Ilosaarirock (16.-20.7.) saatiin myös kunnialla pakettiin ja kotimatkalle lähdettiin alkometrin kautta. Allekirjoittanut kävi maanantai-aamusella tärisemässä muiden juoppojen kanssa puhallutusjonossa ja hönkäisi mittariin ajokuntoisen lukemat puolen tunnin jonottelun jälkeen. Seuraavan kerran saikin puhaltaa ihan poliisin mittariin, kun virkavalta halusi tarkastaa kotimatkakuskien ajokunnon välittömästi leirintäalueelta poistumisen jälkeen. Myös tällä kertaa tulos oli asiallinen joten kotimatka saattoi alkaa. Kotimatkaa edelsi huippuletkeä, pitkä viikonloppu enemmän ja vähemmän hyvän musiikin ja parhaan mahdollisen seuran merkeissä.
Pelipaikalle, eli Joensuun raviradalle, seurueemme saapui torstai-iltana, jonka jälkeen rokin vietto alkoi teltan pystytyksellä. Teltta pystytettiin huolellisesti, mikä osoitti heti seuraavana päivänä arvonsa. Perjantaina leirialueen yli pyyhkäisi nimittäin luonnonilmiö, jota voisi kutsua jopa myrskyksi. Hirmuisen tuulenpuuskan, raekuuron, toistuvien ukkosmyräköiden ja kaatosateen jälkeen lukuisat teltat ja paviljongit olivat sortuneet, naapuriteltta lentänyt päin omaa majoitusviritystämme ja yleisesti ottaen koko ravileirintä muuttunut enemmän tai vähemmän tulva-alueeksi. Oma teltta seisoi kuitenkin tukevasti pystyssä, joten fiilis pysyi korkealla ja festarielämä jatkui leppoisissa merkeissä lauantaina alkavaa musisointia odotellen.
Itse keikoista ykköseksi nousi allekirjoittaneen erittäin puolueettoman tutkiskelun jälkeen Disco Ensemble ja heidän napakka settinsä, jonka aikana saimme Heidin kanssa kevyttä osumaa vesitykistä. Myös Stam1na osoittautui rautaiseksi live-bändiksi ja sen keikan ansiosta meistä tuli Juuson kanssa jopa nettitv-staroja (klik). Zoomatkaa näköelimenne etualalla matkapuhelimen kanssa härväävään rokittajaan (Juuso) ja hetken päästä paikalle pölähtävään suomijuoppoon (allekirjoittanut), jonka tunnistaa sinisestä lippalakista, johon on kirjailtu numero 23. Lippalakki on viime talven Thaimaan reissun nohevia tuliaisia, ei amisvaatekappale.
Yllättyskortiksi nousi Maj Karma, jonka olin kuullut olevan jokseenkin aneeminen live-esiintyjä. Tällä kertaa setti oli kaikkea muuta kuin aneeminen, eikä kyydistä selvinnyt ehjänä edes Herra Ylpön mikrofoni. Suurin pettymys puolestaan oli Children of Bodom, jonka esitys ei vakuuttanut ainakaan allekirjoittanutta sitten yhtään. Ehkäpä odotukset olivat liian korkealla kun kyseessä on kuitenkin kohtalaisen suuri nimi.
Viikonlopun ahkerin esiintyjä oli ilman muuta damn seagulls kuten oheisesta kuvasta voidaan havaita. Yhdessä vaiheessa v*tun lokit hyökkäsivät koko osaston voimin meidän leiriimme, kun Heidin eväiden rippeet unohtuivat pihalle ilman vartiointia.
Damn seagulls vauhdissa. Kuva by Juuso N.Kaikenkaikkiaan rokkireissu oli kerrassaan makea ja pitää ottaa uusiksi joskus, mikäli aikataulut ja elämäntilanne vain antaa siihen mahdollisuuden.
Edellä mainittuja ohjelmanumeroita lukuunottamatta allekirjoittaneen heinäkuu kului enemmän tai vähemmän työn merkeissä ja siitä johtuen päivärytmi muodostui hyvinkin ilta/yöpainotteiseksi. Meneekö sitten väsymyksen vai yleisen saamattomuuden piikkiin, mutta lenkkeily ja kaikenlainen treenaamiseen rinnastettava puuhastelu on jäänyt viime aikoina melkoisen vähälle. Heinäkuun mittaan tuli kuitenkin avattua maastopyöräkausi ja sen lenkin tuloksena (ylläripylläri) pohkeeseen syntyi lyhyt mutta ilmeisen syvä haava, joka tietenkin otti ja tulehtui. Hoidoksi joutui syömään ihan oikean antibioottikuurin.
Kaatumisesta huolimatta uskaltauduin toisenkin kerran gt:n selkään, heti kun ensimmäisen lenkin vammat olivat parantuneet, ja se lenkki sujuikin jo onnellisissa merkeissä. Kävin pyörimässä Laajavuoren kilpakympillä ja totesin, että tuollainen teknisesti helppo maasto on enemmän meikäläisen juttu kuin pikkuiset poluntapaiset.
Huikein liikunnallinen juttu, mitä on tullut tehtyä, oli kuitenkin paluu rullasuksille lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Lähes puolitoistatuntinen tuli niilläkin vehkeillä sutkuteltua ja homma pelitti ihan vanhaan malliin, paitsi että vauhti oli hitaampi ja puhallutti enemmän. SM-viestiin on kuitenkin lähes kahdeksan kuukautta aikaa joten mitä sitä vielä turhia hosumaan, etenkin kun tavoitteena on lähinnä olla nolaamatta täydellisesti itseään ja joukkueettaan. Näillä merkeillä eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti