Eilen oli jännä päivä. Ahdoin itseni heti aamusta kisatrikoisiin ja käänsin Rellun nokan osoittamaan kohti länttä. Vakaana aikomuksena oli laittaa "roppa likohon" hyvän asian puolesta eli että NoNo:n dynastia Satakunnan maakuntaviestissä saisi arvoistaan jatkoa. Vanhoilla näytöillä aukesi siis paikka ykkösjoukkueen ankkuriksi, ehkä hivenen yllätäinkin.
Kilpailukauden avaus oli omalta osalta tyypillisen nihkeä, eikä maanantaina päälle puskenut flunssa lopulta ainakaan auttanut asiaa. Kilpailusuoritus eteni siten, että vedin ihan näyttävän lähtökiihdytyksen, jonka jälkeen tykitin ensimmäisen wassunousun sen mitä värkeistä lähti. Innokkuus kostautui lähes välittömästi ja kilometrin matalalennon jälkeen loput 9 km oli liian hapokasta.
Onneksi muu porukka oli kattanut pöydän siihen malliin, että ankkurin kehno päivä ei aiheuttanut suurempia sydämen tykytyksiä. Poika lähti kotiin ties kuinka monennen kerran. Itselle kyseessä oli kymmenes maakuntaviestivoitto ja olin viimeisenä mohikaanina mukana siitä porukasta, jolla napattiin seuran historian ensimmäinen voitto kyseisessä kahinassa. Silloin taidettiin elää vuotta 1996 eli pitkä tie on tultu tähän päivään.
Sikälikin oli hienoa päästä neljän vuoden tauon jälkeen ykkösjoukkueen mukaan, kun tämän vuotinen viesti jäi 99,9% varmuudella allekirjoittaneen viimeiseksi. Aikaisemman päätöksen mukaan nimittäin eläköidyn lopullisesti kilpalatusilta tulevana keväänä. Sen verran leppoinen tapahtuma tuo maakuntaviesti on, että sen suhteen pitää jättää tuo marginaalinen 0,1% takaportti.
Nyt kun on saatu pää auki niin ei muuta kun uutta matoa koukkuun. Seuraava startti ja välietappi kohti maaliskuun lopun SM-kapinoita olisi suunnitelmissa Tampereen Talvikisoissa 16.1. ja toiveissa olisi jo hieman parempaa kulkua. Ihan lähipäivien agendana olisi vetää muutama hyvä treeni ennen paluuta koulun penkille, joka tapahtuu siis ensi maanantaina. Näissä merkeissä etiäpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti