Otsikko kertoo kaiken oleellisen siitä, mitä viimeisen päivityksen jälkeen on tapahtunut allekirjoittaneen elämässä. Yöt mennään peräsuoli puolimetriä pihalla ympäri Keltsua ja maaseutua. Päivällä tehdään sitten sitä, mitä jaksetaan ja mikä milloinkin sattuu huvittamaan.
Festarointi on tuolla otsikossa lainausmerkeissä, koska itse en laskisi yhden illan pistohyökkäystä SuomiPop-festeille festarielämäksi ollenkaan. Siitä puuttuu niin monta normaaliin festarielämään kuuluvaa ohjelmanumeroa, kuten vuotava teltta ja tulvivat bajamajat, että melkein hävettää mainita asiaa edes lainausmerkeissä.
Joka tapauksessa, pistäydyttiin siis Heidi-kullan kanssa kuuntelemassa kuinka Martti Servo & Napander, Viikate ja Lauri Tähkä & Elonkerjuu rallattelivat veturitalleilla. Ottamatta mitään kantaa itse musiikin laatuun, viimeksi mainitun keikalla oli jälleen loistava meininki. Edellisen kerran tuli käytyä kuuntelemassa monen verisesti vihaamaa Lauri Tähkää pari vuotta sitten sataman yössä, eikä show ollut latistunut sitten yhtään parin vuoden aikana. Maistui siis tällaiselle punk/hc/metalli-henkisellekin oikein makiasti.
Edellisellä kerralla tuli pohdittua josko sitä saisi lisää merkintöjä kalenteriin urheilusuorituksista. Jostakin on löytynyt kummasti motivaatiota, sillä esimerkiksi viime viikolla tuli urheiltua peräti kuutena päivänä ja näiden tuokioiden yhteen laskettu kesto ylitti viiden tunnin rajan. Näin huikeaa treeniviikkoa ei olekaan tullut vedettyä hiihtokauden ulkopuolella sitten kesän 2007. Rajua settiä siis!
Viime syksynä tuli blogissa kerrottua uudesta harrastuksesta, kun guitar hero saapui talouteemme. Nyt on käynyt niin, että oli pakko ostaa World Tourin seuraksi GH5, kun hintakin oli vaivaiset 19,95€. Sitä on sitten tullut hakattua jonkin verran tässä viime päivinä, mutta toistaiseksi tämä harrastus on pysynyt ihme kyllä kohtuuden rajoissa, vaikka olisi iso kasa uusia piisejä rämpytettävänä.
Tässäpä kuulumiset tältä erää. Edellisessä päivityksessä uhkailin julkaisevani raporttia reilireissusta ja nyt on tullut aika aloittaa kyseinen jatkokertomus. Ensimmäinen osa on välittömästi tuossa tämän vuodatuksen perässä. Enjoy.
26.7.2010
Interrail 2010, osa I
Porvoo & matkustus Helsingistä Riikan kautta Müncheniin, 29.-31.5.
Kiertue aloitettiin siirtymätaipaleella Jyväskylästä Porvooseen, jossa viivyimme pari päivää siskoni ja hänen miehensä vieraina. Näiden parin päivän aikana grillasimme, päivitimme kuulumisia, tutustuimme Porvoon ainutlaatuiseen vanhaan kaupunkiin ja Heidi teloi polvensa kettinkiaitaan. Leppoisan viikonlopun jälkeen oli aika jättää Rellu herrasväki Hietikon hellään hoitoon ja suunnata julkisilla kulkuvälineillä kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa.
Saavuimme lentoasemalle omasta mielestämme hyvissä ajoin, noin kolme tuntia ennen lentoa, mutta maanantaiaamun ruuhka pääsi silti yllättämään. Jonotimme check-in:iin vähintään tunnin, jonka jälkeen oli kiire jonottamaan turvatarkastukseen. Se jono veti onneksi nopeammin eikä turvatarkastuspisteen henkilökunnallakaan ollut valittamista käsimatkatavarastomme sisällöstä, sillä olimme kunnon kansalaisina jättäneet teräaseet ja räjähteet kotiin.
Seuraavaksi oli edessä bussikuljetus lentokoneelle. Olimme bookanneet kyydin airBaltic:lta Riikan kautta Müncheniin. Bussikuljetus johtui siitä, että Helsinki-Riika etappi liikennöitiin Fokker 50 –merkkisellä potkurikonehärvelillä, joka oli jätetty johonkin kauemmaksi terminaalista. Epäilemättä siksi, etteivät matkustajat säikähtäisi kulkuvälineen ulkomuotoa ja viiltäisi ranteitaan välittömästi irtipoikki.
Hurjasta ulkoisesta olemuksestaan huolimatta Fokker 50 osoittautui perin lentokelpoiseksi ja Riikaan laskeuduttiin turvallisen pehmeästi ja aikataulun mukaisesti. Seuraavaksi ohjelmassa oli jälleen odottelua, että jatkolento päästettäisiin irti. Tässä vaiheessa kiistelimme Heidin kanssa, että voimmeko laskea käyneemme Latviassa vai emme. Heidi oli sitä mieltä, että lentokentällä lorvailua ei lasketa. Itse puolestaan edustin sitä näkökantaa, että vierailu se on lyhytkin vierailu.
Riikasta Müncheniin mentiin ihan oikealla Boeing-suihkukoneella. Kyyti oli ehkä aavistuksen Fokkeria tasaisempaa, mutta vähintään saman verran tylsempää kun ei tarvinnut vahtia, että milloin potkuri ryöstäytyy irti ja repii koneen rungon tuhannen päreiksi. Tässä vaiheessa Heidi päätti vetästä pienet päiväunet. Itse keskityin tutkimaan mielenkiintoisia lehtiä, joita airBaltic mitä ystävällisimmin tarjosi asiakkaidensa luettaviksi.
Määränpää saavutettiin jälleen hienosti aikataulussa. Rinkat saatuamme piti heti lähteä selvittämään, kuinka pääsisimme Münchenin keskustaan, sillä itse kaupunki sijaitsee parin kymmenen kilometrin päässä lentoasemasta, eikä näin pitkää välimatkaa ollut hyödyllistä lähteä yrittämään jalkapatikassa.
Päätimme taittaa matkan S-Bahnilla ja seuraava veto oli tietysti yrittää ostaa lippu. Automaatin perkele osoittautui yhteistyöhaluttomaksi eikä suostunut vaihtamaan saksasta englannin kieleen. Apua tuli kuitenkin pyytämättä, kun eräs nainen havaitsi turistintolvanoiden epätoivoiset lipunostoyritykset ja tarjoutui matkustamaan yhdessä meidän kanssa porukkalipulla. Tämä on kuulemma yleinen käytäntö Münchenissä, sillä joukkoliikenne on yksin matkustettaessa sietämättömän kallista. Kokoamalla pienen ryhmän pääsee huomattavasti edullisemmin.
Matkan aikana selvisi, että matkaseuralaisemme oli tunnistanut meidät heti suomalaisiksi käsittämättömän kielemme perusteella. Hänen veljensä oli kuulemma naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja asui Porissa. Maailma taitaa sittenkin olla aika pieni.
Münchenin päärautatieasemalle päästyämme oli aika ryhtyä etsimään hostellia. Olimme varanneet etukäteen paikat kahdentoista henkilön dormista Hostel 4You –nimisestä majoituspalveluja tarjoavasta laitoksesta. Hostelli sijaitee noin sadan metrin päässä rautatieasemasta, mutta onnistuimme silti eksymään matkalla muutaman kerran. Pääasiassa siksi, että lähdimme ulos asemalta ihan vääristä ovista, minkä johdosta meni hetki päästä takaisin Lonelyplanetin nuhruiselle kartalle.
Hostelli löytyi ja koska matkalipussamme oli vielä virtaa jäljellä, päätimme lähteä pienen lepohetken jälkeen tutustumaan samantien kaupungin ihmeisiin. Ajoimme S-Bahnilla Marienplatzille, josta lähdimme vaeltelemaan päämäärättömästi sinne tänne ilman suurempia suunnitelmia. Jossakin vaiheessa löysimme itsemme puistosta, joka jälkikäteen paljastui Hofgarten:ksi.
Puistossa meitä luultiin ensimmäisen muttei viimeisen kerran tämän reissun aikana paikallisiksi, huolimatta siitä että räiskimme kameralla ympäriinsä kuin japanilaiset turistit konsanaan, kun ulkonäöstä päätellen kiinalainen turisti kyseli meiltä tietä johonkin. Se mihin hän halusi päästä jäi vähän hämärän peittoon.
Lopulta väsy yllätti ja päätimme pötkiä takaisin hostellille ottamaan lepiä. Päivä oli ollut pitkä, mutta silti tuli lähdettyä vielä tarkastamaan hostellin happy hour. Muutaman Hofbräu:n jälkeen uni tuli lähes tilaamatta. Viimeinen muistikuva ennen nukahtamista oli, että reissu ei olisi voinut juuri paremmin ja sujuvammin alkaa.
Kiertue aloitettiin siirtymätaipaleella Jyväskylästä Porvooseen, jossa viivyimme pari päivää siskoni ja hänen miehensä vieraina. Näiden parin päivän aikana grillasimme, päivitimme kuulumisia, tutustuimme Porvoon ainutlaatuiseen vanhaan kaupunkiin ja Heidi teloi polvensa kettinkiaitaan. Leppoisan viikonlopun jälkeen oli aika jättää Rellu herrasväki Hietikon hellään hoitoon ja suunnata julkisilla kulkuvälineillä kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa.
Saavuimme lentoasemalle omasta mielestämme hyvissä ajoin, noin kolme tuntia ennen lentoa, mutta maanantaiaamun ruuhka pääsi silti yllättämään. Jonotimme check-in:iin vähintään tunnin, jonka jälkeen oli kiire jonottamaan turvatarkastukseen. Se jono veti onneksi nopeammin eikä turvatarkastuspisteen henkilökunnallakaan ollut valittamista käsimatkatavarastomme sisällöstä, sillä olimme kunnon kansalaisina jättäneet teräaseet ja räjähteet kotiin.
Seuraavaksi oli edessä bussikuljetus lentokoneelle. Olimme bookanneet kyydin airBaltic:lta Riikan kautta Müncheniin. Bussikuljetus johtui siitä, että Helsinki-Riika etappi liikennöitiin Fokker 50 –merkkisellä potkurikonehärvelillä, joka oli jätetty johonkin kauemmaksi terminaalista. Epäilemättä siksi, etteivät matkustajat säikähtäisi kulkuvälineen ulkomuotoa ja viiltäisi ranteitaan välittömästi irtipoikki.
Hurjasta ulkoisesta olemuksestaan huolimatta Fokker 50 osoittautui perin lentokelpoiseksi ja Riikaan laskeuduttiin turvallisen pehmeästi ja aikataulun mukaisesti. Seuraavaksi ohjelmassa oli jälleen odottelua, että jatkolento päästettäisiin irti. Tässä vaiheessa kiistelimme Heidin kanssa, että voimmeko laskea käyneemme Latviassa vai emme. Heidi oli sitä mieltä, että lentokentällä lorvailua ei lasketa. Itse puolestaan edustin sitä näkökantaa, että vierailu se on lyhytkin vierailu.
Riikasta Müncheniin mentiin ihan oikealla Boeing-suihkukoneella. Kyyti oli ehkä aavistuksen Fokkeria tasaisempaa, mutta vähintään saman verran tylsempää kun ei tarvinnut vahtia, että milloin potkuri ryöstäytyy irti ja repii koneen rungon tuhannen päreiksi. Tässä vaiheessa Heidi päätti vetästä pienet päiväunet. Itse keskityin tutkimaan mielenkiintoisia lehtiä, joita airBaltic mitä ystävällisimmin tarjosi asiakkaidensa luettaviksi.
Määränpää saavutettiin jälleen hienosti aikataulussa. Rinkat saatuamme piti heti lähteä selvittämään, kuinka pääsisimme Münchenin keskustaan, sillä itse kaupunki sijaitsee parin kymmenen kilometrin päässä lentoasemasta, eikä näin pitkää välimatkaa ollut hyödyllistä lähteä yrittämään jalkapatikassa.
Päätimme taittaa matkan S-Bahnilla ja seuraava veto oli tietysti yrittää ostaa lippu. Automaatin perkele osoittautui yhteistyöhaluttomaksi eikä suostunut vaihtamaan saksasta englannin kieleen. Apua tuli kuitenkin pyytämättä, kun eräs nainen havaitsi turistintolvanoiden epätoivoiset lipunostoyritykset ja tarjoutui matkustamaan yhdessä meidän kanssa porukkalipulla. Tämä on kuulemma yleinen käytäntö Münchenissä, sillä joukkoliikenne on yksin matkustettaessa sietämättömän kallista. Kokoamalla pienen ryhmän pääsee huomattavasti edullisemmin.
Matkan aikana selvisi, että matkaseuralaisemme oli tunnistanut meidät heti suomalaisiksi käsittämättömän kielemme perusteella. Hänen veljensä oli kuulemma naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja asui Porissa. Maailma taitaa sittenkin olla aika pieni.
Münchenin päärautatieasemalle päästyämme oli aika ryhtyä etsimään hostellia. Olimme varanneet etukäteen paikat kahdentoista henkilön dormista Hostel 4You –nimisestä majoituspalveluja tarjoavasta laitoksesta. Hostelli sijaitee noin sadan metrin päässä rautatieasemasta, mutta onnistuimme silti eksymään matkalla muutaman kerran. Pääasiassa siksi, että lähdimme ulos asemalta ihan vääristä ovista, minkä johdosta meni hetki päästä takaisin Lonelyplanetin nuhruiselle kartalle.
Hostelli löytyi ja koska matkalipussamme oli vielä virtaa jäljellä, päätimme lähteä pienen lepohetken jälkeen tutustumaan samantien kaupungin ihmeisiin. Ajoimme S-Bahnilla Marienplatzille, josta lähdimme vaeltelemaan päämäärättömästi sinne tänne ilman suurempia suunnitelmia. Jossakin vaiheessa löysimme itsemme puistosta, joka jälkikäteen paljastui Hofgarten:ksi.
Puistossa meitä luultiin ensimmäisen muttei viimeisen kerran tämän reissun aikana paikallisiksi, huolimatta siitä että räiskimme kameralla ympäriinsä kuin japanilaiset turistit konsanaan, kun ulkonäöstä päätellen kiinalainen turisti kyseli meiltä tietä johonkin. Se mihin hän halusi päästä jäi vähän hämärän peittoon.
Lopulta väsy yllätti ja päätimme pötkiä takaisin hostellille ottamaan lepiä. Päivä oli ollut pitkä, mutta silti tuli lähdettyä vielä tarkastamaan hostellin happy hour. Muutaman Hofbräu:n jälkeen uni tuli lähes tilaamatta. Viimeinen muistikuva ennen nukahtamista oli, että reissu ei olisi voinut juuri paremmin ja sujuvammin alkaa.
14.7.2010
2 hot 4 running
Tällä hetkellä vallitsevat helteet tuntuvat jo lähes tulkoon liian hurjilta valkoisen miehen siedettäväksi. Etenkin, kun Suomessa rakennukset on suunniteltu siten, että kylmä ei tule talvella sisälle. Mutta eipä mene ylimääräinen lämpökään kesällä ulos!
Lienee sanomattakin selvää, että lenkille ei ole tarvinnut lähteä, kun hien saa pintaan sohvalla pötköttämällä. Pötköttelyä onkin sitten tullut harrastettua oikein urakalla, milloin rannalla ja milloin taas tuttuakin tutummalla kotisohvalla.
Muutenkin tuo urheilupuoli on päässyt ikäänkuin unohtumaan edellisen postauksen jälkeen. Touko-kesäkuussa Heidi-kullan kanssa suoritettu Interrail-reissu aiheutti luonnollisesti kuukauden tauon kaikenlaiseen urheiluun ja kotiin palattuamme iski sitten nämä tropiikin helteet, joiden ansiosta tekisi mieli istua koko päivä avonaisen pakastimen edessä.
Edellä mainitusta reilireissusta olisi tarkoitus työstää tänne blogille juttua jossakin vaiheessa. Tällä hetkellä vaan tuntuu kaikenlainen ylimääräinen viitsiminen olevan minimissään. Johtunee osaksi myös siitä, että yöt kuluvat nukkumisen sijasta töiden parissa ahertaessa, joten päivällä on sitten kiva ottaa vain rennosti eikä härvätä mitään turhia.
Päätän tämäneräisen raporttini tähän ja jään odottelemaan ennustettua hurjaa ukkosrintamaa, jonka pitäisi tuoda mukanaan hieman inhimillisemmät lämpötilat. Viileämpien kelien piristämänä sitä voisi jopa saada heinäkuun kalenteriin lisää merkintöjä urheilusuorituksista, siellä jo olevien neljän huikean suoritteen seuraksi.
Lienee sanomattakin selvää, että lenkille ei ole tarvinnut lähteä, kun hien saa pintaan sohvalla pötköttämällä. Pötköttelyä onkin sitten tullut harrastettua oikein urakalla, milloin rannalla ja milloin taas tuttuakin tutummalla kotisohvalla.
Muutenkin tuo urheilupuoli on päässyt ikäänkuin unohtumaan edellisen postauksen jälkeen. Touko-kesäkuussa Heidi-kullan kanssa suoritettu Interrail-reissu aiheutti luonnollisesti kuukauden tauon kaikenlaiseen urheiluun ja kotiin palattuamme iski sitten nämä tropiikin helteet, joiden ansiosta tekisi mieli istua koko päivä avonaisen pakastimen edessä.
Edellä mainitusta reilireissusta olisi tarkoitus työstää tänne blogille juttua jossakin vaiheessa. Tällä hetkellä vaan tuntuu kaikenlainen ylimääräinen viitsiminen olevan minimissään. Johtunee osaksi myös siitä, että yöt kuluvat nukkumisen sijasta töiden parissa ahertaessa, joten päivällä on sitten kiva ottaa vain rennosti eikä härvätä mitään turhia.
Päätän tämäneräisen raporttini tähän ja jään odottelemaan ennustettua hurjaa ukkosrintamaa, jonka pitäisi tuoda mukanaan hieman inhimillisemmät lämpötilat. Viileämpien kelien piristämänä sitä voisi jopa saada heinäkuun kalenteriin lisää merkintöjä urheilusuorituksista, siellä jo olevien neljän huikean suoritteen seuraksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)