SM-Kuopio, 26. & 27.3.

Talven urheilullinen kliimaksi on nyt takana päin ja syke laskenut sen verran, että malttaa kirjoitella tänne jotakin pientä. Allekirjoittanut päätti siis 99,9 % varmuudella kilpauransa Puijon SM-hiihdoissa. Kolmen talven jatkoajan* jälkeenkin on syytä jättää tuo 0,1 % takaportti, sillä kuten eräs viisaampi on joskus todennut, näitä epäonnistuneita lopettamisia on nähty yhden jos toisenkin toimesta tässä vuosien varrella. Sitten asiaan.

Lauantai 26.3. Viesti 4*10 km 2P + 2V

Kolme edellistä viestiä 2008-2010 oli vedetty NoNo:n toimesta samalla porukalla, mutta nyt kaksi miestä oli vaihtunut. Tuomas päätti viime kesänä siirtyä kilpailevaan puulaakiin ja huomattavan isot reidet omistava VP puolestaan ripusti sukset naulaan. Luonnollista poistumaa niin sanotusti.

Ensikertalaiset suoriutuivat urakastaan hienosti. Ville tuli avausosuudelta vaihtoon sijalla 37. Varsin kunnioitettava suoritus vasta 18v täyttäneeltä klopilta aikamiesten joukossa. Villellä on epäilemättä loistava tulevaisuus edessään, sen verran ennakkoluuloton ja rohkea kaveri on kyseessä.

Toiselle osuudelle matkaan ampaisi päälajinaan suunnistusta pitävä Johannes, joka "pakotettiin" Kuopioon pikahälytyksellä, kolmannelle osuudelle kaavaillun AP:n sairastuttua ikävästi viime tingassa. Tuon sairastapauksen johdosta pakka meni hieman sekaisin, sillä alunperin kakkososuuden piti olla Tapanin valtakunta, mutta sattumien johdosta hän joutui tällä kertaa vaihtamaan vaparin osuudelle.

Varoittelimme Johannesta Tapanin kanssa jo etukäteen, että hänen suksensa tulisivat olemaan pelottavan liukkaat, sen verran tosissaan niitä edellisenä päivänä waxattiin oikein porukalla. Seinäpito tulisi kaupan päälle. Psyykkaus onnistui, sillä Johannes ohitti kymmenkunta joukkuetta ja toi viestin toiseen vaihtoon sijalla 27. Jätkällä oli mono selkeästi syönnillään!

Varsin pessimistisesti omaan kisakuntoonsa edellisten viikkojen vastoinkäymisten takia suhtautunut Tapani pääsi siis lähtemään suorittamaan omaa urakkaansa ihan kohtuullisista asemista. Joukkueen ikäpresidentin ennakkotunnelmat eivät vastanneet suoritusta ladulla, sillä hän paransi joukkueen sijoitusta edelleen kolmella ja tekaisi bonukseksi joukkueen vakuuttavimman yksilösuorituksen.

Allekirjoittanut pääsi siis irti sijalta 24. Vakaana aikomuksena oli yrittää tavoittaa edellä mennyt letka, jossa huhtoivat mm. Kiteen Urheilijat (Pörsti), Joensuun Kataja (Varis) ja Vetelin Urheilijat (Kalliokoski). Koska edellä mainittuun porukkaan oli eroa about 10s ja koko sakki huomattavasti itseä kovempi kuntoista äijää, oli päivän selvää, että joutuisin aloittamaan ylivauhtia. Ajattelin kuitenkin, että parempi katsoa kuin katua, sillä tuon joukon kyytiin ehtiessä sijoitus voisi parantua vielä huimastikin.

Hyvin pian kävi selväksi, että mopolla ei kerkeä edelleenkään moottoritiellä. Alkuun saavutin ehkä hieman edellä karkuun pyrkiviä selkiä, mutta parin kilometrin jälkeen sällit alkoivat kadota maisemaan. Siinä vaiheessa ylivauhtinen alku alkoi kostautua oikein urakalla. Loppumatkasta ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa. Sen verran onnistuin kuitenkin kokoamaan itseäni alkuhapotuksista toivuttuani, että onnistuin ohittamaan muutaman joukkueen. Takaa tosin tuli EHS vauhdilla ohi eikä mulla ollut mitään saumaa laittaa hanttiin Koistiselle siinä vaiheessa.

NoNo:n lopullinen sijoitus maalissa oli 22, joka oli etukäteen ajateltuna selkeästi yläkanttiin. Ei paha, kun joukkue koostui yhdestä juniorista, yhdestä suunnistajasta ja kahdesta jäähdyttelevästä veteraanista. Kaikille muille annankin arvosanaksi puhtaan kympin, mutta oma suoritukseni oli kyllä lähes tulkoon häpellinen. Parempaan olisi pitänyt pystyä.

Viestin tulokset

Loppupäivä ja ilta kuluikin sitten tankkailun ja waxailun merkeissä, jotta saataisiin sekä mies että kalusto kuntoon seuraavan päivän kuninkuusmatkaa varten.

Sunnuntai 27.3. 50 km V

Pitkään ja hartaasti odotettu päivä. Aamupalalle mennessä oli jännä fiilis, kun tiesi, että tänään olisi edessä viimeinen SM-startti (kaiken kaikkiaan 40. viestit mukaan lukien) ja samalla viimeinen suoritus niin sanottuna kilpaurheilijana. Kaiken huipuksi viestisuorituksesta jäi sen verran puhdasta v*tutusta hampaankoloon, että päätin laittaa viimeisetkin voimanrippeet peliin. Varman päälle pelaaminen vauhdinjaon suhteen ei siis tulisi olemaan mun juttu.

Sen verran jäi välinepuolikin kaivelemaan viestin jälkeen, että vaihdoin kapulaa. Lähtisin matkaan paljon älämölöä idioottien keskuudessa herättäneillä Fischerin reikäpäisillä Soft trackeilla. En ole hommannut täydennystä kalustoon enää vuosikausiin, mutta viime syksy oli poikkeus, kun joulupukki luovutti edellä mainitut urheiluvälineet käyttööni. Pukilla vaikutti siis olevan edelleen luottoa kykyihini.

Matkanteko sujui osaltani siten, että pyrin etenemään koko ajan siinä kintahalla, eli paljoa pelivaraa en vauhdin suhteen jättänyt. Pyrin silti kiipeämään nousut, joita Puijolla riittää, sellaista vauhtia, ettei reiska juuri hapottaisi. Kokeneena konkarina nimittäin tiedän, että viidellä kympillä selkeä hetkellinenkin ylivauhti tietää suuria vaikeuksia jossakin vaiheessa.

Ensimmäiset 40 km sujui osaltani vallan mainiosti, sijoituskin oli ennen viimeistä kymppiä vielä top30 joukossa. Viimeiselle kympin lenkille lähdettäessä alkoi tuntua, että tankissa ei välttämättä ole enää hirveästi evästä jäljellä. Jaksoin kuitenkin kiivetä vielä kerran Puijon päälle varsin mallikkaasti. Golf-kentällä pystyin päättelemään vastaan tulevista kilpakumppaneista, että vauhtini ei ollut romahtanut nousuosuudella.

Koska pahin pätkä lenkistä oli jo takana, ehdin mielessäni juhlia, että nyt tulee poijat loistosuoritus. Liian aikaista oli se juhlamieli. Noin 5 km ennen maalia, Antikkalan laskettelurinteen juurelta takaisin stadionille päin käännyttäessä alkaa pitkä nousuosuus. Heti ensimmäisessä tönkyrässä jalat tuntui jotenkin erikoisilta ja hetken päästä alkoi silmissä sumeta. Väli 45-48 km olikin koko reissun hankalin ja todellista tuskien taivalta, eikä siitä pätkästä paljoa jäänyt muistikuvia.

Ennen saunalenkkille ja stadionyleisön näkösälle putkahtamista sai laskea muutaman palauttavan laskun. Näissä laskuissa onnistuin keräämään sen verran puhdasta aggrea, että sen ja Heidi-kullan kannustuksen voimin onnistuin kiertämään saunalenkin huomattavasti parempaa vauhtia kuin mitä esitin muutamaa kilometriä aikaisemmin. Aika kamalaa hiippailua se silti oli.

Loppumatkan epätoivoisen kelkottelun seurauksena sijoitus putosi about kymmenkunta pykälää, mutta sitä on turha harmitella, sillä tasan kaikki mahdollinen tuli tehtyä, mitä tuona päivänä oli tehtävissä (ehkä olisi pitänyt lenkkeillä edeltävän 11 kuukauden aikana "vähän" enemmän kuin se about 200 tuntia). Kaiken huipuksi allekirjoittaneen hiihtouran viimeiseksi jäävä maaliin tulo sai näkyvyyttä kansallisella TV-kanavalla.

Se on siinä! Kuva by Yle TV2.

Lopullinen sijoitus oli 36. ja siihen on mielestäni todella komiaa laittaa piste kilpaurheilutoiminnalle. Jää vielä sellainen maku, että onnistui lopettamaan omilla ehdoilla, eikä siten, että on yksinkertaisesti liian paska. Kisasta napsahtaneet 104 FIS-pistettä nimittäin takaa paikan ensi vuodeksikin vastaavaan lystiin, mikäli siis osallistumisoikeutta koskevat rajoitukset eivät muutu tämän vuotisista.

SM 50 km tulokset

Näin on siis talvi 2011 saatu dokumentoitua allekirjoittaneen toilailuiden osalta. Tällä hetkellä mennään kovaa vauhtia kohti kesää, mutta suksille olisi tarkoitus nousta vielä jokakeväisen Nousukunto-sprintin merkeissä. Tämän blogin tulevaisuuttakin on syytä pohtia vielä jossakin vaiheessa tai oikeastaan, että onko sellaista ylipäätään olemassa. Näillä merkeillä kohti rantakelejä.

* Ensimmäinen lopettaminen tapahtui keväällä 2008, mutta jonkun hullun päähän piston takia tein comebackin jo maaliskuussa 2009.

Pylköltä vauhtia SM-Kuopioon

Viime kerralla pohjustin jonkin verran 13.3. kisattuja Pylkön hiihtoja. Matkana oli siis miehekäs 50 km ja matkaan lähdettiin myös perin miehekkäästi väliaikalähdöllä. Henkilökohtaisena suunnitelmana oli yrittää pitää tasaisen reipasta vauhtia eikä hermoilla tuloksesta. Pääasia olisi tehdä hyvä täsmäharjoitus tulevia SM-kisoja varten.

Suunnitelma piti melko hyvin. Maltoin olla vetämättä vieteriä täysin suoraksi, mutta pidin itseäni kuitenkin sen verran tiukilla, että kroppa sai kunnon muistutuksen siitä, mikä odottaa parin viikon päässä. Lopputuloksena oli ihan ok neljäs sija ja kotiin päin viemisiksi tarttui pizzapannu, jolla on mahdollista valmistaa halkaisijaltaan 40 cm tuotteitta.

Pylkön hiihtojen tulokset

Täytyy vielä kehua Pylkön järjestelyjä. Osallistuin kyseiseen kisaan nyt kolmatta kertaa ja joka kerta homma on pelittänyt loistavasti, tunnelma ollut mukavan leppoisa ja palkintopöytä Suomen olosuhteisiin poikkeuksellisen runsas.

Nippelitietona mainittakoon, että koen nykyään Pylkön kahinat lähes tulkoon kotikisoiksi. Heidi-kulta on kotoisin naapurikylästä Mahlulta, minkä seurauksena puolestaan itse olen liikuskellut kyseisellä seudulla ja lenkkeillyt kisaradalla säännöllisen epäsäännöllisesti.

Juottopaikalle saapumassa. Kuva by Heidi H.

Kuluva viikko onkin sitten kulunut palautellessa sunnuntaisen ulkoilun aiheuttamasta rasituksesta. Tässä vaiheessa vaikuttaisi siltä, että suurempia ongelmia palautumisen suhteen ei ole odotettavissa. Sen verran tuoreelta olo tuntui jo alkuviikosta lähtien. Reilun viikon päästä selviää, että sainko aikaan paljon puhutun superkompensaatioreaktion vai menikö homma sittenkin reisille.

Työmaata savonmualla ainakin riittää, mistä hyvää suuntaa antaa kartanlukutaitoisille SM 50 km latukartta ja tavan urpoille latuprofiili. Tuollainen yli 100 m korkeusero ei ole kovin yleistä edes kansainvälisissä arvokisoissa, saati sitten kotimaan latusilla. Viestirata ei yllä ihan samoihin sfääreihin, mutta vaativuutta löytyy siltäkin ihan tarpeeksi.

Seuraavan kerran palaan astialle, kun ympyrä on sulkeutunut. Kilpailin ensimmäisen kerran yleisen sarjan SM-hiihdoissa tammikuussa 2001 Kuopion Puijolla, jolloin matkana oli 15 km V ja kisaratana toiminut 7,5 km lenkki seuraili hyvin pitkälti tuonne edelle linkitettyä kympin lenkkiä. Mikäpä sen hienompaa kuin lopettaa kisatouhut samaan paikkaan mistä ne aikanaan tosimiesten sarjan puitteissa alkoivat.

Ps. Äsken pukkasi tekstaria, että musta on tullut eno. Aivan mahottomasti onnea Hietikon perheelle!

Rokkia & sporttia

Viime viikolla oli parikin juhlapäivää. Keskiviikkona tuli käytyä Lutakossa kuuntelemassa raskasta ruotsalaista rokkia, kun Sparzanza kunnioitti Suomen parasta keikkapaikkaa läsnäolollaan. Keikka oli laatua ihan kiva, mutta setin lyhyys pisti jotenkin silmään ja korvaan. Muutama lisäbiisi olisi maistunut.

Toinen juhlapäivä oli lauantaina. Silloin tämä lähti aamuvarhain kohti Rantasalmea. Perillä suoritin tutut rituaalit eli numerolapun nouto, jännäkakka, verryttely ja sitten vaan isoa kovaa. Matkana oli tänä talvena tutuksi tullut 10V.

Verryttelylenkillä olin havainnut että rata on inhottavan pehmeä ja pahaksi onneksi kisaa varten oli tullut waxattua kovan alustan kapula. Kaiken huipuksi Foreca lupaili kisan ajaksi -8 mutta paikalla olikin ollut -3 jo aikaisesta aamusta lähtien. Voitelussakin tulisi siis olemaan toivomisen varaa. Kyseenalaisesta välineestä huolimatta päätin laittaa jälleen kerran ropan likohon ja katsoa kuinka käy.

Hyvin kävi. Talven toinen voitto napsahti tilille kaikista pikku vioista huolimatta. Itse suorittaminen ei tällä kertaa tuntunut ihan niin terävältä kuin parissa aikaisemmassa kahinassa, mistä syytän kisaa edeltävää aavistuksen määrävoittoisempaa harjoitusjaksoa ja pehmeää alustaa, joka ei ole oikein koskaan sopinut allekirjoittaneelle parhaalla mahdollisella tavalla.

Tällä hetkellä olen jopa hieman yllättynyt kympin kisakunnosta, sillä marraskuun lopussa käynnistynyt harjoittelu on edennyt täysin viittäkymppiä silmällä pitäen ja kyseisen matkan ehdoilla. Lyhyet ylivauhtiset vedot, joilla olen viime vuosina viritellyt kuntoa sm-viestiä varten perin onnistuneesti, ovat jääneet kokonaan tekemättä. Tänä vuonna vaan taitaa olla isompi motivaatio kuninkuusmatkaa kohtaan, joten saattaapa olla, että nuo hurjastelut jää lopullisestikin tekemättä.

Rantasalmen hiihtojen tulokset

Kisojen jälkeen reissasin Mahlulle paremman puoliskon porukoitten luo, mihin Heidi-kulta oli lähtenyt talvilomailemaan jo edeltä käsin. Tuolla reissulla tuli käytyä hihtelemässä sekä Pylköllä että Saarijärven Kusiaismäessä. Mukavaa vaihtelua, kun nuo Laajavuoren kotiladut alkaa olla sen verran tutut että osaisi liikkua siellä melkein silmät kiinni.

Seuraavan kerran tämän voisi bongata starttiviivalta 13.3. Pylkönmäellä. Silloin matkana on ehdoton kuninkuusmatka, 50 km väliaikalähtönä ja allekirjoittaneen missiona suorittaa onnistunut viimeistelyharjoitus SM viittäkymppiä varten.

Lopuksi välitän tätä kautta aivan mahottoman isot onnittelut Heikkisen Matille. Tuskin koskaan on tullut koettua niin jäätäviä fiiliksiä telkkaria toljottaessa kuin eilen. Kiitos Matti ja vielä kerran onnittelut!

Satakunnan pm-kilpailut

Viime viikonloppuna allekirjoittaneen ohjelmassa oli matkailua porukoitten luo Satakuntaan ja samaan pakettiin piirinmestaruuskilpailut 12.-13.2. Kisapaikkana toimi Ulvilan Massi*, jonka maastoissa olin kilpaillut edellisen kerran niinkin äskettäin kun talvella 2002.

Tällä kerralla saikin verrata omaa kisakuntoa ihan maan huippuvauhtiin, kun Simulan Jussi saapui myös lähtöviivalle. Turpiin tuli odotetusti, mutta 1.14 ei ole paha ero. Oma meno oli näyttänyt radan varteen yllättäen sen verran liukkaalta, että äitee sekosi innostuksissaan väliaikojen kanssa.

Yleensä se on ollut isäukko, joka huutelee mitä sattuu, mutta tällä kertaa hän pystyi hyvään suoritukseen paineen alla eli väliajat oli hänen pisteellä ihan uskottavia. Äiteen puolustukseksi ja kunniaksi on sanottava, että hän paikkasi tilanteen mallikkaasti heti seuraavassa ylämäessä. Toiminnasta huomasi siis että on sitä oltu ladun varressa kellon kanssa ennenkin!

Kotiin viemisiksi näistä kahinoista tarttui hopeamitali ja oma tuntemus oli, että vieläkin parempaa on omasta kropasta ulosmitattavissa vielä tämän talven lumilla, ennen lopullista kilpailutoiminnasta eläköitymistä. Kaiken kaikkiaan päivästä jäi erinomainen maku, sillä Heidi-kultakin selvisi reissusta enempiä palelematta, mikä on aina syytä kirjata isoilla kirjaimilla plus-merkkisten asioiden puolelle.

Satakunnan piirinmestaruuskilpailujen tulokset

Sunnuntaina 13.2. ohjelmassa piti olla viesti, mutta luonto oli sitä suunnitelmaa vastaan. Edellisen päivän mukavan talvinen -8 vaihtui napakkaan -20:een. Lähtöjä siirrettiin kaksi kertaa kelin lauhtumisen toivossa, mutta lopulta jury päätti perustellusti nostaa kädet pystyyn luonnonvoimien edessä ja perui kilpailun.

Seuraavana operaationa urheilurintamalla olisi saada tekaistua viimeinen tuottava treenijakso ennen kevään h-hetkeä. Opiskelurintamalla tahti on tällä hetkellä sen verran leppoisaa, että pystyy panostamaan hieman enemmän harrastustoimintaan tärkeämpiä velvollisuuksia laiminlyömättä. Ja sehän sopii mulle nyt kuin nyrkki silmään.

Seuraavan kilpailustartin oli määrä tapahtua vasta 13.3. Pylkön viisikymppisellä, joka toimii samalla oivallisena täsmäharjoituksena Kuopion SM 50 km ajatellen, mutta koska roppalihas on nyt löytänyt sopivan kisavireen, sitä ei saa päästää enää ihan ehdoin tahdoin katoamaan. Siispä suuntaan seuraavaksi Rantasalmelle 26.2., kun lähempää ei kisoja vaparin miehelle löydy.

* Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Jari Isometsän paluu kilpaladuille Lahden 2001 plasmaekspanderihässäkän ja siitä seuranneen kahden vuoden kilpailukiellon jälkeen, tapahtui Massin kisoissa 2003.

Kisaraporttia ja uutta matoa koukkuun

Hola! Viime lauantaina tuli siis käytyä testaamassa kisakuntoa kolmen viikon tauon jälkeen. Ohjelmassa oli Taipaleen hiihdot Varkaudessa ja matkana 12 km sillä nopeammalla hiihtotavalla eli vaparia mentiin.

Miesten yleinen sarja kärsi melkoista osallistujakatoa, koska suuressa viisaudessaan savolaiset eivät olleet päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että kenen rasti on pitää kisat kyseisenä päivänä.

Edellisestä seurasi sellainen hullu tilanne, että samana päivänä oli kisat Varkaudessa ja muutaman kymmenen kilometrin päässä Leppävirralla. Tuollainen ei ole kovin optimaalinen tilanne, ei järjestäjien, eikä myöskään kilpailijoiden kannalta. Itse valitsin Varkauden, koska kisapaikka sijaitsi marginaalisesti mutta riittävästi lähempänä kototukikohtaani.

Itse kisa sujui noin miljoona kertaa paremmin kuin tämän talven pari ensimmäistä starttia. Tällä kertaa onnistuin pitämään itseäni jo melko tiukilla vauhdin hyytymättä täydelliseksi kelkoitteluksi. Viimeiselle kolmen kilometrin lenkille lähtiessäni ehdin tosin tuumia miten mahtaa äijän käydä, mutta siitäkin tuli selvittyä tällä kertaa perustyylikkäästi.

Lopputuloksena oli ensimmäinen kansallisten voitto sitten 2007 Pylkön hiihtojen. Ei siis ihan mitään jokapäiväistä herkkua meikäläiselle. Palkinnoksi tuli pyrex uunivuokasetti ja salaattipuska, joka taisi hieman paleltua kotimatkalla. Ainakin se meni vähän oudon näköiseksi. Reissun tärkein anti oli kuitenkin se, että tulos ja etenkin tuntemukset kisan aikana osoittivat, että kisakunto on taas kohentumassa sopivasti kevättä kohti.

Taipaleen hiihtojen tulokset

Seuraava koitos odottaa jo nurkan takana. Ohjelmassa olisi Satakunnan piirinmestaruuskilpailut Ulvilan Massin maastoissa. Huomenna, 12.2. ohjelmassa on 10km vaparia ja 13.2. pakkasukon salliessa viesti 4*5 km pertsalla. Vauhtia pääsee ainakin vertaamaan ihan tämän valtakunnan huippuun, sillä keskiviikkona Nokialla Juha Lallukan päihittänyt Simulan Jussi eli sissijumala on myös ilmoittautunut mukaan kahinoihin.

Tämä oli nyt tällainen 99% urheiluhullutuksiin keskittynyt postaus. Puuttuvan 1% muodostaa tiedotus, että tuli ostettua lippu Sparzanzan keikalle eli 23.2. suuntana olis Lutakko ja rokrok.

Tammikuun viimeisen päivän pikainen tilannekatsaus

Eipä ole tullu taas vähään aikaan höpöteltyä tänne. Eikä tämäkään raportti kasva kovin hurjiin mittasuhteisiin. Viime kerralla pohjustamani Tampereen Talvikisat tuli käytyä. Onnistuin taas kerran välttämään suuren menestyksen perin onnistuneesti (kuten tuloksista voidaan havaita) ja aika turistilta tuntui olo siellä kilpaladulla.

Tampereen Talvikisojen tulokset

No mutta onneksi tässä on vielä kaksi kuukautta aikaa viritellä kuntoa. Ja mitä tuossa viikonlopun mittaan tuli vahdattua telkkarista Vöyrin SM-kisoja, niin kyllä sitä virittelemistä riittääkin, jotta ei taas kerran häpäisisi itseään oikein makeasti sitten, kun uskaltautuu mukaan oikein kunnon koitoksiin.

Seuraava startti allekirjoittaneen ohjelmassa on 5.2. Varkaudessa. Ajatuksena olisi olla siellä jo hieman terhakammassa lyönnissä kuin näissä talven kahdessa aikasemmassa startissa. Saa nähdä kuinka käy.

Mutta mutta.. nyt tää lähtee kohti Rajakatua instrumenttisähköistystä vääntämään. Siinä sitä onkin kaapelia ja johtoa suuntaan sun toiseen ja kaikki pitäis vielä onnistua tunkemaan oikeaan liittimeen. Sitten kun siihen tulee vielä se ristikytkentä niin huhhuh poijat ja tyttäret sanon minä.

Maakuntaviestiä

Eilen oli jännä päivä. Ahdoin itseni heti aamusta kisatrikoisiin ja käänsin Rellun nokan osoittamaan kohti länttä. Vakaana aikomuksena oli laittaa "roppa likohon" hyvän asian puolesta eli että NoNo:n dynastia Satakunnan maakuntaviestissä saisi arvoistaan jatkoa. Vanhoilla näytöillä aukesi siis paikka ykkösjoukkueen ankkuriksi, ehkä hivenen yllätäinkin.

Kilpailukauden avaus oli omalta osalta tyypillisen nihkeä, eikä maanantaina päälle puskenut flunssa lopulta ainakaan auttanut asiaa. Kilpailusuoritus eteni siten, että vedin ihan näyttävän lähtökiihdytyksen, jonka jälkeen tykitin ensimmäisen wassunousun sen mitä värkeistä lähti. Innokkuus kostautui lähes välittömästi ja kilometrin matalalennon jälkeen loput 9 km oli liian hapokasta.

Onneksi muu porukka oli kattanut pöydän siihen malliin, että ankkurin kehno päivä ei aiheuttanut suurempia sydämen tykytyksiä. Poika lähti kotiin ties kuinka monennen kerran. Itselle kyseessä oli kymmenes maakuntaviestivoitto ja olin viimeisenä mohikaanina mukana siitä porukasta, jolla napattiin seuran historian ensimmäinen voitto kyseisessä kahinassa. Silloin taidettiin elää vuotta 1996 eli pitkä tie on tultu tähän päivään.

Sikälikin oli hienoa päästä neljän vuoden tauon jälkeen ykkösjoukkueen mukaan, kun tämän vuotinen viesti jäi 99,9% varmuudella allekirjoittaneen viimeiseksi. Aikaisemman päätöksen mukaan nimittäin eläköidyn lopullisesti kilpalatusilta tulevana keväänä. Sen verran leppoinen tapahtuma tuo maakuntaviesti on, että sen suhteen pitää jättää tuo marginaalinen 0,1% takaportti.

Nyt kun on saatu pää auki niin ei muuta kun uutta matoa koukkuun. Seuraava startti ja välietappi kohti maaliskuun lopun SM-kapinoita olisi suunnitelmissa Tampereen Talvikisoissa 16.1. ja toiveissa olisi jo hieman parempaa kulkua. Ihan lähipäivien agendana olisi vetää muutama hyvä treeni ennen paluuta koulun penkille, joka tapahtuu siis ensi maanantaina. Näissä merkeissä etiäpäin.