia hosumaan, etenkin kun tavoitteena on lähinnä olla nolaamatta täydellisesti itseään ja joukkueettaan. Näillä merkeillä eteenpäin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)